Interblogistisia prosentteja

Tulin töissä "pelotelleeksi" opiskelijoita tokaisemalla, että muuan asia (DHCP-palvelun rakentaminen aliverkotuksen pohjalta) tulee "90 prosentin todennäköisyydellä" tehtäväksi seuraavaan kokeeseen. Toki jo ammattikoulu- ja lukiomatematiikasta tiedetään, että prosentti ei välttämättä ole kovin kaunis yksikkö puhuttaessa todennäköisyyksistä, mutta paljon sitä käytetään säätiedotuksia myöten.

Jopa huuhaa- tai mutu-puhetta voidaan ovelasti jämäköittää vetämällä hatusta prosenttilukuja tekstin sekaan. Niinhän tavallaan itsekin tulin tehneeksi. Tommi Perkola pani käyttäen prosentteja hyväkseen tämänpäiväisessä kirjoituksessaan ja samoin Henry-nimimerkki joku aika sitten.

Yhtä mutu-pohjalta kuin ilmeisesti viitetekstien kirjoittajatkin väittäisin, että Perkolan esittämä väestön 20 %:n keskittyneisyys muuhun kuin suvunjatkamisen kanssa tekemisissä oleviin asioihin pätee edes suuntaa-antavasti lähinnä nuorisoasteen oppilaitosympyröissä - lasketaan tähän myös ammatti- ja tiedekorkeakoulut, nuoriahan niissäkin enimmäkseen opiskelee. Sen sijaan työelämässä aikaresurssi yleensä ei yksinkertaisesti salli tuollaista, useimmissa harrasteissa siihen ei riitä mielenkiintoa eikä perheoloissa sille ole tarvetta. Ammattikoulujen, lukioiden, yliopistojen ja muiden vastaavien koulujen oppilaitoskulttuuri jättänee niin käyttämätöntä aika- kuin mielenkiintoresurssiakin myös muulle kuin aktiiviselle opiskelulle - eikä siinä sinänsä ole mitään pahaa, kun kohtuudessa ja hyvissä tavoissa pysytään. Gaudeamus igitur iuvenes dum sumus.

Edelleen mutu-pohjalta uskon - tai ainakin haluan uskoa - Henryn 90 %:n olevan edes suuntaa-antava osuus blogimaailman kiinnostumattomuudesta yksilöihin ja heidän taustoihinsa. Mielenkiintoisia, taidokkaasti kirjoitettuja, hauskoja tai muulla tavalla hyviä verkkopäiväkirjatekstejä luetaan uhraamatta paljonkaan ajatuksia itse kirjoittajaan. Juuri ennakko-odotus siitä, että kirjoittajan henkilö ei ole tämän julkaisutavan kiinnostuksen kohteena, rohkaisi itseänikin kesällä aloittamaan julkisen kirjoittelun. Kirjoittajan persoonan kiinnostamattomuudesta ei kuitenkaan väistämättä seuraa anonyymiuden vaatimusta. Mielestäni on vähäeleisempää olla ilmeetön ja persoonana kiinnostamaton omalla nimellään kuin nimimerkin takana. Mutta ei nimimerkkiasiasta tällä kertaa tämän enempää.

Iso G

Korkeasti oppineiden henkilöiden kuulee joskus tuskailevan diplomitöiden ja pro gradujen kanssa, eri kouluissa varmaan myös muiden päättötyön luonteisten opinnäytetöiden kanssa.

Hänen graduongelmansa kuulostivat harvinaisen hurjilta. En yhtään ihmettele paljon puhuttua g-ahdistusta, jos jo dokumentin sivumäärän tyyppinen muotoseikka vaatii tuollaista panostamista.

Joku yksinkertaiselle kansanmiehelle sopiva wanha kunnon WordPerfect tai OpenOfficen Writer tarjoaa sivumääräkentän parin klikkauksen takaa. Niissä toki voi olla muita rajoitteita.

Arkipäivää

Kotikylän isoin market liittyy aamuseitsemältä avaavien joukkoon. Kahden pienemmän marketin yksi kilpailuvaltti isoa vastaan oli aikainen avaamisaika. Ahdasta luulisi tulevan ainakin uutta aamuvirkkua vastapäätä sijaitsevalle kilpailevan keskusliikkeen kaupalle. Pitkiä aukioloaikoja moititaan joskus, mutta niillä näyttäisi olevan työllistävä vaikutus. Henkilökunnan epätasa-arvoisilta näyttävistä (edelleen täyttä mutu-puhetta) rekrytointiperusteista olen marissut ennenkin.

Viime päivien hiihtolenkit ovat tehneet ristiselän oudon kipeäksi. Mistähän moinen? Liikaa istuskelua tietokoneen ääressä? Saunominen tuntui selässä harvinaisen mukavalta. Matkapuhelimen saunankestävyys tuli myös testattua. Kännykän karttamisen vastapainoksi joutuu näköjään käyttämään sitä paikoissa, joissa nimenomaan ei pitäisi.