maanantaina, heinäkuuta 21, 2003

Asioilla on tapana järjestyä, odottamattomastikin


Tarjolla tänään(kin) vain pikkuhuomioita arjesta.

Vein aamulla auton Tampereelle kilometri- ja katsastushuoltoon. Lähempänä oleva viime aikoina suosimani merkkihuolto lomailee heinäkuun. Elokuun alku arvatenkin on heillä buukattu täyteen, ja katsastusaika olisi jo silloin. Auto piti saada pois huomenna, kun ilmoittelin, että isompaa kiirettä ei ole. Iltapäivällä soi puhelin, ja huoltoliikkeen työnjohtaja ilmoitti, että auto on jo huollettu ja katsastettu. Tämäpä vasta asiakaspalvelua. Täytyy vain muistaa perua se Valkeakosken katsastuskonttorin aika.

Toinenkin käytännön asia järjesti itsensä kuntoon. Olen jonkin aikaa pohtinut piipun päälle asennettavaa hattua, joka kiistämättä on hormeille hyvä suoja säitä vastaan. Hyvässä kunnossa nuo nokisutarien ja palotarkastajienkin mielestä ovat, mutta silti. Kohtuullisen akrofobisena persoonana hankkeeni on ollut vasta suunnitelman asteella. Heti, kun autohuollosta oli soitettu, soi ovikello ja kaksi lounaishämäläisittäin murtavaa miestä kaupitteli valmisteitaan: piipunhattuja asennuksineen. Profiililtaan varsin matala ja muutoinkin mielestäni hyvän näköinen ja lisäksi kohtuuhintainen tuote löysi ostajan. Hattu tehdään mittojen mukaan, ja keskiviikkona miehet käyvät sen asentamassa.

Ulkona on nyt illalla mielenkiintoinen valaistus. Keltainen heinäkuu?

Ei kommentteja: