Lyhyestä virsi kaunis

Joskus "sotaretki" voi päättyä lyhyeen. Nykyisessä yhteiskunnassa hyvin suoritettu siviilipalvelus voi usein olla kokonaishyötyvaikutuksiltaan yhtä isänmaallinen suoritus kuin hyvin suoritettu asepalvelus. Viitetekstiin liittymättömänä mielipiteenäni totean tosin, että siviilipalvelukseen olisi syytä lisätä poikkeusolojen toimintavalmiuksia parantavaa koulutusta. Pahimmassa tapauksessa poikkeusolot tarkoittavat tilannetta, jossa vihollinen pyrkii yhteiskunnan infrastruktuurin tuhoamiseen, ja sen estämisessä voi toimia aivan yhtä tehokkaasti ilman asetta kuin aseen kanssa.

Tavallaan ne tuhannet miehet, jotka kotiutuvat 6-12 kuukautta armeijan leivissä vietettyään ilman sodanajan sijoitusta päätyvät pitkällä aikavälillä käytännössä samankaltaiseen tilanteeseen kuin nimimerkki "Dronir" - tilanteeseen, jossa kriisiaikoja varten saadun sotilaallisen koulutuksen käyttöarvo hipoo nollaa. On pitkälti sama, onko kyseiseen tilanteeseen syynä vuosikymmenien kouluttamattomuus reservissä vai hyvin lyhyeksi jäänyt varusmiespalvelus.

Muuten olen sitä mieltä, että motivoitunut sivari on monta kertaluokkaa isänmaallisempi henkilö kuin pahasti "gonahtanut" varusmies.

On kyllä niinkin, että varusmiespalveluksen keskeyttämistä vasta havitteleville voi todeta armeija-ajan ensi viikkojen noudattavan suunnilleen kaavaa "nyt jos kestät tämän viikon, niin on seuraava; jos kestät sen, niin kestät sitten vielä varmaan yhden". Jossakin vaiheessa kestäminen muuttuu normaaliksi rutiinielämäksi, ja alkaa olla vähitellen myös hauskoja hetkiä, ajan kuluessa paljonkin. Joskus ennenkin kehumani kooltaan megalomaaninen, mutta rehdin kansanomaiseen tapaan kirjoitettu ja hauska armeijapäiväkirja kuvaa mielestäni erinomaisella tavalla tätä noin vuoden ajanjakson mittaista nuoren ihmisen pienoiselämänkaarta.