Heti aamusta poliisikamarille

Aamupäivä tuli vietettyä poliisikamarilla, jonne seutukunnan poliisimiehiä ja Vapepan väkeä oli kokoontunut yhteistoimintakoulutukseen. Pääaiheena oli kadonneiden henkilöiden etsintä. Se kuuluu polisin viranomaistehtäviin, mutta poliisilla ei ole käytännössä resursseja tehtävän toteuttamiseen, mikäli joudutaan turvautumaan vähänkään laajamittaisempaan etsintään. Tähän faktaan perustuu poliisin ja vapaaehtoisvoimien yhteistyösuhde.

Kyseessä oli tällä kertaa sisätiloissa toteutettu etsinnän suunnitteluharjoitus. Tositilanteissakin poliisiviranomainen ja vapaaehtoisjohtaja apulaisineen suunnittelevat etsinnän toteuttamisen.

Nykyaikana maastoetsintääkään ei toteuteta ensisijaisesti perinteisellä tavalla näkötuntumaharavoinnilla. Toiminta on etupainotteista, eli heti hälytyksen jälkeen aloitetaan saatavissa olevin - yleensä vielä vähäisin - voimin niin sanottu lähietsintä todennäköisimmän katoamispaikan ympäristössä, mahdollisten tieurien tutkiminen moottoroidun partion avulla jne samalla kun rakennetaan johtopaikkaa haravointiin koottavia joukkoja varten. Tehokas haravointi edellyttää useampikymmenpäistä koulutettua etsijäjoukkoa, joka tekee menetelmästä raskaan ja liian hitaan käyttöön otettavan, mikäli turvauduttaisiin vain ja ainoastaan siihen.

Kartalla on helppo lähettää ketjuja metsään. Tositilanteessa voi olla toisin. Haasteita on niin johtopaikalla kuin kenttäetsijöilläkin. Pystyn kokemuksesta kirjoittamaan vain jälkimmäisen näkökulmasta. Tilanne ei koulutetullekaan etsijälle ole miellyttävä ja helppo. Hän ei koulutuksestaan ja kokemuksestaan huolimatta ole pelastusalan ammattilainen. Toiminta poikkeaa huomattavasti hänen arkipäivästään. Olosuhteet voivat vaihdella tammikuisen yösydämen pakastimesta kesäkuisen iltapäivän paahtimeen ukkos- tai räntäsateet siihen väliin mahtuen.

Näkymä rannalta -verkkopäiväkirjassa on viime päivinä pohdittu kiinnostavalla tavalla johtajuutta Tuntemattoman sotilaan esimerkein. Väitän, että etsintäketjussa johtajuuden on oltava koskelamaista. Sen kaltaista johtajuutta vaaditaan tilanteissa, joissa edellytetään tuloksellista toimintaa joukolta, jonka kannalta kyse ei ole jokapäiväisistä asioista olosuhteissa, jotka saattavat olla hyvinkin haastavia. Koskela-johtajuus on poikkeustilanteiden välitöntä kriisijohtamista. Myös mäkilä-tyyppiselle ja lammio-tyyppiselle johtajuudelle on oma paikkansa. Se sopii välttämättömien rutiinien aikaan, tai kun kyse on resurssien kulutuksen säätelystä. Poikkeustilanteiden johtaja ei välttämättä kykene pitämään yllä toimintaa rutiinioloissa, kun taas rutiiniolojen johtaja ei välttämättä hallitse tilannetta poikkeusoloissa. Ei taida olla aivan sattumaa, että Linnan kuvauksessa - kirjailijan itsensä arvottamana - sankarillisen johtajuuden sädekehän ylleen saaneet toimintajaksot sijoittuvat lähinnä hyökkäysvaiheeseen ja osin perääntymisvaiheeseen. Hieman rauhallisemmassa asemasotavaiheessa johtamisen kuvaaminen painottuu polkujen kiveämiseen tai suolasilakoiden pihtaamiseen.

Iltapäivä tarjosi lisää harrastetoimintaa leppoisammissa merkeissä. Rutiinikokous veturitallilla sujui mitä miellyttävimmissä merkeissä. Pullat ja kahvit tulivat käytettyä tehokkaasti ja pöytäkirjaan kirjattiin hyviä päätöksiä. Ennen saunaa ehti vielä pienen lenkin ajaksi ladulle useamman päivän tauon jälkeen. Pelkäsin lipsumista, mutta keli ja voitelu osuivatkin tällä kertaa hyvin yhteen.

Ajattelin lukea vähän, mutta uni alkaa vaikuttaa houkuttelevammalta kuin kirja.