Onnistuin näköjään lisäämään sähköpostilinkin weblogiini. Siitä ei tullut lainkaan tyylikäs, mutta tuli jotain kuitenkin. Toivoisin saavani sen ansiosta joskus muutakin postia kuin tarjouksia osakkeista, muuten vain nopeasta rikastumisesta, aikuisviihteestä tai miehittäjäryssien ajamisesta pois Karjalasta (viimeksi mainittua älköön tulkittako stalinistiseksi toiveeksi, se on eräänlainen sfnetin poliittisten ryhmien sisäpiirin juttu).

Ihmisten weblogit ovat ulkoasultaan tyylikkäitä. Se on ihailtavaa. Itse olen aivan liian laiska, että templaten toiseksi kääntäisin. Tai mitään sen suuntaista, omista CSS-tyyleistä puhumattakaan. Kaikki tuollainen pohdinta tulee tietysti ajankohtaiseksi, jos Blogger-palvelu lakkaa toimimasta. Tämä nykyinen käytäntö on käyttäjälle hyvin helppo. Ei tarvitse keskittyä kuin tekstiin, jos ei muuta halua. Olisikohan tämä lähellä vanhan kunnon Vannevar Bushin Memex-ideaa henkilökohtaisella tasolla (vaikka mikrofilmien kanssa ei tarvitsekaan pelata)?

Huomenna alkaa viimeinen viikko opetusta datanomitutkintoon valmistavan ryhmän kanssa. Kaksi viikkoa on ollut minusta oikein mukavaa. Opiskelijoiden mielipiteet arvatenkin vaihtelevat. Loppuviikosta päästiin "oikeisiin töihin".

Työasema- ja laitekaapelien tekeminen UTP-"lakusta" on monien aikuisopiskelijoiden mielestä hauskaa. Se on usein myös tasa-arvoistava oppimiskokemus. Joku tietotekniikan teoreettisempien asioiden kanssa vaikeuksissa oleva kokee onnistumien iloa saadessaan nopeasti aikaan kauniin ja toimivan kaapelin. Sen sijaan joku enimmäkseen näppäimistön ääressä viihtynyt ajurin viilaaja saa paiskia töitä kunnolla, että johtimet löytävät oikeat paikkansa ja testeri suostuu näyttämään vihreää valoa. Tässä ryhmässä kaikki pärjäsivät mukavasti kaapelien kanssa. Käsityöihmisiä.

Työelämän yhteistyökumppanit asettavat hyväntahtoisen huvittuneena toisinaan kyseenalaiseksi tarpeen opiskella tämän kaltaisia asioita tietojenkäsittelyalan tutkinnoissa. Sähköalan tutkinnoissa tilanne on hieman toinen, kun kaiken sorttiset kaapelit kuuluvat niissä jo yleissivistykseen. Totta on, että nykyisillä tarvikehinnoilla voi tulla edullisemmaksi ostaa myös työasema- ja laitekaapelit valmiina kuin tehdä niitä itse. Mutta olen sitä mieltä, että työasemakaapelin tekemisen kaltainen pieni asia omalta osaltaan auttaa ymmärtämään atk-verkon komponenttien toimintaa juuri sellaisella konkreettisella tasolla, jota ammatillisen tutkinnon suorittajalta edellytetään. Viimeistään siinä vaiheessa, kun lähettävä ja vastaanottava pari kytketään ristiin, valkenee useimmille kierretyn parikaapelin periaate atk-verkossa. Tällä kertaa oppimiskokemus näytti opettajan näkökulmasta suorastaan järisyttävältä. Kunpa vielä aivan kaikki muistaisivat, että värillä ei ole väliä, kunhan se on 1-3 ja 2-6.

Aikaisemmin kirjoitin, että en ole pariin vuoteen ollut tekemisissä työvoimapoliittisen koulutuksen kanssa. Yhden hiuksenhienon eron olen ollut havaitsevinani nykyisessä silloiseen tilanteeseen ja varsinkin jonnekin vuosiin 1995-1998, jolloin erityisen paljon olin näiden koulutusten kanssa tekemisissä.

Havainto herättää kysymyksen, miksi ihmisiä ei kohdella ihmisinä. Onko järjestelmän todella tarkoitus passivoittaa ihmisten luonnollinen toimeliaisuus? Palataanpa hetkeksi menneisyyteen.

Kun lama alkoi 1990-luvun alussa, maailma oli toisenlainen. Se oli juuri silloin hyvin epävakaa pitkän vakaan kauden jälkeen. Mielestäni 11.9.2001 alkanut "epävarmuuden aika" ei ole ollut mitään verrattuna siihen epävarmuuden aikaan, jolloin Neuvostoliitto lakkasi olemasta. Paremminkin tämä nykyinen aika on länsimaisille yhteiskunnille turvallista pax Americanan aikaa. Jos dramatiikkaa kaivataan, niin 24.8.1991 voisi olla sopiva suuren muutoksen päivämäärä, kun Venäjä (sic!) ja Ukraina julistautuivat itsenäisiksi Neuvostoliitosta. Pahimmillaankin terrorismi on vain kiusantekoa (sinänsä traagista monille) ja jotain paljon, paljon vähemmän kuin viimeisen (toivottavasti) maailmansodan jälkeisen vuosikymmeniä kestäneen status quon päättyminen.

Yhtä kaikki, Suomessa alkoi lama 1990-luvun alussa. Idänkaupan arvo putosi vuonna 1991 lähes 13 miljardista markasta 4,5 miljardiin markkaan. Lasku oli huima 1980-luvun jälkipuoliskon pienten vuotuisten idänkaupan arvon muutosten rinnalla.

Kun verrataan idänkaupan arvoa eri toimialojen tämän arvoisen tuotoksen tekemisessä vaadittaviin työpanoksiin ns. panos-tuotostaulukon avulla, voidaan laskea, että vuosina 1990-1991 idänkaupan väheneminen jätti lähes 40 000 ihmistä vaille työtä. Kolme neljäsosaa näistä ihmisistä menetti työnsä juuri vuonna 1991 idänkaupan romahdettua.

Pahimmin itäisen tilauskannan vähenemisestä kärsivät kulkuneuvo- ja paperiteollisuus. Vuoden 1991 aikana paperitehtailta kilometritehtaalle lähti 7 000 työntekijää. Telakoilla, rautatievaunupajoilla ja muilla kulkuneuvoja valmistavilla tehtailla ovea näytettiin lähes 5 000 työntekijälle.

J. K. Paasikiven pelkoja mukaillen voi todeta Suomen joutuneen tuolloin kuolettavan riippuvaiseksi idänkaupasta. Mutta on hyvä muistaa, että idänkaupalla oli pitkään myös suotuisia vaikutuksia Suomen talouselämän kannalta: ajatellaan vaikkapa idänkaupan tasapainottavaa vaikutusta 1970-luvun puolivälin öljykriisin koetellessa länsikauppaa.

Idänkauppa ei ollut laman ainoa syy. Rakentamiseen käytettyjen investointien väheneminen lähes 32 miljardilla markalla vuosien 1990 ja 1992 välillä johti siihen, että uusien rakennuksien aloittamisvauhti väheni vuosittain yli kymmenellä miljoonalla kuutiometrillä eli 65 Tampere-talon verran.

Rakennustoiminta tarjoaa työtä sekä välittömästi että välillisesti eri ammattiryhmille kaivurikuskeista kirjanpitäjiin. Tuotoksen arvon ja siihen vaadittavien työpanosten avulla voidaan laskea rakennustoiminnan vähenemisen lisänneen työttömyyttä yli 100 000 hengellä vuosien 1990 ja 1992 välisenä aikana.

Vuosien aikana näiden, ja muiden alaspäin menneiden toimialojen, vaikutukset ja kerrannaisvaikutukset edelleen kertaantuivat, kunnes maassa oli se kuuluisa puoli miljoonaa työtöntä, mutta tämän kehityskulun tueksi en pysty esittämään edes estimaatteja.

Tämä taloushistoriasta ja 1990-luvun alun laman syistä. Kun lama iski, se iski lujaa. On mielenkiintoista, että noihin aikoihin jotkut tahot pitivät vasta säädettyä sisällöltään mielestään askarruttavaa valmiuslakia (22.7.1991/1080) ja poikkeustilalakia (22.7.1991/1083) paitsi kansainvälispoliittisen tilanteen, myös taloudellisen laman seurauksena. On kuitenkin huomattava, että lait on säädetty ja ennen kaikkea valmisteltu jo ennen Neuvostoliiton varsinaista hajoamista ja laman vaikutusten näkymistä suuremmassa määrin. Se salaliittoteorioista. Toinen asia on, että syksyn 1992 tietyn perusyhtymän kertausharjoituksissa valtioiden välisen politiikan (hyvällä mielikuvituksella varustettu) moukka oli huomaavinaan, että jotakin isoa oli muuttunut sitten turvallisten 1980-lopun varusmiesaikojen.
1990-luvun alussa joka tapauksessa tapahtui jotakin suurta. Siksi silloin työttömiksi jääneitä ymmärrettiin. Yhteiskunnassa oli vielä 1990-luvun puolivälissä jonkinlaista talvisodan henkeä. "Tänään sinä, huomenna ehkä minä" oli ajattelutapa, eikä pudonneita pidetty omaan tilanteeseensa syyllisinä.
Vähitellen huomattiin, että maailman suuret tapahtumat eivät tällä kertaa tehneet sen suurempaa tässä maassa. Samalla Suomessa alkoi nousukausi, osin siksi että muuan yhtiö oli onnistunut keskittämään resurssinsa oikein myös laman aikana (salaliittoteoreetikoille kysymys, joka ihme ja kumma ei vielä ole luonut yhtään romaania maan dekkarikirjallisuuteen: miksi vuorineuvos Kairamo kuoli virallisen tiedon mukaan oman käden kautta?). Se oli nousukausi joillekin. Saman niminen tänä vuonna julkaistu elokuva ei kaikesta humoristisuudesta huolimatta ole täysin sisällyksetön yhteiskuntapoliittiselta kannalta.
Joskus joistakin ihmisistä tulee nilkkejä. Liiaksi hienostuneita rahvaanlapsia. Nousukausi on tilanne, jossa niin voi käydä. Jotkut niistä, jotka kokevat istuvansa vihreällä oksalla, ottavat asemansa annettuna. Asemansa pönkitykseksi he polkevat niitä, jotka tuolle oksalle eivät syystä tai toisesta ole päässeet. Korutonta kertomaa on erään nuoren verkkopäiväkirjan kirjoittajan huomio 4.7.2003.
Herra, miten nostan ihmisten itsetunnon sille tasolle, jolle se kuuluu?