Taas vähän koulutuspolitiittista puuroa

Tänään tuli töissä pidettyä opintojakson koe. Käytännön tehtävinä oli lähinnä perusasioita, kuten kaapeleiden päättämistä kytkentäpaneeliin, työasemakaapelin tekoa, mittaukset ylikuulumisten ym. varalta ja lisäksi jokunen lyhykäinen tietopuolinen kysymys. Koe näyttää menneen varsin hyvin. Itse asiassa se oli liian helppo, koska opetusryhmä on ollut valmis tekemään töitä oppimisensa eteen.

Minulle on aina jäänyt hieman epäselväksi, miksi joissakin oppiaineissa myös toisen asteen ammatillisessa koulutuksessa (ammattikoulut ja vastaavat vanhan kansan kielellä) suositaan esseetehtäviä koetehtävinä. Miten käytännön työtehtävien osaamista voidaan mitata esseekirjoitusten perusteella? Esimerkiksi tietotekniikka-alalla kirjallinen ilmaisu on luonnollisesti tärkeää, jotta vältyttäisiin tämän kaltaisilta käyttöohjeilta (kyseisen yrityksen edustamat tuotteet ovat hyviä, mutta käyttöohjeet valitettavasti kaukana tuotteiden tasosta). Itsetarkoitus ei kirjallinen ilmaisutaito kuitenkaan ole.

Kirjallisten tuotosten ajoittainen yliarvostus ammattikoulumaailmassa johtunee osaksi siitä, että informaation muuttaminen selkeään kirjalliseen muotoon on kiistämättä eräs abstrahoinnin muoto. Abstraktia ajattelua luonnollisesti arvostetaan, ja luonnollinenkin kieli sinänsä on menetelmä mallintaa asioita käsitteellisesti. Kielen ja mallintamisen suhteen on todettava, että strukturalistinen kielitiede tosin ei taida olla enää kovin suosittua keskusteluanalyytikkojen vallattua markkinat jo aikaa sitten (viisaammat voivat varmasti korjata luulojani).

Ammatillinen perusosaaminen ei yleensä ole abstraktien seikkojen kanssa toimimista. Päinvastoin, sen sijaan, että tiedon abstraktioastetta pyrittäisiin perustehtävien suorittamiseksi kohottamaan, sitä tulisi pyrkiä siirtämään siirtämään käytännön toiminnan tasolle. Nykyinen ammatillinen osaaja ei kuitenkaan voi olla enää pelkkä inhimillinen vaihetyörobotti. Tiedon abstraktisuutta tulee myös kohottaa, mutta siirtämällä sitä mahdollisimman erilaisissa tilanteissa sovellettavaksi osaamiseksi, jälleen käytännön osaamiseksi. Tämä on jo eräänlaista mallintamista, ammattimiehen tai -naisen oman käyttöteorian luomista, mutta senkin osaaminen on luotettavampaa mitata käytännön tehtävissä eikä pelkkinä kirjallisina dokumentteina (pois lukien mainittu käyttöohjeiden laatiminen ja vastaava ammattiin kiinteästi sidoksissa oleva kirjallinen toiminta).

Esseetyyppisten tehtävien painotus joissakin toisen asteen ammatillisen koulutuksen osa-alueissa lienee käytännössä vain didaktisen kulttuurin siirtoa sukupolvelta toiselle ja oppilaitosmuodosta toiseen. Mistäpä ammatillisen alan opetustehtäviin kelpoinen tiedekorkeakoulututkinnon suorittanut henkilö olisi oman oppinsa ammentanut ellei juuri tutkijan otteeseen tähtäävistä kirjallisista tehtävistä. Tätä perintöä on helppo siirtää eteenpäin, ovathan ainakin nuoret tottuneet tietopuolisten ja kirjallisten asioiden suureen painoarvoon jo peruskoulussa.

Kun koulutus ei aina vastaa työelämän vaatimuksia, on helpoksi ratkaisuksi todettu oppimisen siirtäminen yhä enemmältä osin työelämään. Oppisopimustyyppinen malli on toki erinomainen. Mutta voisin kuvitella ainakin jonkun pk-sektorilla toimivan yrittäjän joskus ihmettelevän sitä, miksi suurelta osin yhteiskunnan varoin ylläpidetty nuorten ammatillinen koulutus työntää yhä enemmän opetusvastuuta veroja maksavalle yrittäjälle itselleen. Koulussa voidaan sitten opiskella vaikka yleissivistäviä aineita.

Hyviä tuloksia saadaan niinkin yksinkertaisin keinoin, että ammattimies tai -nainen opettaa tulevaa ammattimiestä tai -naista. Tätä varten opetusvastuuta ei kuitenkaan tarvitsisi sysätä yritysten niskoille. Väitän, että vaikkapa tulevien datanomien opettajaksi soveltuu mainiosti kokenut datanomi tai tietokoneasentaja tai vaikkapa se kuuluisa vuosaarelainen atk-tukihenkilö, jos hänellä on hyvä työkokemus alalta. Tietenkin myös korkeakoulutettu henkilö voi toimia erinomaisena opettajana, mikäli hänellä on hallussaan tarvittava käytännön osaaminen. Itsestään selvää kun ei ole, että koulutusjärjestelmän alempien asteiden substanssiasiat sisältyisivät ylempien asteiden tutkintoihin ainakaan sillä tasolla, jolla ne tulee käytännössä osata.