Liian monta iltaa pois kotoa

Eilen tulevat tietokoneasentajat suorittivat näytön ohjelmistojen käyttöön ja asennukseen liittyen. Tehtävä oli sangen yksinkertainen, suoraan sanoen liiankin helppo, jossa valmiiseen Windows-toimialueen ohjauskoneeseen luotiin Microsoftin toimisto-ohjelman asennuslähde, mukautettiin sitä hieman valmiilla työkalulla ja osoitettiin ohjelmisto asennettavaksi parilla eri tavalla ryhmäkäytäntöjen avulla toimialueen käyttäjien työasemiin. Windowsissa ja Microsoftin tuotteissa yleensä on yhä jäljellä sitä ylläpitäjän työtä aikanaan käänteentekevällä tavalla helpottanutta toiminnallisuutta, joka vajaa kymmenen vuotta sitten nosti Microsoftin NT 4.0 -käyttöjärjestelmänsä ansiosta monen yritysverkon kuninkaaksi.

Mutta kilpailu on kovaa, totesimme arvioijaparini kanssa. Laadukkaiden ja edullisten kilpailijoiden, kuten Linuxin, ansiosta voidaan ennen pitkää olla siinä tilanteessa, että verkon peruspalvelin ei enää ole oletusarvoisesti Windows- ja Active Directory -pohjainen vaan Linux esimerkiksi SMB:llä tai LDAP:lla höystettynä ja Windows-palvelimien omaksi kentäksi voi jäädä erikoissovellusten, kuten taloushallinnon ohjelmien, alustana toimiminen.

Kilpailu on kovaa muutenkin. Moni pirkanmaalainen atk-myyjä odottaa pelolla Lempäälään, Tampereen kupeeseen avautuvat Ideapark-ostoskeskuksen avautumista. Sieltä käsin isojen toimittajien tehomyyjillä on tarjolla hallittavakseen melko laajan alueen ja ennenkaikkea - siteeraan silloisen Fujitsu-Siemensin pomomiehen, nykyisen Tampereen kaupungin elinkeinojohtajan E. Ottilan eräässä seminaarissa lausumaa ideaa - savupiipputeollisuuden kehdosta hämmästyttävän kestäväksi ICT-yritteliäisyyden keskittymäksi muuntautuneen Tampereen markkinat.

Keskustellessa atk-gurun kanssa tuli mieleen, että aika tarkkaan viisi vuotta on siitä kun tapasin keskustelukumppanini ensimmäistä kertaa. Helppo myöntää, että hän on niitä miehiä, jotka tekivät vaikutuksen ensitapaamisella.

Ilta menikin taas Tampereella taidehistorian parissa. Jos en olisi ollut niin aidosti väsynyt kuin olin - pysyttelin sinänsä mielenkiintoisen luennon hereillä pahanmakuisen energiajuoman avulla - olisin varmaankin alkanut kaavailla jälleen koulu-uudistusta. Luennoitsija ihmetteli Delaunayn maalausta esitellessään, kuka on tämä Bleriot, jota teos kunnioittaa. Yliopistot taitavat olla arjen kubismia puhtaimmillaan, kuutiopäätehtaita.

Kotona ei tänäkään iltana ole juuri ehtinyt olemaan. Eikä huomennakaan. Ei hyvä. Tämän illan kokouksessa vältyttiin onneksi kiusallisimmilta puheenaiheilta. Sattui näet niin, että jokunen aika sitten luin paikallislehdestä, miten kotikylän ylin johto oli käynyt kansanedustajien pakeilla esittämässä vanhan toiveensa liittää Veturimuseo Suomen Rautatiemuseoon. Toki muustakin oli keskusteltu, mutta ne eivät liity tähän. Ei ideassa ole mitään paha, päinvastoin. Emme minä tai harrastajatoverit omistushaluisia ole, ja onhan Rautatiemuseo ainoa alan ammattimainen museo maassamme.

Mutta noloa on se, että asiaa käsiteltiin Veturimuseon ylläpidosta vastaavassa hoitokunnassa jo viime vuonna, ja hoitokunnan pysyvänä asiantuntijajäsenenä toimiva Rautatiemuseon johtaja ilmoitti käytännössä kielteisen kantansa asiaan. Hoitokunnan puheenjohtajana olen vähemmän mukavassa välikädessä, jos oman kaupungin isät eivät usko kohteliasta ei-kiitosta, vaan juoksevat esittelemässä asiaansa yhä uusilla foorumeilla. Tämä ei ole kysymys, minkä vuoksi minulla olisi pienintäkään halua vahingoittaa pitkäaikaisia ja hyviä suhteita Rautatiemuseon johtoon. Uskon tässä asiassa Mattia. Sorry, Pauli ja kumppanit.

Kokouksesta ehti vielä hetkeksi kokeilemaan nage-no-kataa. Hukassa oli heti alusta saakka. Kovin harvoin tulee käytyä, mutta hiihtokelien loppuessa olisi hyvä keksiä jotakin fyysistäkin ajanvietettä. Mutta yritykseksi taitaa jäädä. Liha on heikko, mutta henkikin on heikko.

Mutta osaavilla oli vauhtia.