Vanajan-Hämeen sydämessä

Puolisollani oli tänään vapaapäivä töistään. Hän innostui myös pyöräilemään ja tuli minua töistä vastaan. Lähdimme ajamaan kotiin päin Sääksmäen kautta. Poikkesimme Rapolan muinaislinnalla ja patikoimme harjun ympäri. Kävimme lisäksi kalmistoalueella harjun juurella Rauttunselän puolella. Kärrytieltä, jota harjun juurella tallasimme, ei puuttunut juuri muuta kuin vankkurit takana nuokkuvine renkipoikineen, ja holmbergilainen idylli olisi ollut valmis.

Patikkaretken jälkeen harjulta eteenpäin jatkaessa ei tarvittu montakaan polkaisua, kun oltiin jo Sääksmäen kirkolla. Vihkikirkkomme.

Arkistolähteisiin näkemyksensä perustaneet vanhan polven historioitsijat pitivät kirkkoa 1400-luvun tuotoksena, mutta kuulu keskiaikaisten kirkkojen "nuorentaja", arkeologi Markus Hiekkanen (tuon persoonallisen nuoren laulaja-näyttelijä Konsta Hiekkasen isä muuten) pitää sitä vuoden 1500 molemmin puolin rakennettuna. Kirkko on melko vaatimaton, ja Hiekkasen ajoitusta tukee se, että 1500-luvun alun unionisotien aiheuttama taloudellinen laskusuhdanne ja sittemmin Kustaa Vaasan toimet kirkon omaisuuden siirrosta valtion hyväksi ovat voineet hidastaa rakennustyötä ja lopulta jättää tulokset vaatimattomimmiksi kuin roomalaiskatolisen kirkon kukoistusaikoina rakennetut temppelimme. Kirkkoa uudistettiin ahkerasti 1800-luvun puolivälin seutuvilla. Tuhoisa palo jätti vuonna 1929 pyhätöstä vain kivimuurit jäljelle. Kunnostustyöt tehtiin kovalla kädellä. Jäljelle jäänyttä "paranneltiin" ajan näkemysten mukaan keskiaikaan paremmin sopivaksi. Tulosta voi osittain verrata 1990-luvun alussa suosittuun munkkikuorojen säestyksellä taottuun tanssipoppiin, jos tällainen vertaus sallitaan. Kalle Carlstedtin maalaukset toki ovat kauniita ja luovat harrasta tunnelmaa, samoin kuin suippokaarinen holvi ja lähes taivaallinen akustiikka, josta ei 1500-luvulla olisi osattu edes haaveilla. "Parempi kuin alkuperäinen", olisivat ehkä 1500-luvun ihmiset telineillä, Clemet Mwrmestare ja Tegil Per, sanoneet - viimeksi mainittu jos vain olisi tappelunnujakoiltaan ehtinyt. Toki peruskorjaukseen kuului myös todellisia entisöintitoimenpiteitä, joilla alkuperäistettiin kirkkoa 1800-luvun töiden jäljiltä.

Kuitenkin Sääksmäen kirkossa on jotain erilaista kuin vaikkapa arkkitehti Jacques Ahrenbergin 1800-luvun (kansallis)romantiikan villeimmissä ehdotuksissa suurien linnojen "parantelemiseksi". No, Vuorentaan kartano on kyllä oiva esimerkki noiden aikojen rakennusten "parantelemisesta", vaikka ei Ahrenbergin käden jälkeä olekaan. Joka tapauksessa "goottilaisempaa" kuin kotoisen gotiikan aidot mestariteokset.

Näihin esimerkkeihin verrattuna Sääksmäen kirkko on esikuvalleen uskollisesti entisöity. Se on kansallisen tyylipuhdas silta keskiajalta nuoren tasavallan ensivuosikymmeniin. Alkuperäiselle esikuvalleen uskollisesti se on vaatimaton, mutta vahva kuin hämäläinen kansa. Tuosta viimeisestä lauseesta tulikin sellaista kotiseutuhehkuttelua, että taidan kaupata sen vanhalle kunnon Kari Rydmanille, joka on ottanut nykyiseksi elämäntehtäväkseen asuinseutunsa Sääksmäen asian ajamisen.

Pyöräretki kotiin oli kuuma. Heikot tuulen henkäyksetkin olivat kuumia, samoin asfaltti. Minulla oli vaikeuksia pysyä kultani vauhdissa, vaikka hänellä oli takana juuri äsken ajettuna minun aamuinen lenkkini. Ei voi kuin ihailla. Kotona pieni lepotauko nurmikolla, sitten suihkuun ja grillaamaan "avaruusperunoita" eli foliossa kypsennettäviä perunoita. Perunat ja raikas salaatti ovat aivan erinomainen ruoka nautittavaksi kuumana päivänä.

Tätä kirjoitellessa on muuten tullut huomattua, että se lauantaina hankittu tuuletin oli hyvä investointi.