perjantaina, heinäkuuta 04, 2003

Työviikko on onnistuneesti takana. Työmaalla päästiin opiskelijaryhmän kanssa hyvinkin viikon tavoitteisiin, ja opiskelijoiden innostuksen ja aktiivisuuden johdosta ne joiltakin osin myös ylitettiin.

Illansuussa kävin rullaluistelemassa. Nyt elämäni ensimmäistä kertaa sauvojen kanssa. Rullaluistelu on muutoinkin perheessämme varsin uusi harrastus, tänä keväänä aloitettu. Tuntui vekkulilta huomata, miten liikeradat ovat muovautuneet luisteluhiihdon mukaan (kompelönä ihmisenä teen sitäkin väärällä tekniikalla), ja lyhyet luistimen "terät" tuntuivat liu'ussa ikään kuin loppuvan kesken.

Toinen hauska havainto lenkillä oli se, miten paljon sauvojen käyttö vaikuttaa vauhtiin. Nelijalkaisena pääsee kovaa. Eläinpoweria :-) Ei niin, että vauhti olisi meikäläisen kaltaiselle satunnaiselle harrastelijalle mikään itsetarkoitus, mutta kyllä tuossakin ehti jo vauhdin hurmaa kokea. Sauvojen käyttö luonnollisesti lisää myös ylävartalon rasitusta, mikä on oikein hyvä asia fyysistä työtä tekemättömälle veltolle ruumiille. Aloittelijalle kymmenen kilometrin lenkki oli aivan riittävä.

Rannesuojat eivät oikein soveltuneet käytettäväksi sauvojen kanssa, joten siltä osin piti sitten ottaa riski. Onkohan niitä tarkoituskaan käyttää sauvoessa, vai onko siihen tarkoitukseen eri mallit?

Minulla on tunne, että lauantaista tulee mukava päivä.

Ei kommentteja: