Yksi maaliskuinen perinne

Aamuyöllä kolmen aikoihin heräsin portaikon sulaketaulun napsahdukseen, kun sähköt katkesivat. Kävin morjestamassa kissaa ja painuin takaisin petiin. Herätyskello soitti varttia vaille viisi lumitöihin. Sähköt olivat edelleen poikki, mutta jännite kytkeytyi lunta kolatessa ja pihavalot syttyivät. Päivällä oli kuulemma ollut toinenkin sähkökatko, puolisen tuntia. Sähkökatkot eivät ole mukavia sähköistetyssä talossa, vaikka olisikin uuni ja klapeja, kynttilöitä ja lamppuöljyä. Sähköverkon ylläpitäjiä ei tällä säällä käy kateeksi.

Illaksi oli tarjolla yleisen taidehistorian luentotentti Tampereella tai Vapaaehtoisen pelastuspalvelun etsintäharjoitus Valkeakoskella. Valitsin jälkimmäisen. En pelkästään ylläpitääkseni valmiutta lähimmäisenrakkauden harjoittamiseen vaan myös siksi, että en ole lukenut tenttiin käytännössä lainkaan. Onhan noita uusintoja.

Räntä- ja vesisateisesta säästä huolimatta harjoitukseen saapui väkeä paitsi paikkakunnalta myös ympäristökunnista ja Tampereelta. Oman muistini mukaan niin harjoitukset kuin tositilanteetkin on yleensä saatu hoidettua hyvissä sääolosuhteissa. Pimeää on tietysti välillä ollut ja joskus kova pakkanen tai helle, mutta sadepäiviä en muista kovinkaan montaa. Pääsin tai jouduin, miten sen nyt ottaa, tutustumaan ala-asteen koululle sijoitetun johtopaikan tehtäviin. Sisätiloissa oli toki kuivaa ja lämmintä, mutta suoraan sanottuna hiukan tylsää. Poliisin delegoimana johtovastuu siirtyi kokeneelle urjalalaiskaksikolle, jotka suvereenisti pyörittivät palettia eivätkä apumiestään juuri tarvinneet. Olisi sitä muutaman tunnin ulkonakin viihtynyt. Enstex-haalari ja kumisaappaat on keksitty.

Viialan SPR:n partio paikallisvahvistuksineen saa tehtäväkäskyn harjoituksessa:


Poliisi ja paikallinen SPR:n osasto olivat laatineet tavanomaisesta - usein vanhuksen tai pikkulapsen katoamisesta - poikkeavan tapauksen, jossa etsittiin arvaamatonta ja mahdollisesti vaarallistakin henkilöä. Kuten harjoituksissa on tapana, tämä löytyi, joskin ennen häntä löytyi myös kaksi vainajaa (joita esittivät ensiapuharjoituksissa käytettävät Anne-nuket; etsittävä sen sijaan oli hyvinkin roolihahmonsa näköinen ihminen). En ollut ainoa, joka illan aikana tuli pohdiskelleeksi sitä, millaisiin tehtäviin vapaaehtoisväellä nykyään oletetaan olevan valmiuksia. Selvää on, että viranomaisten valmius, erityisesti henkilöstöresurssit, on riittämätön varsinkin lyhyellä aikavälillä. Voi olla niinkin, että ihmiset eli yhteiskunta on muuttunut, ja vapaaehtoistoiminnan luonteen on sen vuoksi pakko muuttua. Oli miten oli, viime vuosina vapaaehtoisen pelastuspalvelun tehtäväkenttää on alettu hivuttaa myös sellaisille alueille, joita moni toimintaan ryhtyessään ei ole edes ajatellut. Kymmenkunta vuotta sitten monet asiat näyttivät erilaisilta.