Interblogismia uunin lämmetessä

Tuntuu melkein pahanteolta olla kotona jo ennen kello 17:ää. Toisaalta on mukava, kun pakkaspäivänä voi polttaa puita uunissa ja säästää kallista sähköä. Niin, ja lueskella blogeja.

Panu oli ystävällisesti kuopsutellut vielä lisää Kaalimaata. Kiitoksia! Tällaista blogikeskustelu parhaimmillaan on, keskustelijoiden tietoa lisäävää toimintaa. Älköön kommenttiani kuitenkaan tulkittako niin, että toivoisin weblog-maailman kangistuvan vain ammatillisista, tieteellisistä, teknillisistä tai muutoin muodollisista asioista kirjoittamisen foorumiksi.

Nimimerkki "Tiedemies" puolestaan esittää tiivistetysti sen syyn, miksi itsekään en ole erityisemmin kiinnostunut transhumanismiksi kutsutusta ideologiasta, vaikka myönnänkin viihtyväni teknillisten vimpaimien parissa. Kuten ideologiat yleensä, kyseessä näyttää olevan asia, jossa uhoa ja meteliä tuotetaan enemmän kuin mitään todellista. Onko asia verrattavissa erääseen rajoitetumpaan ennakkotapaukseen: 1990-luvun uusmediahypeen, jossa pohjimmiltaan selväpiirteisten teknillisten innovaatioiden järkevää ja tuottavaa käyttöä hämärrettiin sekoittamalla ne lähes kaikkeen inhimilliseen elämään korkeakulttuuria myöten?

Kaalimaan kaivelun tai transhumanismin tyyppisten "kovien" aiheiden vastakohta ovat ihmissuhde-aiheet, joiden tiimoilta löytää myös verkkojulkaisemiseen yleisemmin liittyvää asiaa. Parisuhde-verkkopäiväkirjassa käsitellään henkilökohtaisen julkaisemisen yhtä ikuisuusongelmaa: tekstin antaman ihmiskuvan luotettavuutta. Kirjoituksen tai kommenttien sisältöön lainkaan kantaa ottamatta itse olen sitä mieltä, että kirjoittajalla ei pitäisi olla mitään syytä pahastua kirjoitustensa antamasta ihmiskuvasta, vaikka se olisi virheellinen. Jos kirjoittaa julkisesti, pitää yksinkertaisesti kirjoittaa niin, että virheellisille tulkinnoille ei jää varaa, tai vaihtoehtoisesti antaa kirjoituksillaan itsestään sellainen kuva, jonka haluaakin antaa.