 |
| Ylioppilasaine-muumi |
Sedis heitti kerrassaan erinomaisen
haasteen kirjoittaa
kevään ylioppilasaineen aineistotehtävä tunnissa. Täkyyn ei voinut olla tarttumatta, vaikka ruokatunti ei olekaan ihan nimensä mittainen.
Sääntöihin epäilemättä kuuluu, että linkin takana olevan materiaalin lisäksi muuta oheismateriaalia ei saa käyttää. Se tästä tekikin haastavan. Kirjastojen ja Internetin hemmottelema blogistikko kokee olevansa yllättävän huteralla pohjalla, kun faktoja ei noin vain voikaan tarkistaa. Ei voi kuin ihailla kirjoituksiin tosissaan osallistuvilta edellytettävää tietopohjan laajuutta.
Sääntöihin tietysti kuuluisi myös se, että lopullinen tuotos tehdään käsin kirjoittamalla. Tietokone helpottaa muumin toteuttamista huomattavan paljon. Kokevatkohan abiturientit käsin kirjoittamisen työlääksi?
Tällainen hosumalla tehdystä yritelmästä sitten tuli. Edellisestä onkin jo 18 vuotta aikaa.
5. Kaksi saarnamiestä
1. Saarnamies Lähi-Idässä 30-luvun alussa jKr.
Synoptisiin evankeliumeihin kuuluvan, kanonisen perimätiedon mukaan Jeesuksen oppilaana toimineen tullimiehen Matteuksen nimissä kirjoitetun, evankeliumin tunnetuimpia kohtia on vuorisaarna. Se sisältää lukuisia Uuden Testamentin tai ainakin evankeliumien lainatuimpia kohtia.
Evankeliumien Jeesus puhui oppilailleen ja muille kuulemaan tulleille usein vertauksin. Vuorisaarna ei tee tästä poikkeusta. Esittämällä kuulijoiden aseman verrannollisena arkisiin ja havainnoitaviin asioihin, kuten suolaan, lintuihin tai kukkiin Jeesus ilmeisesti pyrkii lähentämään sanomaansa kuulijoiden omaan maailmaan. On todennäköistä, että Jeesuksen kuulijoista suuri osa kuului tavalliseen, suhteellisen oppimattomaan, kansaan, joille elämänohjeiden antaminen samaan tapaan kuin se kirjanoppineiden keskuudessa tapahtui, olisi ollut vaikeaa omaksua. Vaikka usein luontoon liittyvät vertaukset saattavat urbaanista nykylukijasta tuntua vaikeasti sisäistettävältä kaunopuheisuudelta, ei liene syytä epäillä, etteivätkö ne olisi avautuneet luonnon kanssa läheisessä vuorovaikutussuhteessa eläville kuulijoille kaksituhatta vuotta sitten.
Vertauspuheesta selvästi poikkeava on saarnan tunnetuin osa, alussa esiintyvä autuaaksijulistaminen. Se on yksinkertaista normatiivista puhetta, joka palautuu vanhatestamentilliseen lakiin ja lupaa oikein toimiville palkkiot sen mukaan, mitä hyvää kukin on tehnyt. Juutalaiseen perimätietoon autuaaksijulistaminen sidotaan tiiviisti vetoamalla profeettojen kohtaloon vainon tähden autuaina. Myös myöhemmin esiintyvä viittaus Salomoon kertoo selvästi, miten Jeesus piti vahvasti kiinni juutalaisesta kontekstista.
Vuorisaarna ei suostuttele. Se ei vetoa. Se ei mielistele kuulijoitaan. Jopa kuulijoiden rinnastaminen valoon on enemmän hyviin tekoihin velvoittava kuin suoraan palkitseva. Vuorisaarna on saarna sanan varsinaisessa merkityksessä. Se on julistusta, jonka tarkoitus on selkein ohjein ohjata kuulijoita elämään puhujan mielen mukaista elämää.
Vuorisaarna sisältää myös kristinuskon alkuaikojen opillisen hajaannuksen juuren samoin kuin lähes jokainen kanoninenkin Uuden Testamentin teksti. Hiukan irralliselta vaikuttavassa varoituksessa kahden herran palvelemisesta näkyy selkeästi gnostilaisten ja manikealaisten oppien mukainen dualismin idea. Dualismi hyvän ja pahan välillä sisältyi jossain määrin juutalaisuuteen, kuten lähes kaikkiin Lähi-Idän uskonnollisiin oppeihin. Kyseistä kohtaa ei liene tarkoitettu irralliseksi juutalaiseen perinteeseen pohjautuvasta saarnasta.
Saarnan sisältö voidaan tulkita kuulijansa vapauttavaksi. Sen on tarkoitus vapauttaa ylimääräisistä arjen murheista. Ei niinkään siksi, että ihmisten taakan keventäminen olisi itsetarkoitus vaan mitä ilmeisimmin siksi, että vähentämällä huolehtimista arkipäiväisestä elämästä voidaan tarmoa suunnata autuaaksijulistamisen edellyttämiin hyviin tekoihin. Mielenkiintoista on, miten juutalais-hellenistisen sivistyksen ja fariseusten kirjanoppineen maallikkoperinteen omaksunut Rooman kansalainen Paavali – tai hänen nimissään julkaistujen kirjeiden kirjoittajat - sai selitellä Jeesuksen tämänkaltaisia sanoja niin, että ihmisten usko arkisen aherruksen tarpeellisuuteen ja siten keisarikunnalle vaurautta tuottaneen talousjärjestelmän ylläpitoon säilyi.
Jeesus siis pyrki vaikuttamaan kuulijoihinsa kahta tai kolmea tietä. Ensiksi hän sitoi sanomansa kuulijoille tuttuun uskonnollis-kulttuuriseen perimätietoon. Ärtyneinkään maallikkokirjanoppinut tai pappiseliittiin kuuluva tuskin olisi pystynyt vuorisaarnan perusteella tuomitsemaan Jeesusta harhaoppiseksi.
Toisaalta Jeesus antoi kuulijoille yksinkertaisia elämänohjeita. Lyhyet, käskynomaiset, ohjeet olivat arvattavasti helppoja sisäistää. Niidenkin vastaanotettavuus oli osittain kulttuurista, koska juutalaisilla oli kulttuurinsa taustalla samantyyppisiä lyhyehköjä ja ehdottomia ohjeita antanut Mooseksen laki.
Kolmas vaikutuskeino on epäsuorempi ja mahdollisesti vain myöhemmän länsimaisen lukijan omaa taustaansa vasten luoma epähistoriallinen konstruktio. Saarnan sisältö voi tuntua vapauttavalta kiireestä ja stressistä kärsivälle nykylukijalle ja siten lisätä vastaanottavaisuutta. Voidaan ajatella, että vaikka ajoittain nälkärajalla elänyt kansa tuskin uskalsi ottaa Jeesuksen ajatuksia huolettomuudesta ravinnon ja vaatetuksen suhteen kovin vakavasti, se kuuli saarnassa lupauksen toisesta ajasta, jossa todella olisi mahdollista olla huolehtimatta niistä.
2. Saarnamies Keski-Idässä 2000-luvun alussa jKr.
Osama bin Laden aloittaa puheensa ylistyksellä samaan tapaan kuin Paavali tekee kirjeissään Uudessa Testamentissa. Muutoinkin Osaman käyttämä kieli on dogmaattista muistuttaen islamin, juutalaisuuden ja kristinuskon kiistattomista opillisista yhteyksistä.
Osaman käyttämät vaikutuskeinot ovat osittain samoja kuin Jeesuksen. Hän vetoaa kuulijoidensa uskonnollis-kulttuuriseen taustaan, mutta tekee sen selkeäsanaisemmin kuin Jeesus. Tämä lienee tulkittavissa sitä taustaa vasten, että Jeesus saarnasi kansalle, jolle uskonnolliset asiat olivat tärkeitä, mutta eivät ensisijaisia. Osaman otollisimmassa kuulijakunnassa uskonnollinen näkemys on arvatenkin korostuneempi. Lisäksi on huomattava, että Jeesuksen saarnan kuulijat elivät suhteellisen rauhanomaisissa oloissa, kun taas Osaman väki katsoi olevansa sodassa lännen vääräuskoisia vastaan, jolloin ilmaisu kärjistyy sotapropagandalle ominaisella tavalla.
Osaman puheessa dualismi, taistelu hyvän ja pahan välillä, tuodaan esiin huomattavasti korostetummin kuin Jeesuksella. Kuten edellä on todettu, Jeesuksella se lienee tulkittavissa osaksi kulttuurista perinnepuhetta. Osaman dualismilla taas on vuorisaarnan dualismia konkreettisempi merkitys. Se määrittää vihollisen ja siten luo yhteenkuuluvuuden tunnetta.
On huomattava että Osaman dualismi palvelee samaa tarkoitusta kuin Jeesuksen autuaaksijulistus: se lupaa kuulijoille jotakin, jota puhuja uskoo näiden toivovan. Vaikka Jeesuksen tarjoama taivasten valtakunta vaikuttaa kovin erilaiselta kuin Osaman tarjoama miekan lankeaminen Yhdysvaltojen päälle ja Jeesuksen tarjoamat keinot palkkion saamiseksi ovat erilaiset kuin Osaman, on molemmissa pohjimmiltaan kyse samasta asiasta, kuulijan oletetun toiveen täyttämisestä.
On löydettävissä kolmaskin yhteinen tekijä Jeesuksen ja Osaman puheesta. Jeesus konkretisoi sanomaansa kuulijoille oletettavasti tutuilla luontoaiheisilla vertauksilla. Osama taas sitoo julistustaan kuulijoille tuttuihin lähihistorian ja päivänpolitiikan tapahtumiin. Jälleen sekä ajallinen että kulttuurikontekstillinen ulottuvuus on erilainen, mutta menetelmä julistuksen tuomiseksi kuulijan lähelle on pohjimmiltaan sama.
Vaikutuskeinoissa on myös eroja. Yllä todetun Osaman Jeesusta dogmaattisemman puheen ohella on havaittavissa, että Osama käyttää ahkerasti uhriutumisen tehokeinoa. Jeesus nostaa esiin profeettojen kohtalon, mutta se on tulkittavissa ensisijaisesti perinnepuheen näkökulmasta. Osama sen sijaan muistuttaa monisanaisesti kuulijoitaan Yhdysvaltain ja Israelin toteuttamissa sotatoimissa menehtyneistä uskonveljistään ja sisaristaan.
3. Saarnamies missä tahansa milloin tahansa
Koska sekä Jeesus Nasaretilainen että Osama bin Laden historiallisina hahmoina ovat kiistatta samaan ikivanhaan kulttuuriseen ja uskonnolliseen perintöön nojaavia ja sitä omista näkökulmistaan uusintavia puhujia, on suuri kiusaus niputtaa heidät yhteen tästä syystä.
Yhteisiä tehokeinoja Jeesuksella ja Osamalla on paljon, mutta ne eivät yhdistä näitä kahta mitenkään erityisellä tavalla. On nimittäin todennäköistä, että julistajan tehokeinot, oli hänen uskonnollinen tai kulttuurinen taustansa mikä tahansa, ovat pitkälti samanlaisia: vetoamista perinteeseen, sanoman sitomista tuttuihin konkreettisiin asioihin, yhteisen vastustajan osoittamista tai ainakin jonkinlaista dualismia ja odotettavissa olevien palkkioiden tai muiden etujen esiin tuomista.
Samoja tehokeinoja käyttävät poliittiset ja uskonnolliset puhujat, mutta hieman peitellymmin lähes kaikki, jotka haluavat luoda sanomallaan jonkinlaisen vaikutuksen. Vaikutuskeinojen kannalta tutkija, toimittaja, opettaja, työnjohtaja, blogin eli verkkopäiväkirjan kirjoittaja tai kuka tahansa keskustelija ei eroa Jeesuksesta tai Osamasta. Ei eroa tämänkään kirjoittaja, joka on pyrkinyt osoittamaan yhteyksiä kahden erilaisen saarnaajan vaikutuskeinojen välillä. Ihmisen vaikuttamishalu on ylihistoriallinen ja ylikulttuurinen, ja samoin menetelmät sen toteuttamiseksi.
