Pitkästä aikaa

Torstaina hörpin teetä Tampereella Attilan ruokalassa pitkästä aikaa.

Perjantaina opastin ryhmää museolla pitkästä aikaa.

Ja perjantaina, aivan sattumalta, tapasin Antin ja Henkan pitkästä aikaa. Insinööriksi ja veturinkuljettajaksi ovat päättäneet ryhtyä. Kuljettajakoulutuksesta mielenkiintoisia juttuja. Hakijoita kuulemma paljon, koska työpaikka on taattu ja ala edelleen in. Alle prosentti ensivaiheen hakijoista pääsee sisään. Tampereen kurssilla on nyt kahdeksan opiskelijaa, ja kortit ajetaan Dv12:lle, Sr1:lle ja Sr2:lle. Opin, mitä tehdään Sr2-veturille, jos se jää linjalle. Se bootataan, eli virrat pois ja uudelleen päälle. Siinä kaikki, mitä kuljettaja voi tehdä. Sr1 on kuulemma työkalu vailla vertaa.

Nuoret miehet halusivat nähdä resiinansa kymmenen vuoden takaa. Hyvässä kunnossa pidetty vimpain sai tekijöidensä hyväksynnän.

Kamera kävi, kiitos käynnistä

Viikonloppu meni elokuvatuotannon palveluksessa. Kunnianhimoinen ryhmä filmasi veturitallilla kaksi yötä. Elokuvan tekemistä on maallikon mielenkiintoista seurata. Ei mitenkään yksinkertaista hommaa.

Jonkinlainen rikosfantasia oli kyseessä, ja kohtausten puitteet industrial-henkistä kauhuromantiikkaa holvikaarten alla ilmeettömien puskinlyhtyjensä takana henkäilevine höyryvetureineen ja onnettoman uhrin päälle vyöryvine kääntölavan rautapyörineen. Tappioita kertyi onneksi vain yhden 10 ampeerin sulakkeen verran.



Sen verran on oikein ja kohtuullista mainostaa nuorta mutta jämptiotteista nokkamiestä, että kotimaisen elokuvan ystävien kannattanee painaa mieleensä nimi J. Laaksonen (ja muistaa, että luitte hänestä ensin tästä blogista ;-)

Nukkuminen jäi avustajiltakin vähiin. Heiluimme lumilapion varressa, käyttelimme koneita, siirtelimme esineitä ja vääpelöimme kahvia. Vaikka runojakin syntyi ja kuutamoa kuvattiin, ei taiteellisuus pitänyt aivan loppuun saakka. Sunnuntain vastaisen aamuyön tauoilla pidettiin itsemme hereillä nauramalla kannettavan ruudulta Kummelille. Mielenkiintoista, miten se ei aikanaan ollut minusta kovin hauska, mutta nyt upposi hyvin. Olisi muuten mielenkiintoinen, joskaan ei kovin hyvää makua osoittava, sosiaalipsykologinen koe esittää näinä aikoina uusintoina "vapaustaistelija Azizista" kertovia sketsejä.

Elokuvaväessä muuan näyttelijä oli Kaurismäki-tuotannon kanssa samoilla linjoilla kuin Panu kritiikissään jokin aika sitten. Se elokuvantekotapa kuulemma edellyttää niin vahvaa maksaa ja viinapäätä, että oli tehnyt mieli vaihtaa pienempiin mutta terveellisempiin kuvioihin.