Talvisodan muistopäivä

Tänään tuli kuluneeksi 66 vuotta talvisodan päättymisestä. Suomen sotahistorian osalta keskustelun painopiste tuntuu viime aikoina olleen jatkosodassa, johon liittyvistä monista seikoista riittää ehtymättömästi keskusteltavaa, väiteltävääkin.

Moniko muistaa talvisota-boomin 1980-1990-lukujen taitteessa? Taustalla oli silloin osaltaan Gorbatsovin Neuvostoliiton avoin politiikka ja se, että sodan alkamisesta tuli kuluneeksi 50 vuotta. Suomessa saattoi melkein puhua juhlavuodesta. Suurta huomiota sai myös Moskovassa lokakuussa 1989 järjestetty 12. suomalais-neuvostoliittolainen historiantutkijoiden symposiumi, jota moni täkäläinen piti tilaisuutena, jossa Neuvostoliitto viimein myönsi syyllisyytensä sodan alkamiseen. Symposiumin esitelmät julkaistiin Timo Vihavaisen toimittamina HArk-sarjassa vuonna 1991 (Talvisota, Venäjä ja Suomi, HArk 95). Lieneekö julkaisuajankohta ollut aivan sattumaa? Esitelmässään "Stalinin 'rauhaarakastava' politiikka vuonna 1939" Viktor Holodkovski (joka muuten vuonna 1978 oli julkaissut mielenkiintoisen ja suomentamisesta huolimatta täällä ilmeisen vähälle huomiolle jääneen teoksen "Suomen työväen vallankumous 1918") totesi sen, mitä suomalaiset kauan olivat odottaneet: "Koska johtaja oli päättänyt, että Suomea vastaan oli taisteltava, tarvittiin tekosyy, provokaatio. 26.11. neuvostohallitus syytti Suomea neuvostojoukkojen tulittamisesta. Suomalaisten viranomaisten suorittama tutkimus osoitti, että tykistöammunta oli suoritettu Neuvostoliiton puolelta. Suomi ehdotti asian yhteistä tutkimista. Neuvostoliitto ei hyväksynyt ehdotusta, irtisanoi hyökkäämättömyyssopimuksen (vaikka tämä oli ristiriidassa itse sopimuksen kanssa, joka oli voimassa vuoden 1945 loppuun saakka ja voitiin irtisanoa vasta sen jälkeen), katkaisi kaikki suhteet ja 30.11.aloitti sodan ilman sodanjulistusta esittäen sen vastaiskuna villiintyneen suomalaisen sotilasaineksen provokaatiolle."

Muistelen, että Moskovan symposiumia uutisoitiin aikanaan suurena käänteenä naapurisuhteiden historian ja reaalipolitiikankin kannalta. Holodkovskin puhenvuoron sisältö muistettiin hyvin, mutta toisaalta mukaan mahtui paljon vanhakantaisempiakin näkemyksiä. V. N. Barysnikov toisti neuvostoprotokollaa Leningradin turvallisuudesta ja sotatoimien aloittamisen "preventiivisestä" luonteesta.

Talvisota-boomiin liittyi Suomessa paljon muita, näkyvämpiä ilmiöitä. Kun sodan päättymisestä oli kulunut 50 vuota, julkaistiin näyttävä ensipäiväkuori, juhlistamaan Suomen ensimmäisiä aiheeltaan toisen maailmansodan historiaan liittyviä postimerkkejä.

Oma tarinansa oli suuren suosion saanut Talvisota-elokuva. Tuon elokuvan ansiosta olen joskus saanut tilaisuuden vitsailla, että kävin varusmiespalvelukseni niinsanotun "loppusodan" vuonna 1940 Äyräpäässä, tosin väärällä puolella. Huhtikuussa 1989 monesta varuskunnasta tuli massoittain varusmiehiä esittämään elokuvan loppukohtauksen - joka muuten kuvattiin Haapamäellä - neuvostojoukkojen vyöryä. Toukokuun alussa kotiutuvien aikatauluun ei mahtunut enää varsinaista sotaharjoitusta, joten "loppusodaksi" se jäi. Tosin sielläkin sai juosta ja kahlata hangessa vieläpä melko epäkäytännöllisissä varusteissa. Saimme ruskeat manttelit, puimakoneen remmistä tehdyt suuvalta-armeijan vyöt, karvaräyhät tai piippalakit punatähtineen ja kiväärit mallia 1891. Ollapa silloin ollut jokapojan digitaalikameroita, kun tuolla tavalla pukeutunutta joukkoa parveili satalukuisesti. Huvikseen keksimme itsellemme venäläiset kutsumanimet, mutta melko vähän mielikuvitusta rasittaen. Noin puolet olivat Igoreita ja toinen puoli Sergeitä. Minä olin silloinkin erilainen nuori ja ryhdyin Gennadiksi (nimi tuli mieleeni jostakin silloin jääkiekkoon liittyneestä henkilöstä, mutta en muista enää kenestä). Hauskinta pitivät ne harvat, jotka olivat koulussa lukeneet venäjää. Perääntymiskohtausta filmatessa tekijät pyysivät satunnaisesti valitsemiaan "neuvostoliittolaisia" näyttämään, miten nämä osasivat kaatua. Minäkin satuin kohdalle, ja muissa yhteyksissä opittu tapa lennähtää vartalo suorana eteenpäin sai hyväksynnän vieläpä kiitoksella (sen verran kansanvalistusta, että tuolla tavalla nurin mennessä, vaikkapa vauhdikkaasti kompastuttaessa, vartalo on pidettävä jäykkänä ja vastaan ei tule ottaa kämmenillä niinkuin vaisto voisi sanoa, vaan ranteiden säästämiseksi kyynärvarret suorana, jolloin painoa ei tule nivelten varaan ja vastaanottava pinta-ala on suurempi) Mutta eipä siitä silti auennut uraa chucknorrisien stuntmieheksi.

Takaisin tähän päivään ja vähemmän vakaviin asioihin. Olen hermostuttanut puolisoni hekottelemalla edelleen "järkyttävälle kavahöylälle" ja muille vanhoille Kummeli-vitseille ja ennenkaikkea yrittämällä matkia roolihahmoja. Täytyy vakavoitua tai en enää pääse poikien kanssa ulos.