perjantaina, maaliskuuta 31, 2006


Pingviinien matka?


Vihreä lanka kertoi koko sivun jutussa puolustusministeriön siirtymisestä Linuxin käyttäjäksi. Linux sinänsä on sotaväelle tuttu jo vuosien takaa. Erilaisia Linux-pohjaisia sulautettuja järjestelmiä on käytetty tietyissä uudemmissa asejärjestelmissä. Pingviini lienee päässyt sotilaiden kaveriksi kenttäoloissa, jolloin sen on ollut helpompaa vaappua toimistoihinkin.

Oma tämäniltainen pingviinituokioni Novellin SuSE 10:n kanssa ei muuttanut käsitystäni siitä, että Linux on juuriensa mukaisesti edelleen erinomainen palvelinkäyttöjärjestelmä, jonka työasemakäyttö on hataraa kuin pingviinin taaperrus, ainakin Windowsiin verrattuna. Mitä enemmän työasemat lähtevät työpöydiltään liikkeelle, sitä kauemmas Linux tuntuu Windowsista jäävän. Tuki langattomille WLAN-verkkosovittimille on ainakin Novell-SuSEssa lievästi sanoen vaatimaton. Sama tuntuu pätevän kommunikointikykyyn matkapuhelimen kanssa.

On aivan ymmärrettävää, että laitetukea harvinaisille oheislaitteille, kuten esimerkiksi IDE-RAIDin kaltaiselle "rautalankaviritykselle" ei helposti löydy. Mutta tuntuu jokseenkin oudolta, että jopa kevyeen kotikäyttöön tarkoitetun Windows XP Home -version mobiililaitetuki pesee mennen tulen business-imagollisen Novell-SuSEn.

Menneen talven lumia


Niitä oli tullut päivän mittaan kiitettävästi alas ulkorakennuksen katolta. Vielä mahtuivat kasalle pihaan.

Aamulla töihin lähtiessä oli viimein pyöräkuormaajia ja kuorma-autoja ajamassa pois kylän lukuisia isoja lumikasoja. Monena talvena niitä on siirretty pois lähes sitä mukaa kun lunta on aurattu. Nyt uhkeisiinkin mittoihin kasvaneita kasoja on ollut siellä täällä kuin joskus lapsuudessa. Lieneekö syynä kohtuullinen runsaslumisuus ja sitä kautta ehkä se, että kunnan lumityömäärärahoja on pitänyt säästellä. Nyt alkaa olla korkea aika siirtää ne pois ennen kuin sulamisvesi tekee teistä puroja ja aukioista lampia.

Rautatieasemalla kuormaajan kaverina hääri vanha Valmet-laituriauto (valitan, kuvaa en löytänyt) hiekoituspuuhissa. Aikanaan niitä liikkui aseman seudulla päivittäin: VR:llä oli kaksi - joista toinen oli nestekaasukäyttöinen; sitä pidettiin huonona - ja postillakin yksi. Mutta kuinka ollakaan, nyt huomion kiinnittivät tuoksu ja ääni. Ei kai tuo sentään kaksitahtinen ole?

Ja lopuksi eilisestä lumesta ja rännästä muutamia kuvia, kiitos Arin.

Ei kommentteja: