Ruudinkäryä

Päättyvää viikkoa on maassa vietetty muun muassa museoviikkoa ja ampumataitoviikkoa. Viimeksimainitun merkeissä kotikylän yhdistys järjesti tänään ulkoradalla ampumataitopäivän, johon päätin mennä mukaan.

Tunnustaa täytyy, että en ole lajia liiaksi harjoittanut. Neljännesvuosisata sitten sotaväessä ammuin silloisen ykkösluokan pinssin, johon ei muistaakseni hurjia vaateita ollut ja jonka sain viimeisten joukossa. Joskus myöhemmin innostus on välillä iskenyt ja pian taas laantunut. Jos siinä välillä on täytynyt taulun tähdätä, on mennyt yleensä ohi. Niin tänäänkin toisissa kohden, toisissa taas ei.

Ammuttiin niinsanottu prosenttiammunta pistoolilla ja kiväärillä, ja kisalajeista pikapistooli. Kivääristä pidän enemmän, ja sain ammuttavakseni oikein miellyttävän aseen, mutta hämmästyksekseni parhaan tulokseni tein pikapistoolissa. Olisiko niin, että kun laskettelee vaaditut laukaukset menemään ensin 10 ja sitten 8 sekunnin sisällä, eivät harjoittelemattomatkaan kädet ehdi vapista liikaa?

Muuten olen sitä mieltä, että ampumataidon alkeet on yhdenlainen kansalaistaito. Vähän kuin moottorittomalla tai moottorikäyttöisellä ajoneuvolla liikenteessä ajaminen. Ja pitkälti samoista syistä.

Valokuvatorstain kaikki käy

Valokuvatorstai-blogin viikon teema on kaikki käy.

Kuvassa kaikki käy. Tai moottori käy kaikilla, miten asia halutaankaan ilmaista. Radoillamme menneinä vuosikymmeninä ahkerasti liikennöineen, nyt jo museoikään ehtineen Dr12-dieselveturin jyhkeän, iskutilavuudeltaan 182-litraisen Tampella-MAN-moottorin 16 sylinteriä tosin eivät saa aikaan aamutaivaalle nousevaa savua. Siitä vastaa "Hurun" hinauksessa oleva toinen museoveturi, Tk3-höyry.

Haapamäen Museoveturiyhdistys ry:n hoiviin kuuluvat veturit vierailivat Toijalassa muun muassa varhaisena kesäkuun aamuna vuonna 2009. Usein sen jälkeenkin ja toivottavasti taas alkavana kesänä.

Kylvöviikonloppu

Talon kauniimpi asukas lähti lauantaiaamuna kaveriensa kanssa luontoretkelle hämeenkylmänkukkia jäljittämään, Minä valitsin toisella tavalla luonnonläheisen päivänviettotavan ja ryhdyin kotipihanurmen sammalsodassa kemialliseen vaiheeseen. Läheiseltä kauppapuutarhalta taannoin ostetut säkit tuli leviteltyä nurmelle, eikä riittänytkään.

Siispä pyhäaamuna käsikärryjen kanssa radan toiselle puolelle ja puutarhalle. Äitienpäivävierailuiden jälkeen kylvin viimeisen apulantasäkillisen kauniimman tehdessä kevätkylvöjä.

Eilen nautittiin oman kasvimaan ensi satoa salaatin mausteena, ruohosipulin muodossa. Tänään uuden satokauden valmistelujen jälkeen päivällinen tuli haettua pikaruokapaikasta moottoritien varresta. Asiakkaita oli paljon ja monilla kiire, mutta oli ikävä huomata, miten huonosti jotkut aikuisväestöön lukeutuvat käyttäytyivät henkilökuntaa kohtaan. Jos asiakkaita on paljon ja jono pitkä, vika ei ole asiakaspalvelijan. Tai jos liikehuoneiston järjestelmässä, sisustussuunnittelusta alkaen, on jotain vikaa, asiakaspalvelija ei ole oikea valituksen vastaanottaja.

Päivällispöytään tullut puhelu kertoi, että kotitallin rautatieharrastusrintamalla on ilmassa isomman puoleisia asioita.

Elämää ja elektroniikkaa

Jouduin vaihtamaan kannettavaani näppäimistön. Jokin aika sitten kun olin laittanut laitteen lataukseen ja käynnistänyt sen, kone alkoi hälyttää muutaman piippauksen sarjoissa. Morsetukselle ei löytynyt selvitystä virallisesta ohjekirjasta, mutta käyttäjäfoorumin viesti johdatti näppäimistövikaan. Ehkä reppu ei ole sittenkään oikea paikka kuljettaa kannettavaa - edes tällaista jota väitetään hieman kovempaa käsittelyä kestäväksi. Onneksi tyylistä ja trendeistä tinkivälle on näitä tietokonemaailman taka- tai neliveto-Ladoja, joihin voi itse vaihtaa varaosia ja joihin niitä ylipäätään on saatavilla.

Näppäimistön vaihdon jälkeen 3G-sovitin loisti poissaolollaan. Reissun päällä se on hyödyllinen varuste, jota olisi varmasti tullut ikävä. Käyttäjäfoorumilta löytyi ratkaisu tähänkin: BIOS-asetusten palauttaminen oletusarvoihinsa. Jo heräsi Eerikinpoika henkiin ja mikä hauskinta, uudelleensyntymisensä kummilahjaksi toi GPS-tuen mukanaan. Viimeksi mainitun ihmeen takana taitaa kuitenkin olla jonkin päivityspaketin mukana asennettu ajuri, joka toimiakseen halusi myös BIOS:n nollauksen. Mukava oli huomata sekin, että BIOS-asetusten manuaalinen säätö oman näköisiksi mm. käynnistysjärjestyksen osalta ei enää sotkenut toimivuutta.

Oman koneen ollessa remontissa sain töistä lainaksi pikapuoliin leasing-isännälle palautuvan laitteen, Lenovo sekin. Laite oli hitaanlainen, ja varsinkin verkkoselaimena ollut IE tökki. Kokeilin Waterfox-selainta, ja täytyy sanoa, että sitten Lynxin tai Mosaicin päivien en ole moista vauhtia selaimissa nähnyt. Waterfox on König- tai Callaway-versio suositusta Firefoxista, joten vauhdista pitävät kettutytöt ja -pojat lienevät otollisinta lataajakuntaa. Valikko- ja välilehtijärjestelmä tuntui SeaMonkeyn ystävästä oudolta, ja IE:n käyttäjille vesikettu varmasti vaikuttaa vielä vieraammalta

Kannettava on nelivuotias eikä korjauksen jälkeen pahemmin kakistele. Sen sijaan reilun vuoden vanhassa matkapuhelimessa tuli jo esiin Windows Phone 7.8:n vanhentuneisuus. Ilmatieteen laitoksen houkutteleva sääsovellus vaatisi 8-version, joka on vanhan sukupolven Lumialle haave vain.

Kuin lohdutukseksi Marketplace jakaa Angry Birdsia ilmaiseksi. Latasin, kokeilin, enkä ainakaan ensi yrittämällä koukuttunut. Mutta jotain nostalgista siinä oli. Ehkä se oli samantapainen kosketus pienikokoiseen pelilaitteeseen kuin 1980-luvun alkuvuosina suosituissa elektroniikkapeleissä? Minulla oli Green House -niminen piipittäjä, jossa myrkytettiin tuholaisia kasvihuoneessa. 80-luvun nintendolainen elektroninen myrkyttäminen sai jäädä, kun 60-70-luvun taitteen tunturilainen kaasukahva houkutti pilaamaan oikean elämän ympäristöä sinertävällä savulla.

Sateinen pyöräretki

Perinteiseen tapaan pyöräilykausi tuli aloitettua Seitsemän kirkon lenkillä. Kovin fiksua ei ole aloittaa 90 kilometrillä, varsinkaan kun vastaavia matkoja ei tule juuri muutoin ajettua. Jonkinlainen peruskunto kai talven jäljiltä vielä on, vaikka sulan maan kaudella lenkkeily on ollut vaisumman puoleista.

Sääennuste ei luvannut hyvää: sadetta koko päiväksi. Asennekysymyksen ohella sadekeli on varustautumiskysymys. Drymax-kengät, -housut ja -takki toimivat. Aamupäivän lämpötila pysytteli maltillisissa lukemissa, joten märkä ei tullut sisältäkään päin.

Poljin hyväksi koettuun tapaan ensin Urjalaan, sieltä Kylmäkosken ja Viialaan, ja edelleen Metsäkansan kautta Valkeakoskelle ja sieltä Sääksmäen kautta kotiin. Kylmäkoski oli paras paikka, koska sieltä sai mehun lisäksi pusun.

Tarkoituksenani oli puhelimen Sports Trackerin avulla selvittää kerrankin matkan tarkka pituus, 90 km kun on karkea arvio. Kotiin päästyäni huomasin, että mittaus oli pysähtynyt kesken matkan. Ehkä GPS-signaali katosi jollakin kirkolla mehua sisätiloissa nauttiessa.

Pihanurmea siistiksi

Eilen pidettiin kotikylän jäteasemalla vuotuista risupäivää. Teemaan kuuluu, että päivän aikana sinne saa maksutta viedä puutarhajätettä. Emme ole koskaan hyödyntäneet mahdollisuutta, kun oksasilppurin hankkimisen jälkeen olemme pyrkineet hakettamaan lähes kaiken puusta pudonneen. Koivunrisut ovat huonosti silppuuntuvina kuitenkin ongelmallisia, ja päättynyt talvi antoi niitä runsaasti. Viime viikonloppuna niitä kerättiin nurmikolta melkoinen keko ja päätettiin hoitaa risupäivänä kaatopaikalle kulkematta oksasilppurin kautta.

Peräkärryä meillä ei ole eikä tiedossa ollut tähän hätään sellaista lainaksikaan. Aamulla kävin maatalousliikkeessä hakemassa kaksi käytettyä suursäkkiä ajatuksena ahtaa risut säkkiin ja säkit farmariautoon.

Säkinhakumatkalla päätin poiketa veturitallilla, jonne oli jo kerääntynyt muutamia Museoveturiseuran talkoomiehiä. Keksin kysyä pick-upin omistavalta Juhalta, josko hän olisi valmis vaihtamaan autoja päittäin pariksi tunniksi, ja se sopi. Niin risut ja saatiin kotipihalta jäteasemalle maatumaan ripeästi ja ehdin hyvin talkoisiinkin mukaan. Kiitokset!

Sunnuntaina saatiin pihan kevätharavointi päätökseen. Lehdet saatiin kompostiin jo syksyllä, mutta sammalta nousi taas muutama kottikärryllinen. Joskus ollaan oltu vastaavassa tilanteessa reilusti huhtikuun puolella, mutta nyt myöhäinen ja kylmä kevät on viivästyttänyt alkukauden pihapuuhia. Jotain kertoo sekin, että lehtikompostin pohja on edelleen jäässä.

Ratapihalta

Torstai-iltana Museoveturiseuran aktiivit joutuivat kokemaan jokaisen rautatiemuseotoiminnassa mukana olevan painajaisen: museojunaonnettomuuden. Veturimuseon Dm7-kiskoauto nimittäin törmäsi henkilöautoon vakavin seurauksin.

No, Veturimuseon "Lättähattu" ei liiku omin konein eikä törmäile autoihin, ellei asiaa erikseen järjestetä. Paikallisen SPR:n osaston, VPK:n ja Museoveturiseuran kesken jo edellissyksynä sovittu harjoitus toteutettiin viimein.

Omalle kohdalle osui helppo tehtävä. Ei tarvinnut kuin maata ja puhua sekavia. Olin onnettomuusjunan harrastajakippari, joka törmäyksessä kaatuessaan loukkasi itsensä sen verran pahasti, että harjoitutti pelastajillaan šokkipotilaan ensiapua. Hyvä rooli sikälikin, että tuulisella loukkaantuneiden kokoontumispaikalla ajouran varressa sai olla käärittynä avaruuslakanaan ja vilttiin.

Veturimuseon Vr2-höyryn kupeessa, kahvikupin ja pasteijan kera pidetyssä purkupalaverissa harjoitukseen osallistuneet pitkän linjan SPR- ja VPK-konkarit kiittelivät järjestäjiä todenmukaisesta ja mielekkäästä skenaariosta. Käytännön toimintavalmiuden kannalta on hyödyllisempää harjoitella pelastustaktiikkaa ja loukkaantuneiden oikeaoppisia siirtoja kuin järjestää tilanteeseen ylenmäärin vauhtia, savuja ja vilkkuvaloja.

Lauantaina kevätpuuhat veturitallilla jatkuivat pienten talkoiden merkeissä. Paljoa ei ollut tehtävää, mutta nyt museo alkaa olla siinä kunnossa, että kevään koululais- ja päiväkotiryhmien sopii tulla vierailulle.

Vapunviettoa

Vappuaaton ilta vietettiin kotosalla. Tehtiin salaatteja, lenkkeiltiin, syötiin, kuunneltiin radiota ja luettiin teekkarien vappulehtiä, jotka illan mittaan vaihtuivat kiinankirjaan. 五一好, olisi toivottanut kiinalainen.

Vapunpäivän aamuna lakanapyykki tuuleen kuivumaan, polkupyörät alle ja kylälle. Kulkue näyttää lyhentyvän vuosi vuodelta. Kärjessä ei enää tule poliisiautoa eikä torvisoittokuntaa. Viimeksimaininittu puhalsi vanhan hautuumaan portilla. Väkeä riitti kumminkin.

Haalaritkin kuuluvat vappuun ja sellaisiin pukeuduttiin, kun ryhdyttiin jatkamaan lehtikompostin kääntämistä. Musta multa oli vielä paljolti jäässä: vain kymmenkunta kottikärryllistä saatiin kaivettua muuta maata parantamaan. Pikkuhiljaa, pikkuhiljaa. Autonrenkaiden pesu ja muu kevääseen kuuluva tarjosivat haalarihommaa loppuiltapäiväksi.

 

Mukava juhla viikon keskellä.