Lahdessa

Lahden matka oli kovasti sähkömoottorijunapainotteinen. Sekä mennessä että tullessa, ennen ja jälkeen Riihimäen, kulkupeliksi osui taajamajuna. Kaksi oli Sm4:ää, yksi modernisoitu Sm2 ja yksi modernisoimaton.

Paikan päällä todettiin kaikenlaista. Todettiin muun muassa se, että ammatillisen aikuiskoulutuksen rahoitusjärjestelmän ja ammatillisen aikuiskoulutuksen tutkintojärjestelmän kesken vallitsee yhteensovittamaton ristiriita. Jos koulutusta järjestettäisiin puhtaasti rahoitusjärjestelmän asettamien reunaehtojen mukaan, ei ammatillisia tutkintoja voisi suorittaa kuin murto-osa heistä, jotka vuosittain niitä suorittavat. Hyvin tiivistetysti todettuna ristiriita on seuraava: tutkintojärjestelmä pitää tutkinnon suorittamisen yhtenä perusedellytyksenä sitä, että suorittajalla on työpaikka ja työkokemusta siltä alalta, jolla hän suorittaa tutkinnon. Rahoitusjärjestelmä puolestaan tukee työvoimapoliittista koulutusta ja muuta ammatin vaihtoon tähtäävää koulutusta. Koulutuksen ja tutkintojen järjestäjät ja tietenkin niiden suorittajat tasapainottelevat tässä välissä.

Ristiriita on ollut itsestäänselvyys ammatillisen koulutuksen konkreettisten kysymysten kanssa työskenteleville viimeistään Ammatillisesta aikuiskoulutuksesta annetun lain (613/21.8.1998) ja siihen pohjautuvien muutosten, kuten Lain 1013/2005 ja muiden säädösten voimaan tulosta saakka. Medianäkyvyyttä asialla ei ole ollut, a) koska koulutuksen ja tutkintojen järjestäjät ja suorittajat ovat pääsääntöisesti onnistuneet tasapainoilussaan ja b) koska meediot saavat oppinsa lukiossa ja yliopistossa, eivätkä ammatilliseen koulutukseen liittyvät kysymykset siten ole heille merkittäviä.

Vielä Lahdesta. Mahtoiko olla Tommi, kun aikanaan ihmetteli sitä, miten ihmiset hanakasti määrittävät mielessään "paikkakuntien henkiä". Minulla ei ole Lahteen juurikaan konkreettisia yhtymäkohtia, mistä tämä paikkakunnan henki -kysymys mieleeni tulikin. Oma suhteeni kaupunkiin on sellainen, että lapsuudessa Lahden läpi ajettiin kesäisin. Se oli kesänvieton portti. Yhdessä elämänvaiheessa, aivan yksittäisten asioiden vuoksi, Lahti liittyi rautateihin. Viime vuosina siellä on tullut hiihdettyä kerran talvessa. Tällaisten varsin vähäisten seikkojen varaan olisi helppoa lähteä rakentamaan mielessään "paikkakunnan henkeä".

Lienee niin, että kun ihmisen rajapinta johonkin paikkakuntaan on ohut, se on lähes poikkeuksetta yksiulotteinen. Paikoille, jotka eivät ole liian tuttuja, on helppoa antaa "henki". "Henki" ei ole muuta kuin ne tulkinnat, millaisena yksilö paikkakunnan näkee tai paremminkin haluaa nähdä. Ehkä "paikkakunnan hengen" antaminen on samaa jonkinlaista yksilöpsykologista augmentoimista kuin on omien mielipiteiden näkeminen "todellisuutta vastaavina". Omia tuntemuksia on mukavaa vahvistaa uskottelemalla itselleen ja ehkä muillekin, että ne olisivat jotakin muuta kuin omia tuntemuksia.

Minusta Lahti vaikutti tänään aika hengettömältä. Ja sielläkin on ruma rautatieasema.