Uhkapeliä sateen kanssa ja maailmankuvia

Illan viettämiseen oli tarjolla kaksi vaihtoehtoa. Sateen mahdollisuus liittyi molempiin yhtenä ratkaisuperusteena. Vaihtoehto A oli nurmikon leikkuu, jolloin olisi suotavaa, että lähiaikoina sataisi. Nurmikko on heikko sammalsotien jäljiltä, eikä lyhyen sängen palaminen ainakaan auta asiaa. Vaihtoehto B oli rikkaruohojen nitistäminen tieltä biologis-kemiallisen apuneuvon turvin (hyi minua), jolloin taas sadetta ei saisi tulla vähään aikaan. Valitsin vaihtoehdon A. Katsotaan, miten käy. Nyt ei ainakaan näytä lupaavalta. Ruoho katkesi helposti. Kasvukausi on jo taittunut, ja helteet ovat hidastaneet sitä entisestään. Edellisestä leikkuusta oli kulunut jo 12 päivää, mutta on myönnettävä tämän vähäisenkin kasvun päässeen jo hieman epäsiistiin tilaan. Seuraava väli voi olla jo kaksi täyttä viikkoa. Riippuu paljon säistä.

Ruohonleikkurin säksätys moottorin käydessä pienillä kierroksilla on minusta rauhoittava ääni. Ehkä se johtuu ruohon leikkaamiseen liittyvistä miellyttävistä muistoista ja mielikuvista. Ehkä myös siitä, että pienen, rakenteeltaan yksinkertaisen polttomoottorin toiminta on luotettavaa ja ennakoitavaa. Turvallista. Minun on helppo ymmärtää mekanistis-deterministisestä maailmankuvasta kiinnostuneita. Sellainen maailmankuva on turvallinen. Kuin pieni polttomoottori, joskin rakenteeltaan paljon monimutkaisemmin mallinnettavissa. Mutta mallinnettavissa ja selitettävissä kuitenkin, mikä on keskeistä.

Ehkä ihmisten elämä olisi nykyistä onnellisempaa tai ainakin huolettomampaa, jos maailmankuva olisi jokin suhteellisen yksinkertainen malli. Ei välttämättä mikään ankarien uskonnollisten tai ideologisten järjestelmien tarjoama valmis malli, mutta jokin edes jollakin tavalla selittävä malli. Selittämättömän - eli usein omien hallitsemattomien tunteiden - varaan on helppoa ja toisten mielestä ehkä hienoakin antautua. Mutta sitten huomataan, että eksyksissä ollaan.

Eilen kävi vierailulla taas Jehovan Todistajien uskollinen lähettipari. Sääli, että eivät kehdanneet jäädä sanalle, kun piipunhattumiehet olivat mittaustöissään. Lehtensä jättivät kuitenkin postilaatikkoon. Heillä on melko yksinkertainen ja sikäli helppo maailmankuva. Omalla tavallaan hyvin mekanistis-deterministinen sekin. Harva uskonnollinen yhteisö käyttää mieluisiaan luonnontieteiden tutkimustuloksia julkaisuissaan yhtä innokkaasti hyväkseen kuin juuri Jehovan Todistajat. Ehkä he ovat onnellisia ihmisiä. Ja onni heille suotakoon. Voimakkaasti profiloituvia uskonnollisia yhteisöjä arvostellaan monista asioista, mutta maallisenkin elämänmenon kannalta katsottuna on vaikea kiistää sitä, että pohjoismaisen hyvinvointivaltion yhteiskunnan kannalta näiden jäsenet ovat usein mitä moitteettomimpia kansalaisia. Militantti uskonnollisuus (uskontokunnasta riippumatta) kun ei onneksi ainakaan vielä ole saanut täällä näkyvää kannatusta.