Tahmaa ja tippoja

Tänään tuli nukuttua luvattoman pitkään. Häpeällistä näin kauniina talvipäivänä. Iltapäivällä kävimme ladulla, joka kumma kyllä näytti hiljaiselta. Ehkä ihmiset sulattelivat sunnuntailounastaan. Rauhallinen ympäristö kelpaa kyllä meille hyvin. Laiskuuden ansiosta tuli kerrankin tehtyä oikeaoppinen sunnuntaihiihtäjän pitovoitelu. Pohjalle jäi vanha lämpimämmän kelin pehmeä voide ja sen päälle laitoin pakkaskelin mukaista hieman kovempaa voidetta. Pehmeä pitovoiteen pohja estää kelinmukaisen voiteen liian nopean kulumisen. Tämän vanhan hyvän konstin korvaajaksi on varmaan olemassa pussillinen uusia, mutta tämä ei ainakaan vaadi kalliita aineita tai erikoistyökaluja.

Tipaton tammikuu olisi ankara paastokausi, jos tipattomuuden ulottaisi myös colajuomiin. Se ei olisi välttämättä huono idea, mutta cola-addiktille ehkä hieman liikaa. Ylikansallisia mustia mehuja yritän enemmän tai vähemmän huonolla menestyksellä välttää sekä piruuttani että maailmanparannushengessä, mutta harmittaa, kun hyvä kotimainen vaihtoehto Classic Cola tuntuu kadonneen täkäläisten kauppojen hyllyiltä. Viime vuonna tarjolle tullut Rainbow on kyllä hyvää sekin.

Vielä pehtooreista

Rannan näkymissä koskela-tyyppisen johtajuuden onnistumisen selitykseksi löydettiin voimakkaasti motivoitunut johdettava joukko. Motivaatio on erittäin kiinnostava ihmisyksilön ja -kollektiivin käyttäytymistä säätelevä asia. Jos johdettava joukko on hyvin motivoitunut yhteisten päämäärien hyväksi, uskon että lähes mikä tahansa relevantti johtamistyyli vie vähintään kohtuulliseen lopputulokseen. Kirjoitin eilen koskela-tyyppisen johtajuuden soveltuvan nimenomaan kriisijohtamiseen tai muutoin johdettavien kannalta huomattavan poikkeuksellisten (yleensä kielteisessä mielessä normaalista poikkeavien) tilanteiden johtamiseen. Noissa tilanteissa johdettavilla yleensä on korkeampi motivaatiotaso toimintaan kuin arkirutiinien keskellä. Keskeistä ja johtajuuden kannalta ongelmallista on se, että motivaatio suuntautuu ensisijaisesti omaan selviämiseen kriisitilanteessa. Se tavoite ei välttämättä ole sopusoinnussa yleisten tavoitteiden kanssa, itse asiassa todennäköisesti se on jopa ristiriidassa niihin nähden. Johtajan tehtävä näissä tilanteissa on suunnata johdettavien sinänsä korkea motivaatiotaso tavoitteiden kannalta oikeisiin asioihin, missä korostuu oman esimerkin, ihmisläheisyyden ja soveltamiskyvyn merkitys. Poikkeavassa tilanteessa ei johtamisen kannalta ole juurikaan merkitystä sillä, ovatko johdettavat tilanteessa alunperin vapaaehtoisesti vai ei. Ehdot sanelee itse tilanne, ei se miten siihen on päädytty.

Normaalissa elämässä kriisijohtamisen käytännöille ei ole tarvetta. Monissa arkielämän tilanteissa sellaiset saattaisivat näyttää ylimitoitetuilta ja siten kääntyisivät itseään vastaan. Kriisijohtamisen sovellusala on melko suppea, mutta sitä ei silti pidä käsittää yksinomaan sotilaallisen maanpuolustuksen kenttään kuluvana terminä (missä sitä mieluusti tunnutaan käytettävän).

Vanitas vanitatum

Tuulikaapissa luetaan madonlukuja tällaisille ja tällaisille. Älköön kuitenkaan syytä langetettako yksinomaan nykypäivän länsimaisen ihmisen turhamaisuudelle. Osattiin sitä ennenkin.