Tänään pidettiin talkoot Veturimuseolla. Museon toiminta perustuu osaksi vapaaehtoistyöhön. Talkootöinä kunnostetaan museokalustoa ja tehdään erilaisia ylläpitoluonteisia töitä.

Rautatieharrastus on termi, joka herättää joskus kysymyksiä. Onko se pienoisrautateiden rakentelua? Vai junien bongailua? Molempia, ja muutakin, on vastaus. Rautatieharrastajat jakavat itsensä karkeasti sanottuna ainakin kolmeen eri ryhmään. (1) pienoisrautatieharrastajat, mikä ei vaatine suurempia selityksiä, (2) junabongarit, jotka valokuvaavat junia, tarkkailevat aikatauluja ja kirjoittelevat asianharrastajien julkaisuihin sekä (3) hardcore-harrastajat (anteeksi nimitys, parempaakaan en keksinyt, koska "hardware" ei oikein tuntunut sopivalta tähän), jotka toimivat konkreettisen (museo)rautatieliikenteen parissa, usein kirjaimellisesti kädet rasvassa. Aktiiviharrastajien keskuudessa nämä kolme roolia sekoittuvat usein toisiinsa samoissa persoonissa.

Museon ylläpidossa painottuu kolmanteen ryhmään kuuluvien asianharrastajien rooli. Työ on käytännön työtä konkreettisten esineiden parissa.

Tänään oli jollakin tavalla unelias tunnelma, ainakin itselläni. Tietty vakiojoukko pitkin eteläistä Suomea oli kokoontunut tuttuun tapaan paikalle. Erityistä suunnittelutilaisuutta ei tarvittu. Työkohteet löytyivät kuin itsestään. Pian kaksi kulmahiomakonetta soitti duettoa veturinpyörän kimpussa. Toisaalla tutustutaan 1950-luvun sähköjärjestelmän ongelmiin. Välillä pidetään evästauko ja keskustellaan suunnilleen kaikesta maan ja taivaan välillä. Yhden, muille täysin vieraan työtoverin menetys otetaan lähes henkilökohtaisena menetyksenä. "Kölniläinen on harvinainen Suomessa", todetaan kun katsellaan otoksia alkukesän vanhojen kuorma-autojen kokoontumisajoista.

Jotkut iältään nuoret harrasteet kulminoituvat joskus henkilöihin. Elävän rautatiehistorian harrastus juontaa Suomessa juurensa 1960-luvulle, pienoisrautatieharrastus vuosikymmenen kauemmas. Jo ikään ehtinyt mies, joka on käytännössä perustanut Jokioisten Museorautatien, Toijalan Veturimuseon ja suuresti vaikuttanut Suomen Rautatiemuseon kohoamiseen valtakunnalliseksi erikoismuseoksi, on harrastusalalla totemi. Tänäänkin tämä oli mielenkiintoista huomata: Olavi Kilpiön avatessa suunsa puheliainkin rautatieharrastaja hiljenee. Kunnia heille, joille kunnia kuuluu.

"Rälläkkäduetto" ja muu pikku puuhastelu jatkui koko päivän. Työpäivän jälkeen talkoolaisia odotti veturitallin sauna grillimakkaroineen ja juomineen. Viimeksi mainitusta huomautettakoon, että perinteen mukaan Toijalan talkoisiin eivät ole koskaan kuuluneet saunakaljat tai vastaavat juomat. Talkooväki saunoo ja juttelee mieluusti kauan. Lähden jo ehtookellojen aikoihin kotiin. Lieneekö tällä tekemistä sen kanssa, että nyt paikalla olevista olen harvoja parisuhteessa eläviä. Muuten, hyvä sato kannattaa korjata ajoissa talteen (pienenä vinkkinä, jos tätä weblogia lukee joku sinkkunainen/-tyttö...:-)

Itse ihmettelen, miten jotkut voivat viettää näin hienon lauantain vaikka jossain poppitapahtumassa, eivätkä kiskojen katveessa ;-). Tämä kuvaus tuskin kertoo juurikaan siitä, miksi toiset haluavat harrastaa rautateitä "hardcore"-tyylisesti. Olen kirjoitellut asiasta huomiota ennen kuin edes kuvittelin alkavani pitää julkista verkkopäiväkirjaa. Sallittakoon kaksi reilun puolentoista kuukauden takaista kuvausta hieman tätä toiminnallisemmista talkoopäivistä, vaikka ne eivät ehkä sen enempää asian syvimmistä syistä kerrokaan:


Talkootunnelmia 17.5.2003

Paikalle saapui ydinjoukko: Esko, Ilkka poikineen ja Marko. Työkohteena oli pihamaalle talven aikana kertyneiden painavahkojen "museoesineiden" siirto paremmille sijoituspaikoille. Ilkka oli puhunut työkaverinsa Jalosen hoitelemaan nostoja haarukalla varustetulla pyöräkuormaajallaan. Samalla kokeiltiin kiskoauton liitevaunun liikkuvuutta. Se lähtikin rullaamaan pois tieltä kiltisti vain parin miehen käsivoimia totellen. Hyvä asia tiistaita ajatellen: konevoimaa ja aikaa vieviä kytkentöjä tarvitaan vähemmän.

Ilkan kanssa suunnittelimme nostot ja siirtoreitit valmiiksi. Tämä työ tosin oli helppo, koska tiesimme Jalosen armoitetuksi ammattimieheksi, joka hoitaa nostot vaikka ne olisi suunniteltu päin mäntyä. Jalonen tuli Caterpillarillaan paikalle sovittuun aikaan, eikä montaa sanaa vaihdettu, kun kampiasetinlaitteen teline jo roikkui ketjuilla pyöräkuormaajan haarukassa matkalla uuteen paikkaansa tallin seinän vierelle. Nopeaan tahtiin siirrettiin paikalleen myös esiopastin, pääopastin jalustoineen ja kampiasetinlaite.

Esko totesi Jaloselle, että sinä aikana kun käväisemme kahvilla, hän voisi tehdä pienen koeajon Pillarilla. Esko taisi odottaa vastaukseksi lähinnä naurahdusta, joten hänen ilmeensä oli varsin näkemisen arvoinen, kun Jalonen yksikantaan totesi "Olepa hyvä" ja työnsi virta-avaimen Eskon kouraan. Eipä Esko tietenkään ensimmäistä kertaa ollut ison koneen puikoissa -- kirjaimellisesti puikoissa, koska Pillaria voi halutessaan ajaa myös sauvaohjauksella ratin sijasta, joskin Esko käytti mieluummin rattia -- ja hän pyöräytteli parit kauniit piruetit veturitallin parkkipaikalla. Eskon ajoesityksen jälkeen ja Jalosen edelleen sitkeästi kieltäytyessä minkäänlaisesta korvauksesta siirryimme kahville.

Kahvipöydässä tallin entiseen miehistöhuoneeseen aikanaan rakennetussa talkoolaisten taukotuvassa jutustelu liikkui maansiirtokoneissa. Jalosen suureksi ihastukseksi Esko oli tuonut näytille paksun albumillisen vuosien varrella ottamiaan valokuvia puskutraktoreista, pyöräkuormaajista ja vastaavista työkoneista pitkin Suomea ja naapurimaita. Keskustelu alkoi aiheesta, onko Volvo parempi pyöräkuormaaja kuin Caterpillar. Eskolla oli usean vuoden kokemus Volvosta, eikä ilmeisesti kovinkaan myönteinen. Jalonen sen sijaan piti Volvoa parempana, hänelläkin kun joskus oli sellainen ollut. Tähän aiheeseen palattiin vähän väliä.

Kahvittelujen jälkeen Jalonen lähti. Sateiseksi muuttunut sää houkutti loppupäiväksi sisätöihin.


Talkootunnelmia 20.5.2003

Mielenkiintoinen päivä. Veturimuseon avajaispäivä ja siksi pidin vapaapäivän, kun se kerran oli mahdollista. Luvassa oli kevyttä pienimuotoisten avajaisjuhlallisuuksien valmistelutyötä. Muun muassa Lättähattu liitevaunuineen piti siirtää pitkälle raiteelle. Kiskoautojunaan rakennetaan sitten kahvitarjoilu yleisölle. Liitevaunu liikkuu käsin työntämällä, ja hieman raskaampaa vetoyksikköä päätimme siirtää raidetraktorilla. Paikalla oli talkoolaisista suunnilleen sama ydinjoukko kuin lauantainakin; kuka milläkin syyllä puhunut päivän vapaaksi ansiotyöstään.

Asiat eivät aina mene suunnitelmien mukaan. Tänään se havaittiin usean konkreettisen esimerkin kautta. Pientä esimakua tulevasta antoi raidetraktorin dieselmoottorin sammuminen vähän ennen, kun se piti kytkeä kiskoautoon asennettuun vetoaisaan. Syy ei ollut sen vakavampi kuin kiinni unohtunut polttoainehana. Deutz-teollisuusmoottorin ilmaaminen tapahtuu moottorin vakiovarusteisiin kuuluvalla käsikäyttöisellä pumpulla. Saksalainen kun on täsmällinen ja ennalta varautuva.

Mutta paljon enemmän työtä tuotti väärin ajoitetun työnnön seurauksena tapahtunut kiskoauton moottoripään ensimmäisen akselin putoaminen kiskoilta pehmeään maahan. Museolla vierailleen päiväkotilaisryhmän vuoksi kaikkia ajatuksiaan ei oikein voinut lausua ilmoille.

Muutama puhelinsoitto paljasti, että paikkakunnalla ei ollut yhtään vapaata nosturia apuun ennen iltaa, jotta vajaa 20-tonninen kiskoauto olisi saatu kiskoille. No, lapioita, rautakankia, lankkuja ja järeä hydraulitunkki - ja ennen kaikkea reipasta talkoohenkeä - löytyi omasta takaa. Lisäksi raahattiin paikalle käsittämättömän painavat luiskalevyt, joilla menneiden sukupolvien veturimiehet avittivat kiskoilta suistuneita laitteita takaisin oikeille urille. Kiskoauto nousee tunkilla milli kerrallaan. Välillä se pitää laskea ja nostopaikkaa vaihtaa. Uponneen pyörän ympäriltä kaivetaan maata. Pyörän alle pitää saada jotakin kovaa. Edes lankkuja.

Hiki virtaa ja kello käy. Avajaisiin on aikaa enää kaksi ja puoli tuntia. Kaksi tuntia. Puolitoista tuntia... Epäonnistuneen ensimmäisen yrityksen jälkeen rakennettiin luiskalevylle kunnon peti jykevistä lankuista, ja tuo yksinkertainen, mutta äärimmäisen toimiva tekniikan taideteos pääsi ties miten monen vuosikymmenen jälkeen siihen tehtävään, johon se oli aikanaan valettu. Raidetraktorin alkuperäinen kuljettaja ei halunnut enää astua koneen ohjaimiin, joten veto tuli sitten omalle vastuulleni. Hehkutus, starttaus, käsikaasun säätö kohtuullisille kierroksille. Suunnanvaihtovipu eteen, vaihde kakkoselle. Kytkin hitaasti ylös. Vetoaisan kytkin kiristyy. Raidetraktori sutii hetken paikallaan. Viiden ja puolen tonnin painoisesta vetäjästä ei ole pehmeään maahan osin uponneen 20-tonnisen kiskoauton kesyttäjäksi. Hieman lisää kierroksia koneeseen, suuntakampi taakse ja vetoaisan vapaaliikkeen sallima pieni vauhdinotto. Mitenhän tässä käy? Nyt puree! Kevyesti sutien raidetraktori vetää kiskoauton uponneen pyörän ensin luiskalevyn harjalle. Vielä hieman eteenpäin, ja kiskoauto laskeutuu kiskon harjalle niin pehmeästi kuin teräs voi teräksen päälle laskeutua. Esko tuulettaa kiskoauton vieressa. Sammutan moottorin ja tuuletan minäkin raidetraktorin portailta. Arkipäivän kohokohtia. Tämän takia kannattaa elää :-)

Avajaisjuhla pääsee alkamaan aikataulussa. Uusi kaupunginjohtaja Ihamäki kunnioittaa tapausta läsnäolollaan. Hän tuli museolle vielä uudelleen illemmalla, jolloin Ilkka vei hänet katsomaan vesitornia, jonka kunnostuksen museokäyttöön pitäisi alkaa syksyllä. Illansuussa esitetään videolle siirretty kaitafilmi Toijalan maisemista noin 30 vuoden takaa. Esityksen vaatimattoman ennakkomainonnan huomioon ottaen paikalla on mukavasti väkeä, varsinkin kaupungin johtoporrasta ja paikallishistoriasta kiinnostuneita. Keväisen illan valo heijastuu veturitallin yläikkunoista jättäen armeliaasti tilaa pienen dataprojektorin valolle. Ikävä kyllä pitäjäseuran aktiivit eivät ehtineet paikalle, he olisivat selostaneet mykkäfilmiä hienosti. Selostan siis itse, vaikka juuri ja juuri omakohtaisesti muistan joitakin elokuvan valmistumisen aikaan sattuneita tapahtumia. Esityksen jälkeen yleisö taputtaa. Ihmettelen näin positiivista vastaanottoa, mutta toisaalta: miksi kaiken pitäisi aina olla suurta ja näyttävää? Vanha viileä, kaikuva talli ja vieressä seisovat jyhkeät veturit riittävät tunnelman luomiseen.

Päivän lopuksi siirretään ulkona ollut kalusto takaisin paikoilleen. Mitään odottamatonta ei nyt tapahdu. Esko, Ilkka ja Marko jäävät tallille saunaan. Minä lähden palauttamaan lainaamaani dataprojektoria työmaalle. Illalla ei hyvänyönsuukon jälkeen tarvinnut kuin painaa pää tyynyyn, ja uni tuli heti.