Kokouspäivä

Museoveturiseuran kevyen byrokratian mukainen vuotuinen ainoa yleiskokous pidettiin toista kertaa koululla. Rautatieaseman ylväs neuvotteluhuone toimi kokouspaikkana pitkään, mutta VR Osakeyhtiön siirrettyä design-huonekalut arvoiselleen paikalle pääkonttoriin Helsinkiin ja tilan jäätyä tyhjilleen vuokraajaa odottamaan emme ole katsoneet vaivan arvoiseksi järjestää huonekalujen kuljetusta ja poiskuljetusta parituntista kokousta varten. Mieluummin on maksettu 18 euroa koulun ruokasalin vuokraa.

Kokouspaikka oli historiallisesti otollinen sikäli, että koulutusmyönteisille rautatieläisperheille kuuluu osa kiitoksesta siinä, että oppikoulu perustettiin maalaiskylään vuonna 1906 ja että vuonna 1968 pois käytöstä jääneen Tl-Tku-radan alkupään vanhan linjauksen penkka kulkee vieressä (ratalinjaus oli yksi syy oppikoulun sijainnin määrityksessä aikanaan: oppilaita maakunnasta kulki melko paljon junalla - onpa tämän blogitekstin kirjoittamispaikankin viereen eli nykyisen, vuonna 1968 avatun, ratalinjan varteen suunniteltu varaus seisakkeelle silloisen yhteiskoulun oppilaita varten).

Isoja asioita ei tällä kertaa käsitelty, joten jäsenistöäkään ei paikalla ollut kovin paljon. Esko piti puheenjohtajan nuijaa ja Marko kynää suuren kiitoksen edestä. Minut tuomittiin kuudennelletoista kaudelleni seuran Ludvig XIV:ksi ja Jarkko viidennelletoista kaudelleen Colbertiksi. Muilla tuomituilla ei ole rasitteenaan aivan yhtä pitkää kakkua.

Kokouksen jälkeen pääjoukko lähti - tietenkin - veturitallille. Filmimoguli soitettiin paikalle ja päädyttiin kaikkia osapuolia tyydyttävään ratkaisuun. Väliraskasta rautaa ei raasteta ulos alivoimaisen vetäjän kiinnileikkaamisen uhalla. Mutta trikit mietittiin ja sovittiin kuvausyölle kaksi vaihtoehtoa. Soveltuvan kaapelin takaa löytyi vain 25 ampeerin sulakkeet, mutta tekniikan historiaa olisi ollut tarjolla jykevämmässäkin paketissa. Samassa sulaketaulussa esiintyi lukuja, jotka hämmästyttivät vieraan. Veturitallilla on mielenkiintoinen sähköliittymä.

Filmausjärjestelyjen sopimisen jälkeen pääjoukko lähti - tietenkin - kebabille. Pelkäsin kebabin olevan vaikeaa tankkausta iltaohjelmaa ajatellen, ja pyysin kyydin kotipihalle.

Saunalenkillä luisto ei ollut läheskään eilisen kaltainen, mutta vaikka alamäessä takaatulija liukui rinnalle, piti kolmikon punaponinhäntäinen vauhdinpitäjä tämän takana tasaiselle tultaessa. Ladulla tuli lämmin.