Renki Topias Matinpoika ja konttoristi B. Virtanen keskustelevat suurista kysymyksistä

Eilisessä kirjoituksessa tuli mainittua ihmisten kyky abstrahoida ja mallintaa asioita. Luotettavasti tuskin on mahdollista näin jälkikäteen verrata tämän kyvyn tasoa historiallisen kehityksen eri aikoina. En tarkoita nyt viime vuosikymmeniä, vaan vuosisatojen perspektiiviä. Olisi helppo kuvitella, että absoluuttisesti nykypäivän näkökulmasta mitattuna tuo kyky on keskimäärin kasvanut. Tämän päivän keskivertoihminen pystynee käsittelemään asioita abstraktimmalla tasolla kuin 1700-luvun keskivertoihminen. Syitä voidaan hakea paremmasta ravinnosta, turvallisemmasta elämästä, välittömään elämiseen vaadittavan työn määrän suhteellisesta vähenemisestä, elinkeinojen erkaantumisesta alkutuotannosta, koulutustason noususta, ajatuksellisia virikkeitä antavasta mediakulttuurista ja ties mistä.

Suhteellisesti katsoen nousu tuskin on ollut aivan yhtä merkittävä. Tiedon, erityisesti abstraktia ajattelua edellyttävän tiedon, määrän kasvu on ollut yhtä lailla huimaa. Voidaan toki sanoa, että 2000-luvun keskivertoihmisellä on parempi käsitys esimerkiksi oman aikansa tieteen saavutuksista kuin 1700-luvun keskivertoihmisellä oli omana aikanaan, mutta on huomattava, että olemassa olevista tieteen saavutuksista tietäminen tai niiden ajankohtaisen kehityksen seuraaminen ei välttämättä vaadi kuin lukutaitoa ja hieman yleissivistystä.

Joskus (lähi)tulevaisuudessa saatetaan silti tulla pisteeseen, jossa huomataan, että keskivertoihmisen teoreettisen pohdinnan valmiudet ovat suuremmat kuin mitä käytännössä tarvitaan. Asiassa ei sinänsä ole mitään pahaa. Se voi johtaa vaikkapa näennäisesti tarpeettomien mutta silti mukavien weblogien kirjoitteluun: monissa niissä tuntuu olevan mitä syvällisintä pohdiskelua :-)

Perinteiseen katsantokantaan nähden ongelmia alkaa tulla siinä vaiheessa, kun huomataan, että tiedon soveltamisen käytännöllinen puoli on jäänyt unohduksiin. Tällöin arvostukset menevät uusiksi. Käytännön osaamista aletaan silloin arvostaa enemmän kuin teoreettista tietämistä ja ajattelua. Suuntaus on jo nyt näkyvissä joidenkin ammattialojen työllistämisvaikutuksia ja palkkauskehitystä tarkastellessa. Itselläni ei ole mitään sitä vastaan, että osaajan työpanos arvioidaan korkeammalle kuin tietäjän työpanos, päinvastoin. Koulutusputken pituudella ei tarvitse olla mitään tekemistä ammatin käytännön arvon kanssa. Ikävä seuraus on se, että tuhannet ja taas tuhannet pitkään teoreettiseen kouluttautumiseen bona fide panostaneet voivat kokea itsensä huijatuiksi.

Ei, en saanut lupaa amisviiksien kasvattamiseen.