Tuntuu sunnuntailta

Iltapäivällä teimme pienen hiihtolenkin. Eilisen ja tämän päivän kevyt lumisade oli tehnyt ladun töyssyistä ja mutkista lempeän pehmeitä. Kulta piti melkoista vauhtia - olin jo vähällä pyytää häntä hieman hidastamaan - ja ihmetteli lopuksi, kun ei oikein kulkenut. Voikohan latujarmoilu (tai tässä tapauksessa latujonnailu) alkaa jo tässä ikävaiheessa?

Kävimme kansanomaisella loppiaispäivällisellä kansanruokalassa moottoritien varressa. Väkeä riitti yhden pyhäiltapäivän läpileikkauksen verran oman kylän Stevie Ray Vaughanista bussilastilliseen Jäähongan junioreita. Pääosa syöjistä oli kotiin päin matkalla olleita perheitä ja hampurilaisten ääressä rupatelleita kotikylän nuoria. Kotiinviemisiksi ostimme kaksi litraa lamppuöljyä.

Kevätsipulikukkapenkistä herätellään ajatuksia talvehtimiskaudellakin. Aiheuttaako pieni tauko kirjoittamisessa julkaisukynnyksen nousemisen nimenomaan hänen itsensä tai Tommi Perkolan tyyppisille hyville kirjoittajille? Ei liene mahdoton ajatella, että sanan käytössä lahjakas ja siihen harjaantunut henkilö reflektoi kirjoitustyötään sitä syvällisemmin, mitä pitemmälle hän on siihen paneutunut - ainakin kun kyse on vaikkapa weblogien kaltaisesta kaikesta huolimatta subjektiivisesta julkaisemisesta eikä muodollisten asiakirjojen tuottamisesta. Vai onko niin, että tämäkin on yksilöllistä siten, että joillakin ihmisillä kynttilää vakan alla pitävä itsekriittisyys kasvaa taidon karttuessa, kun taas joillakin käy päinvastoin?

Yhtä kaikki, minulle ei tekisi yhtään pahaa, vaikka omaan julkaisukynnykseeni naulattaisiinkin uutta lankkua. Sinililja ja kumppanit, voitte mielihyvin toimittaa kakkoskuutosenne tännepäin :-)