sunnuntaina, marraskuuta 30, 2008


Myrskylyhty adventtikynttilänä


Aamulla uni maittoi harvinaisen pitkään. Ehdittiin kuunnella adventtikirkonmenoista vain loppuosa.

Päivä meni tietokoneen ääressä paikallishistoriaa oikolukiessa. En ole kirjapainotekniikan asiantuntija, mutta valehtelisin, jos väittäisin sivunvalmistusta tässä vaiheessa ensiluokkaiseksi. Taitavat olla onneksi helppoja korjattavia.

Tässä eri yhteyksissä esillä olleessa ja kirjaankin tulevassa kuvassa kuvassa olen näkevinäni 57 mm:n Nordenfelt-rannikkokanuunan. Lienenköhän väärässä?

Ilta vietettiin syyskauden viimeisissä taiji-treeneissä tehtaanpiippujen juurella. Venyttely teki hyvää. Eilisen salikeikan jälkeen se jäi turhan vähälle.

Adventtikynttilöiden virkaa tehkööt tänäkin iltana säänmukaisina valaisimina myrskylyhdyt.

lauantaina, marraskuuta 29, 2008


Pikkujoulu


Ei riittänyt adventtisohjo, vaan mustaksi meni maa. Valoa pitää olla. Historiallisen todellisuuden vastaisesti sähköistetyt puskin- ja vaihdelyhty rautatieaseman vitriiniin, pyrstötähti ja kyntteliköt koti-ikkunoihin.

Jos alkuviikosta oltiinkin odotettu hiihtolatua viikonlopuksi, tuli saunalenkki pumpattua urheilutalon kuntosalilla. Kädet lyhenivät pari senttiä.

Päivällisen salaattiin löysi tiensä kotipihan tomaatti. Ei ollut viimeinen. Mutta sisätiloihin otettu persilja sinnitellee kesäkauden 2008 viimeisimmäksi makumuistoksi.

Keinovalojen lisäksi illalla myrskylyhdyt ja muutama kynttilänliekki pihaa valaisemaan.

torstaina, marraskuuta 27, 2008


Valokuvatorstain lasi


Valokuvatorstai-blogissa viikon aiheena on lasi.



Lasiset esineet ovat usein yhtäaikaa käyttöesineitä ja koriste-esineitä. Aaltomaljakon prototyypin alkuperäinen nimi muuten oli "Eskimonaisen nahkahousut". Että sellaista.

keskiviikkona, marraskuuta 26, 2008


Si vis pacem


Tämäkin yritys on tainnut tehdä hyvää tulosta viime aikoina suunnatessaan palvelujaan koulumaailmaan. Mikäpä siinä, tärkeitä asioita. Yhden ammattikoulun henkilökunnan Sääksmäen kirkon vaiheilla viettämän päivän perusteella kouluttajakaartia sopii kehua. Poliisimies opettaa vaaratilanteissa pärjäämisen jokamiehen ja -naisen strategiaa tietysti poliisimiehen näkökulmasta, mutta samat perusasiat ymmärtääkseni soveltuvat aivan hyvin kouluun. Joku saattoi jäädä kaipaamaan juridiikkaa, mutta minusta oli oikein hyvä, että poliisi ei yrittänyt ryhtyä lakimieheksi. En edes kuvittele, että maastamme löytyisi tahoa, joka määrittelisi opettajien, oppilaitosjohdon tai muun kouluhenkilökunnan velvollisuudet tai varsinkin oikeudet yksiselitteisesti ja yksityiskohtaisesti etukäteen erilaisia poikkeustilanteita varten. Sellaiseen ei ole ollut ainakaan toistaiseksi niin suurta yhteiskunnallista tarvetta, että linjaukset olisi luotu. Määritelmät tehdään jälkikäteen, tapaus kerrallaan. Turvallisuuskoulutusten tehtävä on nähdäkseni tarjota keinoja pärjätä itse tilanteessa., mikä yksilön kohdalla tarkoittaa ensisijaisesti siitä pois hankkiutumista.

Minua viehätti kouluttajan suorastaan musashimainen opetus: "Jos kiistelet maailman typerimmän ääliön kanssa, pidä huoli, että hän ei joudu tekemään samoin."

Sopisi tuo sitten ohjenuoraksi paikallishistoriateoksen painattamisprosessiin liittyvissä erimielisyyksissä tai ei, niin työntäyteinen viikonloppu on vapaaehtoishistorioitsijoille tulossa, jos 500-sivuinen kirja aiotaan saada vielä jouluksi ulos.

maanantaina, marraskuuta 24, 2008


Jarruvikaisella junalla kampela-apajalle


Aamun IC2 164 kulki vajaan tunnin myöhässä. Kuulemma jarrut eivät irrottaneet kunnolla, ja matkavauhti oli pidettävä verkkaisena. Helsingin päässä kerrottiin lumen häirinneen vaihteita. Pääradan lähiliikenteessä ainakin I-junat oli jätetty kokonaan ajamatta, ja kaukoliikenteenkin vuoroja peruutettu. Talvi yllätti junailijat jokavuotiseen tapaansa.

Kokouslounaalla AEL:ssä en valinnut kasvislinjaa, kuten tapani on, vaan ylensöin kampelaa. Näytti herkulliselta ja olikin. Mutta liika on liikaa.

Kampelasta muistuu aina mieleeni kouluajoilta Mika (tai Marko tai Tero tai kuka olikaan tuo saksan oppikirjojen sankari, johon oppineet oppikirjantekijät katsoivat poikaoppilaiden olevan hyvä samaistua). Hän tilasi aterialla die Seezung ja piiritti Monica-nimistä (tai Ursula tai Christina tai jotain sinnepäin) tyttöä, joka ist nicht sehr pünktlich. Minulla muuten oli tapana nimetä saksan ainekirjoitustehtävissäni mieshenkilöt Korkeajännityksestä lainatuin nimin. Saksalaiseni olivat lyhyen ytimekkäästi Kurt Meyereitä ja Hans Langeja.

Kampelan kosto ilmeni hillittömän janon muodossa, ja kotimatkalle piti ostaa sitruunainen vissypullo evääksi. Paluujuna oli jo melkein aikataulussaan.

Iltaohjelmassa oli neljä kierrosta kuntorataa hyvässä seurassa vapaalla tyylillä. Eilisiltainen lumisade oli tehnyt tehtävänsä. Raskaaltahan tuo silti tuntuu. Ja vieläkin janottaa.

sunnuntaina, marraskuuta 23, 2008


Dies illa


Kanttori soitti avoimin soinnuin ja manasi kuuluville itsensä tritonuksen. Ikivanhan Dies irae -virren heavy-sovitus oli loppusoittona kuulemma ihan minun pyynnöstäni. Siistiä.

Käytiin sisäistä kamppailua lähteäkö urheilemaan vai ei. Päätettiin, että tuomiosunnuntain mittakaavaan yltynyt tuuli on pudottanut liikaa roskaa kuntoradan ohuelle lumipeitteelle ja haettiinkin pizza Iskhmetin putiikista. Läpi tuulen ja tuiskun ajeltiin sentään taiji-treeneihin. Ja palattua kotipihassa lumitöitä. Kevyttä lykittävää, mutta reilu määrä.

Pihalla vaikersi vielä myöhään sairas viherpeippo. Lopettaahan se piti. Tuntui aivan hiton pahalta.

lauantaina, marraskuuta 22, 2008


Kauden avaus


Aamupäivällä kävin esitelmöimässä herrakerholle rautatiehistoriasta. Kesällä veturitallilla käydessään tykästyivät aiheeseen. Mikäs siinä, kun oli kotikenttäetu. Rautatieaseman sittemmin toiseen käyttöön muutetussa salissa on tullut istuttua yksi jos toinenkin kokous. Jäljestäpäin tuli väittelyä ratapihan vaihteista. Väärässä olin: ristikkovaihde se oli. En kylläkään myöntänyt ennen kuin olin tarkistanut asian varmalta taholta: Ilkalta löytyi kopio ratapihakaaviosta.

Historiasta keskustelu on hauskaa ja harmitonta. Historian elävöittäminen raskaan metallin voimin sen sijaan ei ole ole helppoa. Hyvinkäällä liittokokouksessa käsittelivät isoja asioita. Uskon, että neuvotteluihin museojunaliikenteen jatkamisen mahdollisuuksista saatiin hyvä hallitus. Menestystä heille arvokkaassa työssään!

Torpan kauniimman asukkaan viettäessä lauantaipäivän työn merkeissä siklasin sukset varastorasvasta. Ulkona on ollut parin päivän ajan viehättävän talvista. Eilen kuultiin, että kylän kuntoradat on jo pantu hiihdettävään kuntoon.

Lunta oli paikoin ohuelti, mutta tiukka voidevalinta ja pakkaskeli tekivät kauden avanneesta saunalenkistä varsin miellyttävän.

Radiossa laulaa barokkimusiikkia Andreas Scholl. Kontratenori on - miten sen nyt sanoisi - karu ääniala. Teini-iässä ihailin Klaus Nomia, monimusiikillista lahjakkuutta, jonka kohtalona oli olla sensaatiohakuiselle yleisölle varoittava esimerkki apokalyptisesta uhasta nimeltä AIDS.

torstaina, marraskuuta 20, 2008


Valokuvatorstain Kunpa nykyaikainen tiede keksisi lääkkeen, joka saisi ajan tuntumaan paljon pidemmältä



Valokuvatorstai-blogissa tämän viikon aiheena on tekstiote:
Kunpa nykyaikainen tiede keksisi lääkkeen, joka saisi ajan tuntumaan paljon pidemmältä, niin kuin se tuntui lapsena. Mikä upea lääke. Vuosi tuntuisi vuodelta, eikä kymmeneltä minuutilta. Aikuisuus tuntuisi pitkältä ja täyteläiseltä, eikä joltakin holtittomalta tivoliajelulta. Kuka haluaisi tällaista lääkettä? Vanhemmat ihmiset varmaankin - sellaiset, joiden kuluvan ajan taju on polkaissut kaasupoljinta. Ja pitäisi kai keksiä myös lääke, jolla on vastakkainen vaikutus. ---"
(Dennis Coupland: Eleanor Rigby. Kustannusosakeyhtiö Sammakko 2007, suom. Katja Rosvall.)



Aikasäiliö on jo keksitty. Kuva on 1950-luvun tekniikkaa edustavasta laitteesta, joka on enemmänkin konetekniikan kuin farmasian tieteenalan tuotos. Samoissa aihepiireissä liikutaan kuin viime viikolla. Dr12-veturin sisuksista tämäkin. Mutta kuka keksii, mikä tällainen aikasäiliö on?

keskiviikkona, marraskuuta 19, 2008


Karsintavaiheen alkusoitto?


Jokunen päivä sitten radiossa - työmaalla pidän huoneessani lähes aina auki radion yleisohjelmaa - esiteltiin uutta kotimaista kaunokirjallisuuden tuotosta, Maarit Verrosen romaania "Karsintavaihe". Luultavasti toimittaja oli ottanut lukunäytteiksi kirjan raflaavimpia pätkiä ja nostanut esiin omasta mielestään merkittäviä asioita. Pelkän radio-ohjelman perusteella arvioni on tietenkin täysin väärä, mutta minulle jäi mielikuva Arto Salmisen inhorealistisen "Paskateorian" toisinnosta, joka on maustettu irti turhasta realismista reilulla annoksella orwellilaista dystopiascifiä. Palaan asiaan, jos uutuus tulee joskus luettua.

Päivä tuli vietettyä seminaaritunnelmissa Järvenpää-talossa. Matkalla näin Riihimäen ratapihalla sinikoppisen Fh-vaunun. Mikähän moinen mahtaa olla?

Jos kuukausi sitten ammatillisen koulutuksen seminaarissa esitelmöijien kalvot olivat samoja työvoimapulaennusteita kuin koko nousukauden ajan, kenties höystettynä irrallisella lauseella mahdollisesta taantumasta, myönnettiin opetusministeriöstäkin nyt, että uusiksi olivat menneet. Heti kärkeen EK:n nokkamies Fagernäs - esiintymiseltään varsin miellyttävä herra - tykitti tiiviiseen tahtiin kaavioita, joiden perusteella työelämältä edellytetään joustoja, joustoja ja vielä vähän joustoja. Ehkä koulutusjärjestelmänkin olisi syytä panostaa oikeanlaiseen asennekasvatukseen?

Toisaalta terävimmän huippuosaamisen houkutteluun ei riitä pelkkä ruhtinaallinen palkka. Tarvitaan jotain makeampaa.

Poliittisesti ohjatun asuntotuotannon tulisi keskittyä tuottamaan sellaisia asuntoja, jotka mahdollistavat majoittumisen joustaville palkansaajille siellä, missä työtä kulloinkin on.

Osaaminen ja varsinkin osaamisen osoittaminen - muutaman vuoden takaisin muotitermein osaamisen tunnistaminen ja tunnustaminen - on niin tärkeää, että tulevaisuuteen kuuluu valtakunnallinen tietopankki, jonne yksilöiden osaamisesta kertovat dokumentit tallennetaan tarvittaessa tutkailtaviksi.

Uutuusromaanissa kuulemma kerrottiin kaikenkattavasta työntekijöiden luokittelujärjestelmästä, alemmilla luokituksilla työskentelevien kasarmiasuntoloista ja eliitin luksuksesta.

Ehkä silti on niin, että meikäläisen yhteiskunnan normaalioloissa yksilön asemaa heikentävät muutokset ovat sen verran hitaita, että teknologian kehittymisen ja yleisen hyvinvoinnin kasvun aiheuttamat myönteiset vaikutukset kompensoivat kielteiset kehityssuunnat.

tiistaina, marraskuuta 18, 2008


Elämän väri


Harmaa on hyvä väri, mutta ei siihen ole välttämätöntä uppoutua.



Minusta ei taida olla pukeutumaan yhtä värikkäästi kuin torpan söpömpi asukas, mutta yritän osaltani. Punaisia vaatteita en juuri omista, ruraalin trendikästä ruutupaitaa ja ammattiliiton paitaa lukuunottamatta. Työmaalla pöytäni on mitä värikkäimmän paperivuoren peittämä. Sen voisi joskus kuvata varoittavana esimerkkinä. Kotonakin työhuoneen pöytätasot alkavat täyttyä hyvää tahtia.

Viime syksynä suunnittelimme yhden keittiön seinän maalaamista punaiseksi. Ehkä oli asiallista jättää se suunnitelman tasolle. Aikanaan sen olisi luultavasti halunnut vaihtaa, ja punainen ei ole helpompia värejä peittymään.

perjantaina, marraskuuta 14, 2008


Vapaapäiviä kotona ja Tampereella


Olen viettänyt muutaman päivän henkilökohtaista syyslomaa. Lomapäiviä kun on kummasti taas kertynyt säästöön. Marraskuisen harmaat päivät ovat kuluneet nenä tietokoneruudussa kiinni. Olen kirjoitellut luvattoman pitkään rästissä olleita johtamisen erikoisammattitutkintokoulutukseen liittyviä töitä. Näihin olisi pitänyt paneutua viimeistään keväällä, mutta aina on vapaahetkinä muka ollut jotakin tähdellisempää tekemistä.

Aamulla totesin, että olen pitänyt silmälaseja päässäni viimeksi maanantaina. Kotioloissa en käytä niitä. Pihamaalta ei ole muutamaan päivään poistuttua tullut poistuttua kuin lenkkeilemään.

Tänään vietin puolisoni kanssa päivän Tampereella. Kävimme Osuuskaupan tarjouspäivillä hamstraamassa kärryn täyteen. Kiuaskiviä ja postilaatikko, muun muassa. Viimeksimainitun pakkausmuovissa - niin Lohjalla tehty kuin onkin - kiinnitti huomion termi "mailbox". Hauskaa ottaa sellaista nimeä kantava asia ihan konkreettisesti käteen. Löysin jopa senkaltaisen harvinaisuuden kuin pitkälahkeisen pyjaman. Shortsimallisia näyttävät nykyään yleensä olevan, mutta eihän aikuinen mies missään polvihousuissa nuku, hitto soikoon.

Puolisoni pistäytyi Pirkkahallissa - tai mikä sen nimi nykyään onkaan - messuilla. Jäin kirjoittelemaan laiskanläksyjäni yliopiston kirjastolle. Tampereen kirjastossa, vaikka Linna onkin nimeltään, ei ole tuimia vartiomiehiä komentamassa reppuja ja rensseleitä jätettäväksi salien ulkopuolelle. Kyä täälä ihmisiin viä luatetaan.

Iltalenkillä kuu oli kuin Wrightillä Vihdin vanhan kirkon raunioiden yllä.

torstaina, marraskuuta 13, 2008


Valokuvatorstain tutkielma esineestä



Valokuvatorstai-blogissa tämän viikon aiheena on kolmen kuvan tutkielma esineestä.

Yksittäisen esineen sijasta tulkoon esille tutkielma järjestelmästä eli esineiden mielekkäästä konstellaatiosta. Eivät järjestelmät loppunsa tullen ole sen vahvempia kuin esineet.







Marraskuun henkeen sopien: kuolemaa odottava Dr12 nro 2234 -dieselveturi kuvattuna Haapamäellä syyskuussa 2004.

keskiviikkona, marraskuuta 12, 2008


Poliittinen linkki


Työväenliikkeen taholta poliittista vihreää liikettä on tunnetusti kutsuttu oikeiston puisto-osastoksi. Oli miten oli, maaseudun potentiaalista kannatusta heidän ei kannattaisi väheksyä nyt, kun Keskustapuolueen ikiaikainen ote on herpaantunut - siirtynyt puutarhakaupunkeihin vai minne lie. Pitkänsillan länsipuolelta löytyy trendikkäitä urbanuksia kotitarpeiksi kaikilta, jos siihen peliin lähdetään. Kolumnissa sanottiin asia niin osuvasti, että en yritä selittää enempää.

sunnuntaina, marraskuuta 09, 2008


Harmaa sunnuntai


Harmaus roikkui puunlatvojen korkeudella pimeästä pimeään. Katuvalot olivat sentään ehtineet sammua, kun lähdin aamukävelylle kirkkoon. Sitten kesän en kotikylän temppelissä olekaan käynyt. Myönnettäköön, että kanttorin vuoksi tänäänkin. Ei toki sillä, etteikö paikalla voisi useamminkin pistäytyä.

Äiti ja anoppi houkuttelivat lähetyslounaalle, mutta tuhdista ruisleipä-tattarimuro-aamiaisesta oli liian vähän aikaa. Alivaltiosihteerin aikaan iltapäivällä keitettiin kauraa, riisiä ja linssejä ja raastettiin lanttuva.

Muutoin viikonloppu on sujunut kokoonpanolinjailun merkeissä. Eilen kasattiin viikolla saapunut sänky yöpöytineen, ja tänään olivat vuorossa luomapuut - puolisoni kotihankinta kotikylän teollisuudelta.

Sängyn osalta voi todeta, että yhden yön kokemuksen perusteella hankinta on onnistunut. Kotimaista tekoa oleva tanakka puuvillainen futon-patja tuntuu kovanpuoleiselta sangen miellyttävällä tavalla. Satunnaisia telttaöitä lukuunottamatta en liene yhtä napakalla vuoteella nukkunut sitten teini-iän, jolloin syystä tai toisesta en käyttänyt vaneripohjaisessa vuoteessani patjaa lainkaan.

Luomapuiden osalta taas on sanottava, että laite on teknillisen näköinen. Parempi pitää näppinsä erossa ja antaa asiantuntevan perheenjäsenen hoitaa homma tästä eteenpäin.

Taiji-treeneihin ajellessa tihkutti ja tehtaanpiippuja lähestyttäessä ulkoa tuoksahti. Yhä harvinaisemmaksi käynyttä haiskahdusta tulee vielä ikävä.

lauantaina, marraskuuta 08, 2008


Mieluummin lankaa kuin ilman


Telia-Sonera Oyj:n aikeet pakottaa syrjemmällä asuvat käyttämään langatonta "laaja"kaistaista verkkoyhteyttä langallisen laajakaistan sijasta on herättänyt ymmärrettävää vastustusta maaseudun asukkaiden keskuudessa. Langattomuus on hieno asia siellä, missä se toimii, ja esimerkiksi pääratojen varsilla Sonera onkin vahvoilla verrattuna joihinkin kilpailijoihinsa.

Ongelma voidaan tiivistää siihen, että se, mikä tällä rintamailla on 3G tai 2,5G, on toisaalla paljon vähemmän.

Maaseudulla verkkoyhteys on monille käyttäjille ensisijaisesti työkalu. Maatalousyrittäjien kohdalla asia korostuu. Yrityksen kuin yrityksen on oltava yhä verkostoituneempi , myös kirjaimellisesti. Siksi toimintavarmuus on tärkeää, ja langallisten yhteyksien luotettavuuteen päästään langattomilla yhteyksillä harvoin edes Ruuhka-Suomen tiheimmän tukiasemaverkon alueella. Toinen ongelma liittyy kaistanleveyteen ja sitä kautta tiedonsiirtokapasiteettiin: vaikka maaseudun hyötykäyttäjä ei tarvitsekaan yhtä paljon megahertsejä kuin urbaani vertaisverkkofakiiri, on langattomien yhteyksien tarjoama kaista harvan tukiasemaverkon alueella kovin kaita. Perinteisellä analogisella puhelinmodeemillakin päästäisiin samoihin tiedonsiirtonopeuksiin, mitä langaton "laaja"kaista maaseudulla tarjoaa.

Muistan, miten joskus 1980-1990-lukujen taitteessa Tekniikan Maailmassa kerrottiin, kuinka hieno liikkuva toimisto saadaan aikaan yhdistämällä NMT-matkapuhelin kannettavaan tietokoneeseen. Maaseudun asukas voi koska tahansa hankkia kannettavan tietokoneen, joka eroaa Mooren lakia noudattaen - usein sen ylittäen - tuolloisesta mallista, mutta johtava verkko-operaattori on tarjoamassa hienoilla nimillä kuorrutettuja 80's-90's-suorituskykyä edustavia ratkaisuja.

perjantaina, marraskuuta 07, 2008


Kasvoton uhka


Koettiin sitten kotikulmillakin koulu-uhkaus. Uhkaus tosin on hiukan harhaanjohtava termi: uhka lienee parempi tuossa epämääräisessä tapauksessa. Tapaus ei ole mitenkään ainutlaatuinen, ja joukkoviestimien uutisointi on noudattanut asialinjaa. Luonnollisesti monenlaisia näkemyksiä esiintyy paikallisten ja varsinkin oppilaitosyhteisön keskuudessa.

Tilanteen kehittymistä parin edellisen päivän aikana voi kutsua paikallislehden tapaan huhumyllyksi. Miksei hullunmyllyksikin. Yhtä kaikki, torstaipäivänä tilanne oli sen kaltainen, että oli vaikea nähdä edellytyksiä toteuttaa perjantain koulupäivä mielekkäällä tavalla oppilaitoksen tiloissa.

Poliisin yhdysmies muistutti Derrickiä ja herätti luottamusta. Nuori polvi ei taida muistaa. Tiedotustilaisuus helpotti toisia, toisia taas ei. Tieto perjantain etäopiskelupäivästä otettiin ainakin nuorten keskuudessa ilolla vastaan.

Pääosa henkilökuntaa tuli perjantaina tekemään rauhallisinta työpäivää sitten lukukauden alkamisen suunnittelu-, raportointi- ja muiden paperitöiden parissa.

Kokemuksia uhkatilanteista alkaa olla eri puolilla maata valitettavan paljon. Tulkoon listatuksi muutamia omia huomioita siitä, mikä toimii tai minkä pitäisi toimia, jos vastaava ongelmatilanne eteen tulee.

On hyvä olla oppilaitosyhteisön näkyvillä, kiertää opetustiloissa, tiedottaa henkilökohtaisesti sekä opiskelijoille että henkilökunnalle. Viestivälineet on keksitty, ja uhkakuva tuskin on sen kaltainen, etteikö normaaliajan välineitä voisi huoletta hyödyntää. Ei pitäisi olla juurikaan syitä poistua paikalta, kun tilanne on päällä. Hajasijoitetussa oppilaitoksessa toki haasteita riittää.

Yleinen tiedotustilaisuus, mieluusti poliisin toteuttamana, on hyvä saada aikaan - tietenkin varmistaen etukäteen, että on edellytykset järjestää joukkokokous turvallisesti.

Tiedottamisessa etusijalla ovat asianosaiset eli opiskelijat ja henkilökunta. He ovat niitä, jotka kipeimmin tarvitsevat tietoa. Ulkopuoliset tulevat vasta sitten.

Kaikessa tiedottamisessa kannattaa miettiä sanojaan hetki rauhassa: mitä oikeasti tiedän, mitä vain luulen? Sama pätee kysymyksiin vastaamiseen. Moni kuulija toivoo oman mielensä ja mielialansa mukaista informaatiota, mutta kaikkea ei voi antaa.

Oppilaitoksessa tapaa olla jokin luontainen henkilökunnan hermokeskus: toimisto, opettajainhuone tms. Sitä kannattaa hyödyntää viestikeskuksena siten, että paikalla on jatkuvasti henkilö, jolla on käytettävissään tuorein ja paras tieto asioiden etenemisestä. Näin oikeellisin mahdollinen tieto pääsee leviämään itsestään.

Voi pitää tilannepäiväkirjaa, jollei muuta, niin tulevia muisteluita varten. Riittää, kun kirjaa muistiin mielestään oleellisten tapahtumien ajankohdan ja lyhyen tapahtumakuvauksen. Tilannepäiväkirjan pitäminen tulee todennäköisesti aloitettua liian myöhään, kun aloitusvihellystä ei soiteta. Mutta mitä aikaisemmin, sen parempi.

Kriittisessä tilanteessa opettajan ja oppilaitosjohdon roolissa korostuu tietynlainen johtajuus. Oma olemus ja toiminta peilautuu välittömästi opiskelijoihin ja kollegoihin. Tunteita on jokaisella, mutta se, joka haluaa tukea muita, ei saisi niitä näyttää. Tässä kohden en voi olla mainitsematta, miten kunnioitettavalla tavalla oman oppilaitokseni henkilökunta johtajanroolinsa hoiti.

tiistaina, marraskuuta 04, 2008


Ulkoilua pimeässä


Jos viikonloppuna tulikin syötyä melko pikaruokapainotteisesti ja nukuttua huononlaisesti, on viikko alkanut sikäli hyvin, että iltaisin on saatu lähdetyksi hölkkäämään niin eilen kuin tänäänkin. Tienpinnat eivät vielä ole liukkaita, mutta pimeää on ja heijastinliivi tarpeellinen varuste. Moni kapeiden teiden jalankulkija sellaisella tapaa varustautua ja hyvä niin.

Huomenna työ vie vaihteeksi Tampereelle. Luvassa siis pitkästä aikaa työmatka junalla.

sunnuntaina, marraskuuta 02, 2008


Viikonloppu Turussa


Työläiden työviikkojen päälle on varsin rentouttavaa viettää viikonloppu hyvässä seurassa Turussa. Pienoisrautatienäyttely VPK:n talolla - lienee komein juhlahuoneisto, jossa olen päässyt käymään - oli matkan varsinainen teema, mutta oheisohjelmaakin mukaan mahtui.

Puolisoni ja minä menimme kaupunkiin jo perjantaina. Tarkoituksenamme oli osallistua illalla Mikaelinkirkossa Metallimessuun, mutta se oli sairaustapausten vuoksi peruttu. Niinpä käännyimme tihkusateisessa illassa vastakkaiseen suuntaan tuomiokirkolle, jossa Turun filharmoninen orkesteri yhdessä Chorus Cathedralis Aboensis -kuoron ja virolais-latvialaisten solistien kanssa esitti Mozartin Requiemin, Pärtin Cantuksen sekä ainakin meille vähemmän tunnetun latvialaisen nykysäveltäjän Peteris Vasksin teoksen Dona nobis pacem. Kaksi viimeksimainittua kuuluvat epäilemättä siihen musiikkityyliin, josta joku kulturelli musiikkitoimittaja taannoin radiossa käytti nimitystä uusavuton musiikki. On totta, että Arvo Pärt ja hänen hengenheimolaisensa käyttävät jo ammoin kehiteltyjä keinoja saada musiikki kuulostamaan miellyttävältä. He tekevät sen hyvin, ja aivan kuin älykkötoimittajien kiusaksi, saavat monet pitämään musiikistaan enemmän kuin siitä musiikista, josta älykkötoimittajien mielestä tulisi pitää.

Mikaelinkirkossa en ollut ennen käynyt, mutta sekin puute tuli korjattua sunnuntaiaamun jumalanpalveluksessa. Suunnittelijastaan huolimatta hieman eri tyyppinen kuin Tampereen tuomiokirkko, mutta yhtä hieno.

Pienoisrautatienäyttelyssä me 1:1-kaluston harrastajat emme esitelleet pienoismalleja, vaan harjoitimme lähinnä varainkeruu - ja markkinointitoimintaa. Viimeksimainitulla ei ole syyskaudella kovin suurta merkitystä, koska oma museomme on talvisin suljettu. Mutta kirjoja ja pikkutilpehööriä myymällä saimme kartutettua yhdistyksen kassaa muutamalla sadalla eurolla tulevaa toimintakautta varten. Taloudellinen taantuma ei vielä näkynyt harrastetuotteiden myynnissä. Lieneekö osansa sillä, että viime kuukausina rautatiehistorian ystäviä on hemmoteltu useilla mitä näyttävimmillä uusilla kuvakirjoilla, joita ei vielä jokaisen hyllystä löydy. Parahiksi näyttelyyn oli julkaistu myös näitä loistopainoksia mustavalkoisempi ja tekstipainotteisempi teos Leveät kiskot - Suomen yleiselle liikenteelle avatut leveäraiteiset yksityiset rautatiet, jota on odotettu ainakin vuosikymmen.

Näyttelyn varsinaisen aihepiirin tarjonnasta näyttävimpiä oli isäntäyhdistyksen oma rata. Muita suomalaismaisemia ei nyt juuri nähty. Kansainvälistäkin kuuluisuutta saavuttanut pääkaupunkiseudun harrastajien Löylymäki ei enää poistu kotikulmiltaan, eivätkä tamperelaisten Lielahti tai muut huippudioraamat ole kiertäneet näyttelyissä enää vuosiin.

Paheita harrastettiin kohtuudella. Museoveturiseuralaisten joukolla käytiin lauantai-iltana maistelemassa Vanha koulu -panimoravintolan tarjontaa parin tuopin verran - eikä käsite "pari" jäänyt lainkaan epämääräiseksi. Vaikka jatkettiin vielä hotellille maailmaa parantamaan, oltiin aamulla täydessä näyttelyvalmiudessa.

Hieno viikonloppu, mistä kiitokset näyttelytapahtuman järjestäjille ja oman yhdistyksen talkooväelle. Taas kerran.