Mediamuseossa

Asfaltin kuivuttua aamuöisen sateen jäljiltä lähdimme luistelulenkille. Valkeakosken radalla noin km:lla 152 tuli Dv12:n vetämänä 90 akselia tavaraa Toijalan suuntaan. Metsäkansan kuormauspaikalta haettua raakapuuta ja tehtailta vaunukuormatavaraa umpivaunuissa. Juna järvimaisemassa on kaunis näky.

Päivän vietimme Tampereella. Vein tenttikuoren kesäyliopiston toimistoon. Olisin kysynyt paria asiaa tenttimaksuista, mutta en raaskinut häiritä pakollista enempää kahta nuorukaista ja yhtä neitoa nuorille ihmisille nykyään mitä pyhimmän toimituksen kimpusta. Heillä oli kaksi PC-työasemaa palasina ja ilmeisestikin tarkoitus herättää ne henkiin uhraamalla lisäkortteja ja lukemalla loitsuja siltausten asetuksista.

Jokunen aika sitten Finlaysonin tehdasalueelle avattu Mediamuseo Rupriikki on viestinnän ja/tai tekniikan historiasta kiinnostuneelle oiva käyntikohde. Museon perusnäyttely on jaettu osastoihin karkeasti seuraavalla tavalla: (1) viestintätavat ennen kirjapainotaitoa, (2) kirjapainotekniikka ja lehdistö, (3) puhelintekniikka, (4) radiotekniikka ja (5) televisiotekniikka. Datasiirtotekniikalle ja siihen perustuvalle viestinnälle ei ollut varsinaista omaa osastoa, mutta pieni esittely siitäkin oli koottu tuleville vaihtuville näyttelyille varattuun tilaan.

Perusnäyttelyssä käytettiin hyväksi paljon tietotekniikkaa ja erilaisia audiovisuaalisia ratkaisuja. Tämä elävöittää aina museota ja sopii mitä mainioimmin mediamuseon kaltaiseen museoon. Tietokoneelta oli mukava valikoida kuunneltavaksi vaikka Yleisradion urheilulähetyksen Marja-Liisa Kirvesniemen voittohiihto Sarajevosta. Berit Aunlin nimi olikin jo painunut aktiivisesta muistista taemmas.

Erityisen ilahduttavaa perusnäyttelyssä oli se, että niin mediamuseo kuin kyseessä olikin, ei näyttely perustunut vain sanalliseen, kuvalliseen tai äänelliseen viestintään. Oikeita, konkreettisia esineitä ei oltu unohdettu. Näytteille entisöidyt puhelinkeskukset , radiovastaanottimet ja monet muut isot ja pienet esineet eri vuosikymmeniltä toteuttivat museolaitoksen mielestäni tärkeintä tehtävää, konkreettisen historian siirtämistä yhä uusille sukupolville.

Mikäli tietotekniikkaan pohjautuvia näyttelyratkaisuja ei jatkuvasti päivitetä, ne integroituvat nykyisen kehityksen vauhdissa suhteellisen nopeasti osaksi konkreettisten mediaesineiden historiaa. Itse asiassa näin toivoisinkin käyvän ainakin joiltakin osin. Museotoiminnan toteutuksen siirtäminen metatasolle on minusta ajatuksena mielenkiintoinen, ja onnistuu varmasti paremmin juuri mediamuseossa kuin vaikkapa rautatiemuseossa.

Eräässä museoidussa lehtileikkeessä vuonna 1957 Tampereelta uutisoitu lasten kilpailu herätti huomiota sisällöltään. Aihepiiri kuulunee ainakin weblogien mieliaiheisiin. Tyttöjen lajina kisassa oli nukenvaunujen työntö ja poikien lajina potkulaudalla ajo. Miksi enää ei ole tällaisia reilusti normaaleita sukupuolirooleja vahvistavia kasvatusmenetelmiä? Potkulaudalla ajon mielekkyys on varsin kyseenalaista verrattuna harjoitteluun lastenvaunujen työnnössä, mutta idea on minusta pohdinnan arvoinen. Joidenkin (varhais)kasvatusoppineiden kun kuulee joskus tarkoituksella pyrkivän vuosituhantiseen perinteeseen pohjautuvien roolien uusintamisen estämiseen milloin milläkin perusteilla. Itseltäänkin eksyksissä olevia ihmisiä on sitten yhä enemmän.

Se saarnoista tällä kertaa. Huomenna lähdemme pienelle reissulle, joten hyvät lukijat (jos teitä on), pari päivää voi kulua päivityksittä.

Siivouspäivä

Puolisoni aloitti yhteisen lomamme tehokkaasti: päättämällä, että pidetään kunnon siivouspäivä. Mikäs siinä. Molemmat pidämme siivouksesta. Tosin pedanttisuudessa en yleensä pärjää kullalle. Sain matot tampattua sopivasti ennen kuin ukkoskuuro tuli yllättäen päälle. Juuri ripustamani pyykit kyllä kastuivat. Tulipahan huuhdeltua loputkin pesuainejäämät pois.

Päivä meni siivoustoimissa. Iltapuhteeksi siklasin suksenpohjista suojavahat pois ja laitoin päälle luistovoiteen. Toimikoon suojavahan loppu pohjavoiteena; sitähän se oikeastaan onkin. Vekkulia puuhaa, kun lämpötila on vielä illalla yli 25 celsiusasteen. Hellekö lienee pehmittänyt aivot? :-)

Panu Höglund kyselee, kuka hänen weblogiaan lukee. Minä ainakin luen, tosin kielitaidottomana vain suomenkielisiä artikkeleita. Sivistyneen poleemisen tekstin lukeminen on aina mukavaa tai ainakin ajatuksia herättävää.

Selain kaatui

Lueskelin nimimerkki "Henrin" ylläpitämää mielenkiintoista ja suosittua Ihmissuhteet ja tasa-arvo -weblogia, kun selainohjelma yhtäkkiä sulkeutui. Olen pitänyt Mozilla-selainta melko luotettavana työkaluna Windows XP -käyttöympäristössä. Työaseman sen paremmin kuin sisäverkon reitittimenkään palomuurin lokitiedostot eivät kertoneet mitään erityistä. Henrin hyvin tehdyssä weblogissakaan ei ole käsittääkseni mitään erityisiä kilkkeitä, jotka kaataisivat ohjelmia (kommentointipalvelua en ole kokeillut). Tällaista nyt vain sattuu. Päivitin Mozillan uuteen versioon.

Mutta ystävät ja toverit, jos vain mahdollista, kirjoitelkaa enemmän junanvetureista!

Puolisollani oli viimeinen työpäivä ennen ansaittua lomaa. Nyt menossa päivänokoset.

Iltapäivällä poikkesin huvikseni veturitallilla. Ilkka poikineen oli päätynyt samaan ratkaisuun. Charlien enkelit, kaikki kolme, olivat myös paikalla. Mitään erityistä emme innostuneet puuhailemaan. Tummat pilvet alkoivat kerääntyä eteläiselle taivaalle. Mikä alkukantainen vaisto saa miehet sellaisen näkymän edessä katselemaan taivaalle ja kommunikoimaan harvakseltaan, lyhyin lausein, toisilleen?

Suljimme ovia ja työnsimme resiinan sisään. Ilkka ja Simo päättivät lähteä käymään kylällä kebabilla. Jukan kanssa tyydyimme keittämään kahvit paikan päällä. Pohdiskelimme, miten siirtää tarvitsemamme noin nelimetrinen K43-kiskonpätkä (43 tarkoittaa kiskotyypin merkinnässä painoa kg/m) ratapihan pohjoispään penkalta, suunnilleen pääradan, satamaradan ja Valkeakosken radan haarautumiskohdasta, veturitallille. Millään kiskokulkuneuvollamme sinne ei ole asiaa automaattisen kulunvalvonnan vuoksi. Tuskinpa saisimme edes lupaa moiseen. Junaohjaajat toimivat nykyään Tampereelta käsin eivätkä enää paikallisesti. Vieraita miehiä.

Kebabin ystävät saivat takaisin tultuaan nauttia kupilliset palanpainikkeeksi. Herätysliikkeen kokous (helluntailaiset) ja karjalaisten pitäjäjuhlat (Muolaa) olivat kansoittaneet kebab-pizzeriaakin. Mukavaa, että ahkerien maahanmuuttajien herkuille on kysyntää. Vieläkään ei satanut. Alkoi tehdä mieli pizzaa. Hallitus viestitti hyväksynnän aikeelle.

Herätysliikkeen väki ja karjalaiset olivat jo lopettaneet aterioinnin, kun poikkesin kotimatkalla kebab-pizzeriaan. Odotellessa ehdin lukaista vain Aamulehden eilisen Allakka-liitteen. Ensimmäiset pisarat putoilivat, kun sidoin pizzalaatikot narulla polkupyörän tarakalle. Ehdin kastuakin ennen kotia. Emme jaksaneet syödä paljoa.

En voi käsittää, miten jotkut epäilemättä fiksut, mukavat ihmiset (usein miehet) voivat kutsua itseään "alempitasoisiksi". Tuskinpa ihan tätä ajetaan takaa edes evankeliumeissa (mm. Matt 23:12). Pelkään, että yksittäiset kokemukset voivat muuttua itseään toteuttavaksi ennusteeksi. Hyvät veljet (ja siskot), älkää turhaan pukeutuko säkkiin ja heitelkö tuhkaa päällenne.

Hikinen iltapäivä 7/2003

Tänään oli taas talkoot Veturimuseolla.Paikalla oli pitkälti sama joukko kuin usein ennenkin: Esko Lohjalta, Ilkka, Jukka, Simo ja allekirjoittanut paikkakunnalta, Jukka Helsingistä, Marko Tampereelta, Olli Loimaalta. Ja "Charlien enkelit" Irina, Jonna ja Tiina.

Yksi enkeleistä vapautettiin heti aamusta rikkaruohojen kitkemistyöstä lupaamalla tarjota kemiallis-biologinen kuolemansuudelma rikkaruohoille. Toin pullonpuolikkaan kotoa. Täällä tuon aineen käyttäminen ei tuota isompia tunnontuskia, koska veturitallin alue on pienimuotoinen ympäristökatastrofi jo 127 viime vuoden ajalta. Muuan enkeleistä valisti, että näin ei saa ajatella. Eikä muuten saakaan, kun vakavasti asioita pohditaan. Eipähän ollut ainakaan Monsanton, tuon hybriksessään soijapavun patentoimaan menneen yrityksen, valmiste.

Veturinpyörä sai pohjamaalin. Nurkista löytynyttä aktiivista Tema Primer -lyijymaalia. Nykyään tuo taitaisi vaatia melkoiset ostoluvat. Maali kuivui lähes silmissä. Se ei kyllä ole hyvä asia.

VR:n tasoristeyksenpurkutyömaalla käytiin harjoittamassa rautatiearkeologiaa. Erinomainen löytö oli ainakin hyväkuntoinen "Nosta terät" -aurausmerkki, joita on käytetty lumiaurojen opasteina tasoristeysten molemmin puolin. Löytyi myös useita nopeusrajoitusmerkkejä ja kauha, jolla on nostettu maata pääradan sähköistyksen aikana sähkötolppien kairaustyömailta (sen jälkeen, kun tolpan perustusten kaivaminen oli vaihdettu kairaukseksi). Muitakin ainutlaatuisia työkaluja löytyi. Vaikkapa monimetrinen tolpan pystytyshaarukka, joka olalla tallille kävellessäni taisin herättää joltistakin huomiota kanssaihmisissä.

Etelään päin rakennetun puolipyöreän veturitallin sisäpihan suojissa päivä oli kuuma. Hyvin kuuma. Hikinen iltapäivä -nimisen mainion kotimaisen soulbiisin aikanaan väsänneen artistin isä ja poika käväisivät paikalla, kuten usein muulloinkin. Isä sai ansaitut kiitokset museon edustamisesta haastepohjalta Sääksmäellä käydyissä vihdantekokisoissa. Oli saanut kunniamaininnankin siellä.

Ruokatauolla katseltiin tavan mukaan valokuvia. Simolla oli filmille taltioituna elämää Ilomantsin seudulta. Muun muassa kymmenkunta museorekisteri-ikäistä peltoautoa vierekkäin on jo melkoinen näky. Yhden kuvan takana oli poliitikko Paavo Lipposen omakätinen nimikirjoitus. Komealle itärajankävijänuorukaiselle aihetta osallistua "Olen melkein sukua julkkikselle" -kisaan radiossa?

Hikisen iltapäivän jälkeen tallin saunassa oli tungosta. En ole hyvä saunamies ja sain mieluusti antaa tilaa seuraavalle.

Kotiin lähdettäessä betonilähiön nuoripari oli asettunut nauttimaan virvokkeita penkille alla vaahterapuun. Näiden kanssa on usein hyvä hetkisen jutella. Ovatko iltaa viettämässä vai pahantekoaikeissa? Moro vai haistavittu? Kavaljeeri kyseli kääntöpöydän toiminnasta, ja avasin hänelle kopin oven. Nuorukainen pyöräytti pöydän kauniisti suoralle raiteelle. Daaminsa katsoi vähintään ihaillen. Pystynkö tällä vastaamaan eilispäiväiseen haasteeseeni?

Ikävää laskunmaksamista

Iltapäivällä kävin hankkimassa tarjottavat huomisiin talkoisiin veturitallille. Vanhan perinteen mukaan talo tarjoaa limsat/vissyt, kahvit ja saunamakkarat. Lounas jää jokaisen itse hoidettavaksi. Monenlaiset eväslaatikot ovat suosittuja mukana kannettavia, myös taukotuvan mikroaaltouuni on ahkerassa käytössä. Eväiden monipuolisuutta ja niistä nauttimisen miellyttävyyttä lisäsi huomattavasti viime kesänä hankittu jääkaappi.

Kaikille asian piirissä toimiville ei vieläkään näytä menneen perille se, että yhdistyksen laskuun ei tilata tavaraa, jos tilinkäyttövaltuuksia ei ole annettu. Tähän ovat tilintarkastajat kiinnittäneet huomiota jo pari-kolme vuotta sitten, ja päätökset hankintamenettelyistä on tehty yhdistyksen yleiskokouksissa. Jos edes yleiskokouksen päätöksiä ei pidetä velvoittavina, pitääkö jossain vaiheessa ottaa esille mahdollisuus oikeustoimista? Se on kyllä kuin ampuisi hyttystä tykillä. Kun kerran puhe omassa porukassa ei ole auttanut, parasta taitaa olla vihjata tärkeimmille tavarantoimittajille - tuttuja onneksi - että tilauksia tekevillä ei välttämättä ole valtuuksia touhuihinsa. Pakko oli nytkin oli käydä maksamassa laskuja hankinnoista, joita ei oltu tehty sovittujen käytäntöjen mukaan. Pienistäkin puroista voi aikanaan kasvaa pienen voittoa tuottamattoman yhdistyksen kannalta liian iso joki. Hitto.

Ikävät mietteet kaikkosivat, kun illalla kävimme puolisoni kanssa luistelemassa. Nelijalkaisina tällä kertaa molemmat. Kulta oli ensimmäistä kertaa sauvojen kanssa ja ihastui kovasti. Hänellä on parempi tekniikka kuin minulla. Rannesuojia yritimme nyt käyttää, mutta ne oli riisuttava ennen puolta matkaa. Kämmenen lihaksia joutui jännittämään liikaa, että sai sauvasta kunnon otteen. Rannesuojat ripustettiin vyölaukun hihnaan, kun muutakaan paikkaa niille ei ollut. Sopivasti päin pujotettuna ne näyttivät lyhytpiippuisen pistoolin kotelolta. En voinut olla mielessäni havaitsematta yhtäläisyyksiä kullan ja erään takavuosien tietokonepelin sankarittaren välillä. Tästä kun möläytin ääneen, sain sauvasta. Se oli minulle ihan oikein ;-) Palattuamme luistelutukikohtaamme, koulun pihaan (täällä päin kevyenliikenteen väylien päällysteen kunto ei suosi rullaluistelua kuin joillakin osuuksilla), en voinut vastustaa kiusausta kokeilla kärrynpyörää nurmikolla. Taisi olla aika hassun näköinen kärrynpyörä. Tekijänsä näköinen :-)

Haastekampanja maailman parantamiseksi

Aamun tyyneydessä tuli sitten annettua myrkkyä - anteeksi kasvinsuojeluainetta (onpa osuba nimitys!) - pihatien rikkakasveille. Aineen vaikutusmenetelmä on niin sanotusti biologinen. En tunne vaikutusprosessia kovin tarkkaan, mutta pääpiirteissään idea menee niin, että aine vaikuttaa kasvin aminohappojen toimintaan siten, että kasvi kasvaa itsensä hengiltä. Aine vaikuttaa kasvin vihreiden osien kautta. Joku biologiaa tunteva voisi varmasti korjata luulojani. Valmistajan mukaan myrkyllä ei pitäisi - huom. konditionaali - olla haitallisia vaikutuksia, jos sitä joutuu maaperään. Kuusi tuntia käsittelystä alkaa pian olla täynnä, joten tiellä pitäisi jo saada tepastella vaikka paljain jaloin. Se maailman huonontamisesta tällä erää.

Aktiivisesti mielenkiintoisia artikkeleita verkkopäiväkirjaansa tuottava Minna Hapuli tarkastelee yhteiskunnan kierrosta tavalla tai toisella pudonneita eräänlaisina vastavirtaa edustavina sankarihahmoina. Olen hieman eri mieltä. Minusta ei ole mitään sankarillista siinä, että jättäytyy vapaaehtoisesti normaaliksi katsottavien yhteiskunnan rakentavien käytäntöjen ulkopuolelle. Onnettomuuksille ja muille odottamattomille tapahtumille ei voi mitään. Joskus muutenkin on hidastettava vauhtia tai vaihdettava lajia. Mutta tavoiteltavaa - ja uskallan sanoa pitkällä tähtäimellä ihmisen oman onnellisuuden kannalta lähes välttämätöntä - on palata yhteiskunnan normaalin toiminnan elämänkentille jossakin muodossa.

Totta on, että mitään sankarillista ei ole siinäkään, että suorittaa "normaalin" ihmiselämän. Meikäläinen yhteiskunta perustuu siihen, että mahdollisimman moni "suorittaa" normaaliin elämänmenoon kuuluvana tietyt asiat, kuten koulutuksen, työnteon, sosiaalisen elämän eri muodot jne. tekemättä siitä sen suurempaa sankaritarinaa. Siinä ei ole mitään outoa, kun muistetaan, että muut ihmiset eivät ole ensisijaisesti juuri minua varten, vaan paremminkin minä olen muita ihmisiä (= yhteiskuntaa) varten. Niin leninistiseltä kuin ajatus yhteiskunnallisella tasolla kuulostaakin, se on vain toisinto siitä tosiseikasta, että maailma ei pyöri minun napani ympärillä ja minulla on velvollisuuksia muita kohtaan.

Mikä ihme sitä elämää sitten on, jos ei normaali arkinen aherrus? Lieneekö yhteiskunnan pudokkaiden ihailussa taustalla se päätään yhä useammin elämän eri alueilla esiin nostava seikka, että ihmiset eivät enää siedä arkea? Arjen rutiinit nähdään yli-inhimillisiä ponnistuksia vaativina voimainkoitoksina, ja "oikea" elämä on jotain tämän ihmiselle luontaisen toimeliaisuuden ulkopuolista.

En usko, että monikaan yhteiskunnan kelkasta pudonnut kaipaa kehuja siitä, miten hän on tehnyt rohkean valinnan. Hän kaipaa keinoja päästä takaisin normaaliin elämään ja ennen kaikkea tuntemaan itsensä taas osaksi ympäröivää yhteiskuntaa. Tietenkin on helppoa julistaa, miten hienoja ihmisiä ovat pitkäaikaistyöttömät, vähävaraiset, invalidisoituneet, mielenterveyspotilaat, onnettomat aikamiespojat/vanhatpiiat tai ketkä tahansa tavalla tai toisella syrjäytyneet. Paljon työläämpää on toimia konkreettisesti näiden hyväksi. Taloudellisesta avusta toki hyvinvointiyhteiskunta kantaa suuren vastuun ja hyvä niin.

Haastekampanja weblogisteille:
Alkavan viikonlopun aikana pyrkikäämme itse kukin tekemään jokin konkreettinen teko jonkun tavalla tai toisella syrjäytyneen tai syrjäytymisvaarassa olevan lähimmäisemme hyväksi. Olkoon tämä ihminen lähipiirissämme tai vaikka joku vieras. Vaikka eläisimmekin miten hyvää ja suojattua elämää tahansa, varmasti tiedämme jonkun tällaisen. Pyritään tekemään jotakin, joka saisi tämän henkilön tuntemaan itsensä hieman aikaisempaa enemmän tasaveroiseksi osaksi normaalia yhteiskuntaa. Mitään isoa en tarkoita. Joku voi tervehtiä puiston puliukkoa kohteliaasti kuin kollegaansa. Joku voi keskustella hetkisen maailman tapahtumista naapurin yksinäisen invalidin kanssa. Mitä kukakin nyt keksii osoittaakseen toiselle, että tämä on ihminen ihmisten joukossa.

Jospa kaikki tämän lukeneet ja haasteeseen osallistuvat sitten vielä kirjallisen inspiraationsa mukaan kertoisivat kyseisen tapauksen omassa weblogissaan. Ja eikun parantamaan maailmaa! :-)

Opiskelumaksuista

Tiheästä otsikoinnista voinee arvata, että weblogeja tässä luetaan huonomman tekemisen puutteessa. Nimimerkki "Isosisko" kirjoittaa lukio-opiskelun kalleudesta. Sitä mukaa kuin nuorten ammatilliset tutkinnot muuttuvat näyttöpohjaisiksi, tulee ammattikoululaisten maksettavaksi tavalla tai toisella myös opetusministeriön määräämä tutkintomaksu, joka tänä vuonna on 50,50 ecua. Tietenkin oppilaitoksen ylläpitäjä voi subventoida ko. maksua. Edullinen tämä silti on ylioppilastutkintoon verrattuna. Se, mitä opiskelutarvikkeita ammatillinen oppilaitos tarjoaa ja mitä puolestaan opiskelijan on itse kustannettava, riippuu oppilaitoksen ylläpitäjän päätöksistä. Opiskelijan kannalta ihannetilanteessa tietenkin kaikki maksetaan opiskelijalle ylläpitäjän toimesta. Tämä ei kuitenkaan päde kaikkialla.

Virheen korjaus

Eilen kirjoitin pari virkettä veturien viheltimistä. Kaikissa Dv-sarjalaisissa ei tietenkään ole old school sound -Supertyfonia. (huhhuh, kun tuli taas oikein asiayhteyteen sopiva ilmaisu!). Rataverkkomme yleisimmän dieselveturin, Dv12:n, vihellin ei äänensä puolesta tuo mieleen höyryveturiaikoja, kuten hieman vanhempien ja pienempien sisartensa Dv15:n ja Dv16:n viheltimet. Koskahan oppisin ajattelemaan vetureita niiden nykyisillä (oikeilla) sarjamerkeillä, jotta tämän päivän Dv:t eivät näyttäytyisi oletusarvoisesti historian Vv:inä.

Tarpeeton iltapäivä?

Tämä on taas näitä päiviä, kun mitään merkityksellistä ei saa aikaiseksi. Ei niin, ettei tarjolla olisi järkevää toimintaa. Voisin kirjoittaa hyvinkin johonkin muuhun tiedostoon kuin verkkopäiväkirjaan. Voisin poiketa kirjastossa ja ryhtyä lukemaan vaikkapa julkisen sektorin henkilöstöhallintoa koskevia säädöksiä. Tuulen muodossa luonto estää puuttumiseni sen tasapainoon kemiallis-biologisella hyökkäyksellä. Syy olla tekemättä mitään järkevää?

Valkeakoskella alkaa tänään Työväen musiikkitapahtuma, paikkakunnan vuotuinen kulttuurillinen kohokohta, josta Tamperekin näyttää haluavan osansa. Agit Prop ja Pelle Miljoona taitavat tänä vuonna olla ainoat esiintyjät, joiden nimi kiinnitti allekirjoittaneen huomiota. Molemmat ovat elävää 1970-luvun historiaa vuosikymmenen molemmista päistä ja vielä nimensä puolesta sopivassa tapahtumassa. Kuulaista työväenlauluista tai Suomi-punkin alkuhämäristä huolimatta jää tapahtuma käymättä tänäkin vuonna. Jukka Karjalainen sähkösaunoineen sai meikäläisenkin paikalle neljä vuotta sitten, mutta eivät silloin soittaneet Väinöä ;-(

Täällä näkee vain harvoin lastenvaunuja. Ja kun kerrankin näkee, miksi niitä pitää työntää ajoradalla, vaikka kevyen liikenteen väyläkin on olemassa?

Aamulla saimme muutaman kuution klapeja pihaan. Puoleen päivään mennessä ne olivat pinossa liiterissä. Sateen uhka ja kaukainen ukkosen kumu innostivat pitämään hyötyliikunnallista vauhtia yllä. Kuivaa, valmiiksi pilkottua tavaraa. Itse asiassa en ollut odottanut aivan näin pitkälle vietyä tuotteistusta, mutta enpä ole tältä toimittajalta ennen klapeja tilannutkaan. Laatu ratkaisee :-)

"Älä keitä vohlaa emänsä maidossa", sanotaan toisessa Mooseksen kirjassa. Olikohan synti kippauttaa se klapikuorma pihakoivujen alle?

Puolisoni lähti vähän myöhemmin töihin. Hän toi kylmää mustikkamehua pinoamistyömaalle. Ei olisi ollut vaikeaa vastata kysymykseen "What is love?" (Niin muistaakseni lauloi joku ulkomaan tumma pelimanni kymmenisen vuotta sitten, kun vuokraan kuului kaapeli-TV musiikkikanavineen - mistähän tuokin jäänyt mieleen).

Kotitaloon saatiin aikanaan polttopuut tehtaalta ilmaiseksi. Uittamalla tuotujen pöllien päitä. Vain kuljetus maksoi. Kun siirtolava oli viety tehtaalle, mentiin isän ja veljen kanssa illalla tekemään kuorma. Sai ottaa, miten paljon katsoi tarvitsevansa ja lavalle mahtui. Kotona pöllinpäät pilkottiin klapeiksi ja pinottiin kesän lämpöisimmäksi ajaksi ulos kuivumaan. Märkä puu halkesi helposti. Kuivettuaan pino vietiin loppukesästä katon alle. Niitä joutui sahaamaan oikeaan mittaan, mutta tehtaan raakapuun käsittelyprosessin kehityttyä puuta säästävämmäksi loppui polttopuun tekijältä sahaustarvekin. Jokakesäinen puusouvi oli lapsena ja teini-iässä mukavaa ajanvietettä. Ne, joilla oli metsää tai metsänomistajasukulaisia, tekivät puusouvinsa usein kaatamisesta ja karsimisesta saakka. Niin he vielä nytkin tekevät, mutta täkäläisiltä tehtailta ei tietääkseni enää saa pöllinpäitä. Kaikki käytetään tuotantoprosessissa tai konsernin omassa energiantuotannossa hyödyksi. Hyvä niin.

Forssalaiset peltisepät kävivät asentamassa piipunhatun paikalleen. Sanoivat vetävänsä sadetta perässään. Humppilassa oli satanut kaatamalla. Jykevän kokoisesta akkuporakoneesta loppui varaus alkuunsa. Oli kuulemma riittänyt vain kahteen piippuun. Verkkovirtakäyttöisellä Hiltillä homma hoitui loppuun pikaisesti. Miehet joutuivat jo tosissaan kilpailemaan sateen kanssa, mutta saivat työn valmiiksi juuri sopivasti ennen kastumista.

Aamun ja aamupäivän hyötyliikuntajakso tuntuu veltossa ruumiissa näin illalla. Se on hyvä. Illalla tuli lämmitettyä sauna pitkästä aikaa. Helteillä suihkuttelu on ollut riittävä nautinto.

Veturi vislasi ohi mennessään. Säikähdin. Vislan ääni ei ole näissä nykyisissä yhtä kaunis kuin vanhoissa. Ikävä kyllä tutun Supertyfonin ääni vaimentuu palaksi historiaa Dv-sarjalaisten myötä.

Uhkapeliä sateen kanssa ja maailmankuvia

Illan viettämiseen oli tarjolla kaksi vaihtoehtoa. Sateen mahdollisuus liittyi molempiin yhtenä ratkaisuperusteena. Vaihtoehto A oli nurmikon leikkuu, jolloin olisi suotavaa, että lähiaikoina sataisi. Nurmikko on heikko sammalsotien jäljiltä, eikä lyhyen sängen palaminen ainakaan auta asiaa. Vaihtoehto B oli rikkaruohojen nitistäminen tieltä biologis-kemiallisen apuneuvon turvin (hyi minua), jolloin taas sadetta ei saisi tulla vähään aikaan. Valitsin vaihtoehdon A. Katsotaan, miten käy. Nyt ei ainakaan näytä lupaavalta. Ruoho katkesi helposti. Kasvukausi on jo taittunut, ja helteet ovat hidastaneet sitä entisestään. Edellisestä leikkuusta oli kulunut jo 12 päivää, mutta on myönnettävä tämän vähäisenkin kasvun päässeen jo hieman epäsiistiin tilaan. Seuraava väli voi olla jo kaksi täyttä viikkoa. Riippuu paljon säistä.

Ruohonleikkurin säksätys moottorin käydessä pienillä kierroksilla on minusta rauhoittava ääni. Ehkä se johtuu ruohon leikkaamiseen liittyvistä miellyttävistä muistoista ja mielikuvista. Ehkä myös siitä, että pienen, rakenteeltaan yksinkertaisen polttomoottorin toiminta on luotettavaa ja ennakoitavaa. Turvallista. Minun on helppo ymmärtää mekanistis-deterministisestä maailmankuvasta kiinnostuneita. Sellainen maailmankuva on turvallinen. Kuin pieni polttomoottori, joskin rakenteeltaan paljon monimutkaisemmin mallinnettavissa. Mutta mallinnettavissa ja selitettävissä kuitenkin, mikä on keskeistä.

Ehkä ihmisten elämä olisi nykyistä onnellisempaa tai ainakin huolettomampaa, jos maailmankuva olisi jokin suhteellisen yksinkertainen malli. Ei välttämättä mikään ankarien uskonnollisten tai ideologisten järjestelmien tarjoama valmis malli, mutta jokin edes jollakin tavalla selittävä malli. Selittämättömän - eli usein omien hallitsemattomien tunteiden - varaan on helppoa ja toisten mielestä ehkä hienoakin antautua. Mutta sitten huomataan, että eksyksissä ollaan.

Eilen kävi vierailulla taas Jehovan Todistajien uskollinen lähettipari. Sääli, että eivät kehdanneet jäädä sanalle, kun piipunhattumiehet olivat mittaustöissään. Lehtensä jättivät kuitenkin postilaatikkoon. Heillä on melko yksinkertainen ja sikäli helppo maailmankuva. Omalla tavallaan hyvin mekanistis-deterministinen sekin. Harva uskonnollinen yhteisö käyttää mieluisiaan luonnontieteiden tutkimustuloksia julkaisuissaan yhtä innokkaasti hyväkseen kuin juuri Jehovan Todistajat. Ehkä he ovat onnellisia ihmisiä. Ja onni heille suotakoon. Voimakkaasti profiloituvia uskonnollisia yhteisöjä arvostellaan monista asioista, mutta maallisenkin elämänmenon kannalta katsottuna on vaikea kiistää sitä, että pohjoismaisen hyvinvointivaltion yhteiskunnan kannalta näiden jäsenet ovat usein mitä moitteettomimpia kansalaisia. Militantti uskonnollisuus (uskontokunnasta riippumatta) kun ei onneksi ainakaan vielä ole saanut täällä näkyvää kannatusta.

Oodi Excelille

Ei alkanutkaan kovin hyvin tämä loma. Työt kutsuivat jo tänään saneerauskohteen atk-hankintoja pohtimaan. On mielenkiintoista, miten täsmälleen sama PC-työasema voi yhdellä toimittajalla olla kappalehinnaltaan lähes 200 euroa edullisempi kuin toisella, vielä kun puhutaan muutamien kymmenien kappaleiden hankintamääristä. Kannettavissa PC:issä vastaava saman laitteen kappalehintainen ero toimittajien välillä oli jopa yli 350 euroa. Mielenkiintoista on myös, miten tarjouspyynnössä ominaisuuksiensa puolesta melko tarkkaan yksilöidyn laitetyypin ratkaisuksi yksi myisi 8000 euron hintaista tuotetta, kun taas toinen tulkitsi tarpeen alle 300 euron hintaisen laitteen kokoiseksi.

Vaikka Microsoftin tietokoneohjelmistoja toisinaan kritisoidaan muistakin syistä kuin korkeaksi koetun hinnan takia, minulla ei ole koskaan ollut vaikeuksia käsittää, miksi taloushallintoasioiden kanssa tekemisissä olevat ihmiset usein pitävät Excel-taulukkolaskimesta. Se on intuitiivisen helppo ja riittävän monipuolinen työkalu, kun on saatava esille kohtuullisen kokoisista datamääristä kohtuullisen yksinkertaisia tunnuslukuja. Olen joskus kuullut sellaisenkin väitteen, että Microsoftin Office-pakettien maine kunnon työvälineohjelmistoina perustuu juuri Excelin luomaan selkärankaan. Oli väite totta tai ei, en ihmettele, että niin voidaan ajatella. Omastakaan mielestäni Word ei ole kovin hyvä teksturi, ja Accessin tyyppistä kevyttä tietokantaa läheskään kaikki käyttäjät eivät tarvitse. Takavuosien sinänsä ihan kunnolliset kilpailevat taulukkolaskimet, Lotus 1-2-3, Quattro Pro tai vastaavat, eivät pystyneet selättämään Exceliä. Jos Quattro Pro olisi todella ollut kaikissa suhteissa Excelin tasoinen työkalu, ei WP-pohjainen toimisto-ohjelmistopaketti ehkä olisi kadonnut taka-alalle niin täydellisesti. Olihan sillä etunaan erinomainen tekstinkäsittelyohjelma. Eikä Microsoftia oikein voi syyttää dumppauksesta toimistopakettien hintakilpailussakaan.

Pääministeri Vanhasen tekemä esitys varusmiespalveluksen lukemisesta hyväksi tiedekorkeakoulujen pääsykokeissa jakaa weblogistien, kuten arvatenkin koko kansan, mielipiteitä. Sukupuolten välisin tasa-arvoperustein esitystä on vaikea uskottavasti vastustaa. Yhdenkään miehen ei ole enää käytännössä pakko astua varusmiespalvelukseen, vaikka ei olisikaan määrättyä uskonnollista vakaumusta. Sen sijaan naiset voivat palveluksen halutessaan suorittaa.

Kysymyksiä nousee enemmänkin siitä, onko varusmiespalveluksen suorittaminen osoitus siitä, että kyseinen henkilö olisi palvelusta suorittamatonta toveriaan soveltuvampi akateemisiin opintoihin. Mitään aselajia tai tehtävää aliarvioimatta voitaneen kysyä, onko esimerkiksi tietoliikennetekniikan alan tehtäviin tähtäävään tiedekorkeakoulutukseen yhtä paljon hyötyä kuusikuukautisesta kranaatinheittimen kantamisesta kuin viestiaselajin vaativissa tehtävissä suoritetusta palveluksesta. Tasa-arvokysymykset nousevat näin ollen puolustusvoimien aselajien ja koulutushaarojen välisiksi kysymyksiksi. Lisäksi on huomioitava se tosiseikka, että monista siviilipalvelustehtävistä voidaan katsoa olevan vähintään varusmiespalveluksen tehtäviä vastaava hyöty korkeakouluopintoja ajatellen. Binäärinen ajattelu "varusmiespalveluksesta aina lisäpisteitä" tai "varusmiespalveluksesta ei koskaan lisäpisteitä" on yksinkertainen, mutta vastaako sekään tarkoitustaan, jos tiedekorkeakouluihin halutaan etsiä parhaiten soveltuvat opiskelijat muutakin kuin pääsykoetta ja/tai ylioppilastodistusta valintaperusteena käyttämällä?

Eri ammattialoilla painottuvat erilaiset soveltuvuusvaatimukset. Yhdenmukaisuus on maailmaa kauniisti yksinkertaistava asia, mutta mitä pohjimmiltaan väärää olisi siinä, että reserviläinen X tai siviilipalveluksen suorittanut Y saisi muutaman lisäpisteen yliopiston A koulutusohjelman Ai pääsykokeissa, mutta ei kuitenkaan yliopiston B koulutusohjelman Bj pääsykokeessa, jos koulutusohjelmat ovat sisällöltään ja tavoitteiltaan erilaiset.

Pertti Husun ja Marek Miettisen julkaisemaa Asento-armeijapäiväkirjaa lukiessa voi hieman epäillä varusmiesaikana suoritettavan johtajakoulutuksen hyötyä usein johtotehtäviin valmistavan akateemisen koulutuksen kannalta. No, alokasaika on vain alokasaikaa, ja alokkaiden kokemukset sen mukaisia. Esimerkiksi joukkokoulutus- tai johtajakaudella julkisuuteenkin raportoitavat näkemykset voivat olla toisenlaisia. Ei vielä tuomita 2000-luvun varusmiesjohtajakoulutusta ja aleta puhua vanhoista hyvistä ajoista, vaikka mieli tekikin ;-)

Asioilla on tapana järjestyä, odottamattomastikin

Tarjolla tänään(kin) vain pikkuhuomioita arjesta.

Vein aamulla auton Tampereelle kilometri- ja katsastushuoltoon. Lähempänä oleva viime aikoina suosimani merkkihuolto lomailee heinäkuun. Elokuun alku arvatenkin on heillä buukattu täyteen, ja katsastusaika olisi jo silloin. Auto piti saada pois huomenna, kun ilmoittelin, että isompaa kiirettä ei ole. Iltapäivällä soi puhelin, ja huoltoliikkeen työnjohtaja ilmoitti, että auto on jo huollettu ja katsastettu. Tämäpä vasta asiakaspalvelua. Täytyy vain muistaa perua se Valkeakosken katsastuskonttorin aika.

Toinenkin käytännön asia järjesti itsensä kuntoon. Olen jonkin aikaa pohtinut piipun päälle asennettavaa hattua, joka kiistämättä on hormeille hyvä suoja säitä vastaan. Hyvässä kunnossa nuo nokisutarien ja palotarkastajienkin mielestä ovat, mutta silti. Kohtuullisen akrofobisena persoonana hankkeeni on ollut vasta suunnitelman asteella. Heti, kun autohuollosta oli soitettu, soi ovikello ja kaksi lounaishämäläisittäin murtavaa miestä kaupitteli valmisteitaan: piipunhattuja asennuksineen. Profiililtaan varsin matala ja muutoinkin mielestäni hyvän näköinen ja lisäksi kohtuuhintainen tuote löysi ostajan. Hattu tehdään mittojen mukaan, ja keskiviikkona miehet käyvät sen asentamassa.

Ulkona on nyt illalla mielenkiintoinen valaistus. Keltainen heinäkuu?

Että pitikin olla huolimaton. Tällä kertaa se kostautui sunnuntai-iltapäiväisellä reissulla työmaalle. Muutama paperi piti ottaa lomalukemisiksi, mutta käyhän se näin jälkikäteenkin. Sunnuntaisin linja-autot vain kulkevat sen verran harvakseltaan, että täällä saa odotella pari tuntia ennen kotiinlähtöä. Mitäpä tuosta. Kun kerran on julkisilla kulkuneuvoilla liikkeellä, on kaunis ja kuuma kesäpäivä (ja tusina muuta enemmän tai vähemmän hyvää selitystä), niin miksi ei poikkeaisi ennen kotimatkaa vaikkapa tuolla rantaan ankkuroidulla ravintolalaivalla juomassa oluen? Hallitukselta on saatu lupakin moiseen toimintaan.

Linja-auto tänne tullessa oli lähes tyhjä. Vain kaksi matkustajaa. Eivät taida sunnuntaivuorot juuri kannattaa. Ehkä koulupäivien aamu- ja iltapäivävuorot kattavat näidenkin tappiot. Hassua, kun koulun alapiha oli lähes täynnä autoja. Veneilijöitä nimittäin. Tässä lahden rantamilla kun on keskiaikaiseen tapaan integroituna kirkko, koulu ja "meren"kulku. Kirkon seutu oli jo hiljainen, mutta seurakuntasalin ovi oli avoinna. Ehkä tuulettivat jonkin tilaisuuden jäljiltä.

Kaupunki on hiljainen. Valmistautumassa vuotuiseen kohokohtaansa.

Hyvä päivä

Upea lomanavauspäivä. Nukuimme vastoin tapojamme pitkään. Osasyy lienee eilen nautiskeltu vähäistä mainittavampi määrä viiniä. Päivän paahteisimman ajan käytimme hyödyksi paahtamalla itseämme auringossa. Kohtuudella tosin. En ole kovin hyvä ruskettumaan, ja kulta jopa palaa aika herkästi.

Iltapäivällä kävin pesettämässä auton. Kaivovedellä pesu tulisi lähes ilmaiseksi, mutta jätevesien asianmukaisesta käsittelystä olen kyllä valmis maksamaankin. Sitä kun on kotioloissa aika vaikea järjestää. Paikallinen Teboil-huoltoasema on muotoilultaan aitoa 1950-lukua. Esikuvat lienee haettu Yhdysvalloista. Jollakin tavalla rakennuksesta tulee mieleen TV-sarja Onnenpäivät. Ikävä kyllä kauniin rakennuksen 1980-luvulla tehty peruskorjaus jossain määrin hävitti vanhoja muotoja. Pesukoneeseen ei tarvinnut jonottaa.

Miksihän muuten kesätöihin myynti- ja asiakaspalvelutehtäviin tunnutaan palkkaavan vain tietyn tyyppisiä nuoria naisia? Näissä tehtävissä ulospäin suuntautunut luonne on tietysti tärkeää, mutta miksi pitäisi olla myös ulkoisesti nykypäivän pinnallisten ihanteiden mukainen? Suosisin mieluusti sellaista yritystä, joka palkkaisi myyntitiskille kesätöihin sen pulleamman ja finnikasvoisemman asiakaspalvelutyöstä kiinnostuneen tytön tai pojan.

Pakko tunnustaa olevansa ääliö. Lenkkeillessä ei saisi jättää käyttämättä sukkia. Jalat hiertyvät jo lyhyellä matkalla. Mutta ehtookellojen lempeä kaiku lämpimässä, jo hiljenneessä kesäillassa oli kaunis kokemus. En ole lainkaan hölkkääjätyyppiä, ja yleensä sykkeellä on tapana nousta liian korkealle. Nyt niin ei käynyt lämmöstä huolimatta. Kiitos hiljaisen vauhdin.

Illalla polkaisin vielä hautausmaalle kastelemaan kukat. Siellä olisi viihtynyt vaikka miten pitkään. Mutta kotonakin kasvit odottivat vettä. Ja linnut ovat nyt löytäneet uuden kylpyaltaansa. Näyttivät juovankin siitä. Vesi täytyy pitää raikkaana ja puhtaana.

Tänään alkoi sitten kesäloman toinen jakso. Yhtä pitkää kesälomaa kuin nyt minulla ei ole ollutkaan sitten kouluaikojen. Vuonna 1987 viimeksi? Luksusta :-)

Tavallaan sääli jättää nyt tämä opetuksessa ollut ryhmä. Heidän kanssaan olisi ollut hyvä jatkaa yhteistyötä. Menestystä heidän opintoihinsa. Toivottavasti saivat jotain reppuunsa tältä jaksolta.

Avoinna oleva ikkunakaan ei oikein viilennä huonetta. Ikkuna ei nyt tarkoita tätä OpenOffice Writerin ikkunaa tietokoneen ruudulla.

Renki Topias Matinpoika ja konttoristi B. Virtanen keskustelevat suurista kysymyksistä

Eilisessä kirjoituksessa tuli mainittua ihmisten kyky abstrahoida ja mallintaa asioita. Luotettavasti tuskin on mahdollista näin jälkikäteen verrata tämän kyvyn tasoa historiallisen kehityksen eri aikoina. En tarkoita nyt viime vuosikymmeniä, vaan vuosisatojen perspektiiviä. Olisi helppo kuvitella, että absoluuttisesti nykypäivän näkökulmasta mitattuna tuo kyky on keskimäärin kasvanut. Tämän päivän keskivertoihminen pystynee käsittelemään asioita abstraktimmalla tasolla kuin 1700-luvun keskivertoihminen. Syitä voidaan hakea paremmasta ravinnosta, turvallisemmasta elämästä, välittömään elämiseen vaadittavan työn määrän suhteellisesta vähenemisestä, elinkeinojen erkaantumisesta alkutuotannosta, koulutustason noususta, ajatuksellisia virikkeitä antavasta mediakulttuurista ja ties mistä.

Suhteellisesti katsoen nousu tuskin on ollut aivan yhtä merkittävä. Tiedon, erityisesti abstraktia ajattelua edellyttävän tiedon, määrän kasvu on ollut yhtä lailla huimaa. Voidaan toki sanoa, että 2000-luvun keskivertoihmisellä on parempi käsitys esimerkiksi oman aikansa tieteen saavutuksista kuin 1700-luvun keskivertoihmisellä oli omana aikanaan, mutta on huomattava, että olemassa olevista tieteen saavutuksista tietäminen tai niiden ajankohtaisen kehityksen seuraaminen ei välttämättä vaadi kuin lukutaitoa ja hieman yleissivistystä.

Joskus (lähi)tulevaisuudessa saatetaan silti tulla pisteeseen, jossa huomataan, että keskivertoihmisen teoreettisen pohdinnan valmiudet ovat suuremmat kuin mitä käytännössä tarvitaan. Asiassa ei sinänsä ole mitään pahaa. Se voi johtaa vaikkapa näennäisesti tarpeettomien mutta silti mukavien weblogien kirjoitteluun: monissa niissä tuntuu olevan mitä syvällisintä pohdiskelua :-)

Perinteiseen katsantokantaan nähden ongelmia alkaa tulla siinä vaiheessa, kun huomataan, että tiedon soveltamisen käytännöllinen puoli on jäänyt unohduksiin. Tällöin arvostukset menevät uusiksi. Käytännön osaamista aletaan silloin arvostaa enemmän kuin teoreettista tietämistä ja ajattelua. Suuntaus on jo nyt näkyvissä joidenkin ammattialojen työllistämisvaikutuksia ja palkkauskehitystä tarkastellessa. Itselläni ei ole mitään sitä vastaan, että osaajan työpanos arvioidaan korkeammalle kuin tietäjän työpanos, päinvastoin. Koulutusputken pituudella ei tarvitse olla mitään tekemistä ammatin käytännön arvon kanssa. Ikävä seuraus on se, että tuhannet ja taas tuhannet pitkään teoreettiseen kouluttautumiseen bona fide panostaneet voivat kokea itsensä huijatuiksi.

Ei, en saanut lupaa amisviiksien kasvattamiseen.

Pitäisi kai lähteä jo kotiin

Päivän opetustunnit takana. Muuta työtä ei taida tälle päivälle ollakaan. Yhden saneeraushankkeisiin liittyvän isomman tarjouskilpailun päättymispäivä oli tänään, ja firmat ovat aktiivisesti soitelleet ja varmistelleet tarjoustensa perille tulon. Yksi toi kuoren oikein käteen paikan päälle. Hankintapäätöksiä aletaan rustaamaan ensi viikolla.

Huominen on viimeinen opetuspäivä tämän ryhmän kanssa. Käytetään se WLAN-demoihin.

Tämän blogin nimi vaivaa minua edelleen. Mitenhän olisi esimerkiksi "Karvanoppa", "Amisviikset" tai "Pussikalja"? En ole kylläkään nimeä vaihtamassa.

Amisviikset olisi ihan kiva kasvattaa. Tosin hallitus ei kai kovinkaan ponnekkaasti tukisi moista viljelytoimintaa. Mistähän moinen nimi, muuten? Ainakin 1980-luvulla näitä tyylikkäitä huulihaituvia oli paljon lukiolaispojillakin.

Pitäisi kerätä motivaatiota hypätä pyörän selkään ja polkea kotia kohti. Lämpömittari lupailee hikistä iltapäivää. Pitikin aamun viileydessä sortua fillarin houkutuksiin. Sääksmäen kautta kai reitti vie tälläkin kertaa, kun bussilla ei kotiin sitä tietä pääse. Vähän vaihtelua työmatkan maisemiin.

Taas vähän koulutuspolitiittista puuroa

Tänään tuli töissä pidettyä opintojakson koe. Käytännön tehtävinä oli lähinnä perusasioita, kuten kaapeleiden päättämistä kytkentäpaneeliin, työasemakaapelin tekoa, mittaukset ylikuulumisten ym. varalta ja lisäksi jokunen lyhykäinen tietopuolinen kysymys. Koe näyttää menneen varsin hyvin. Itse asiassa se oli liian helppo, koska opetusryhmä on ollut valmis tekemään töitä oppimisensa eteen.

Minulle on aina jäänyt hieman epäselväksi, miksi joissakin oppiaineissa myös toisen asteen ammatillisessa koulutuksessa (ammattikoulut ja vastaavat vanhan kansan kielellä) suositaan esseetehtäviä koetehtävinä. Miten käytännön työtehtävien osaamista voidaan mitata esseekirjoitusten perusteella? Esimerkiksi tietotekniikka-alalla kirjallinen ilmaisu on luonnollisesti tärkeää, jotta vältyttäisiin tämän kaltaisilta käyttöohjeilta (kyseisen yrityksen edustamat tuotteet ovat hyviä, mutta käyttöohjeet valitettavasti kaukana tuotteiden tasosta). Itsetarkoitus ei kirjallinen ilmaisutaito kuitenkaan ole.

Kirjallisten tuotosten ajoittainen yliarvostus ammattikoulumaailmassa johtunee osaksi siitä, että informaation muuttaminen selkeään kirjalliseen muotoon on kiistämättä eräs abstrahoinnin muoto. Abstraktia ajattelua luonnollisesti arvostetaan, ja luonnollinenkin kieli sinänsä on menetelmä mallintaa asioita käsitteellisesti. Kielen ja mallintamisen suhteen on todettava, että strukturalistinen kielitiede tosin ei taida olla enää kovin suosittua keskusteluanalyytikkojen vallattua markkinat jo aikaa sitten (viisaammat voivat varmasti korjata luulojani).

Ammatillinen perusosaaminen ei yleensä ole abstraktien seikkojen kanssa toimimista. Päinvastoin, sen sijaan, että tiedon abstraktioastetta pyrittäisiin perustehtävien suorittamiseksi kohottamaan, sitä tulisi pyrkiä siirtämään siirtämään käytännön toiminnan tasolle. Nykyinen ammatillinen osaaja ei kuitenkaan voi olla enää pelkkä inhimillinen vaihetyörobotti. Tiedon abstraktisuutta tulee myös kohottaa, mutta siirtämällä sitä mahdollisimman erilaisissa tilanteissa sovellettavaksi osaamiseksi, jälleen käytännön osaamiseksi. Tämä on jo eräänlaista mallintamista, ammattimiehen tai -naisen oman käyttöteorian luomista, mutta senkin osaaminen on luotettavampaa mitata käytännön tehtävissä eikä pelkkinä kirjallisina dokumentteina (pois lukien mainittu käyttöohjeiden laatiminen ja vastaava ammattiin kiinteästi sidoksissa oleva kirjallinen toiminta).

Esseetyyppisten tehtävien painotus joissakin toisen asteen ammatillisen koulutuksen osa-alueissa lienee käytännössä vain didaktisen kulttuurin siirtoa sukupolvelta toiselle ja oppilaitosmuodosta toiseen. Mistäpä ammatillisen alan opetustehtäviin kelpoinen tiedekorkeakoulututkinnon suorittanut henkilö olisi oman oppinsa ammentanut ellei juuri tutkijan otteeseen tähtäävistä kirjallisista tehtävistä. Tätä perintöä on helppo siirtää eteenpäin, ovathan ainakin nuoret tottuneet tietopuolisten ja kirjallisten asioiden suureen painoarvoon jo peruskoulussa.

Kun koulutus ei aina vastaa työelämän vaatimuksia, on helpoksi ratkaisuksi todettu oppimisen siirtäminen yhä enemmältä osin työelämään. Oppisopimustyyppinen malli on toki erinomainen. Mutta voisin kuvitella ainakin jonkun pk-sektorilla toimivan yrittäjän joskus ihmettelevän sitä, miksi suurelta osin yhteiskunnan varoin ylläpidetty nuorten ammatillinen koulutus työntää yhä enemmän opetusvastuuta veroja maksavalle yrittäjälle itselleen. Koulussa voidaan sitten opiskella vaikka yleissivistäviä aineita.

Hyviä tuloksia saadaan niinkin yksinkertaisin keinoin, että ammattimies tai -nainen opettaa tulevaa ammattimiestä tai -naista. Tätä varten opetusvastuuta ei kuitenkaan tarvitsisi sysätä yritysten niskoille. Väitän, että vaikkapa tulevien datanomien opettajaksi soveltuu mainiosti kokenut datanomi tai tietokoneasentaja tai vaikkapa se kuuluisa vuosaarelainen atk-tukihenkilö, jos hänellä on hyvä työkokemus alalta. Tietenkin myös korkeakoulutettu henkilö voi toimia erinomaisena opettajana, mikäli hänellä on hallussaan tarvittava käytännön osaaminen. Itsestään selvää kun ei ole, että koulutusjärjestelmän alempien asteiden substanssiasiat sisältyisivät ylempien asteiden tutkintoihin ainakaan sillä tasolla, jolla ne tulee käytännössä osata.

Opetushallituksesta tuli sähköpostia. Jaaha, ajattelin. Mitähän seurantalomaketta nyt pyydetään täyttämään. Vai olisiko tarjolla kutsu johonkin loppukesän seminaariin?

Ihme ja kumma, viestin sisältö olikin ilmoitus opetushallinnon tutkinnon A-osan hyväksytystä suorittamisesta. Viime keskiviikon tentti oli siis mennyt läpi. Lukemisen ansiota se ei ainakaan ollut. Ilmeisesti työelämän käytäntö on vain sitten jakanut tietojaan auliisti vuosien saatossa. Ja tietysti terminologian joltinenkin tuntemus, jolta ei käytännön työssä voi välttyä, auttaa luomaan vaikutelman, että vastaukset eivät perustu aivan pelkkiin arvauksiin. Joka tapauksessa hyvä näin.

Opetushommat jatkuivat käsityön merkeissä. Oikeitakin töitä tuli iltapäivällä tehtyä sen verran, että yksi palvelin sai lisää muistia. Komponenttien modulaariset ratkaisut ovat joskus aika mielenkiintoisia suurten valmistajien palvelinkoneissa.

Iltapäivän helle lamautti viimeistään kotiin päästyä viiden aikoihin. Huominen oppijakson koe tuli laadittua ja pihakasvit juotettua myöhemmin illalla. Siinä kaikki. Varsinkin auringonkukilla oli kova jano. Tomaatilla myös.

Panu Höglund kirjoittaa verkkopäiväkirjassaan Yrjö Jylhää siteeraten riipaisevista asioista. Liialliset pettymykset ihmissuhdeasioissa varmasti voivat ajaa epätoivoisiin tekoihin. Onhan vastentahtoinen yksinelokin eräs syrjäytymisen muoto. Tasa-arvon nimissä kannattaa muistaa "itsemurhaajanuorukaisten maatuvien ruumiiden" lisäksi lukuisat syömishäiriöiden ym. psyykkisten ongelmien kanssa terveydestään tai jopa elämästään kamppailevat nuoret naiset. Syrjäytymisen muotoja sekin. Nykyinen sosiaalinen ympäristö taitaa asettaa molemmille sukupuolille sellaisia vaatimuksia, jotka estävät ihmisiä tulemasta onnellisiksi. Ja löytämästä toisiaan.

Vanajan-Hämeen sydämessä

Puolisollani oli tänään vapaapäivä töistään. Hän innostui myös pyöräilemään ja tuli minua töistä vastaan. Lähdimme ajamaan kotiin päin Sääksmäen kautta. Poikkesimme Rapolan muinaislinnalla ja patikoimme harjun ympäri. Kävimme lisäksi kalmistoalueella harjun juurella Rauttunselän puolella. Kärrytieltä, jota harjun juurella tallasimme, ei puuttunut juuri muuta kuin vankkurit takana nuokkuvine renkipoikineen, ja holmbergilainen idylli olisi ollut valmis.

Patikkaretken jälkeen harjulta eteenpäin jatkaessa ei tarvittu montakaan polkaisua, kun oltiin jo Sääksmäen kirkolla. Vihkikirkkomme.

Arkistolähteisiin näkemyksensä perustaneet vanhan polven historioitsijat pitivät kirkkoa 1400-luvun tuotoksena, mutta kuulu keskiaikaisten kirkkojen "nuorentaja", arkeologi Markus Hiekkanen (tuon persoonallisen nuoren laulaja-näyttelijä Konsta Hiekkasen isä muuten) pitää sitä vuoden 1500 molemmin puolin rakennettuna. Kirkko on melko vaatimaton, ja Hiekkasen ajoitusta tukee se, että 1500-luvun alun unionisotien aiheuttama taloudellinen laskusuhdanne ja sittemmin Kustaa Vaasan toimet kirkon omaisuuden siirrosta valtion hyväksi ovat voineet hidastaa rakennustyötä ja lopulta jättää tulokset vaatimattomimmiksi kuin roomalaiskatolisen kirkon kukoistusaikoina rakennetut temppelimme. Kirkkoa uudistettiin ahkerasti 1800-luvun puolivälin seutuvilla. Tuhoisa palo jätti vuonna 1929 pyhätöstä vain kivimuurit jäljelle. Kunnostustyöt tehtiin kovalla kädellä. Jäljelle jäänyttä "paranneltiin" ajan näkemysten mukaan keskiaikaan paremmin sopivaksi. Tulosta voi osittain verrata 1990-luvun alussa suosittuun munkkikuorojen säestyksellä taottuun tanssipoppiin, jos tällainen vertaus sallitaan. Kalle Carlstedtin maalaukset toki ovat kauniita ja luovat harrasta tunnelmaa, samoin kuin suippokaarinen holvi ja lähes taivaallinen akustiikka, josta ei 1500-luvulla olisi osattu edes haaveilla. "Parempi kuin alkuperäinen", olisivat ehkä 1500-luvun ihmiset telineillä, Clemet Mwrmestare ja Tegil Per, sanoneet - viimeksi mainittu jos vain olisi tappelunnujakoiltaan ehtinyt. Toki peruskorjaukseen kuului myös todellisia entisöintitoimenpiteitä, joilla alkuperäistettiin kirkkoa 1800-luvun töiden jäljiltä.

Kuitenkin Sääksmäen kirkossa on jotain erilaista kuin vaikkapa arkkitehti Jacques Ahrenbergin 1800-luvun (kansallis)romantiikan villeimmissä ehdotuksissa suurien linnojen "parantelemiseksi". No, Vuorentaan kartano on kyllä oiva esimerkki noiden aikojen rakennusten "parantelemisesta", vaikka ei Ahrenbergin käden jälkeä olekaan. Joka tapauksessa "goottilaisempaa" kuin kotoisen gotiikan aidot mestariteokset.

Näihin esimerkkeihin verrattuna Sääksmäen kirkko on esikuvalleen uskollisesti entisöity. Se on kansallisen tyylipuhdas silta keskiajalta nuoren tasavallan ensivuosikymmeniin. Alkuperäiselle esikuvalleen uskollisesti se on vaatimaton, mutta vahva kuin hämäläinen kansa. Tuosta viimeisestä lauseesta tulikin sellaista kotiseutuhehkuttelua, että taidan kaupata sen vanhalle kunnon Kari Rydmanille, joka on ottanut nykyiseksi elämäntehtäväkseen asuinseutunsa Sääksmäen asian ajamisen.

Pyöräretki kotiin oli kuuma. Heikot tuulen henkäyksetkin olivat kuumia, samoin asfaltti. Minulla oli vaikeuksia pysyä kultani vauhdissa, vaikka hänellä oli takana juuri äsken ajettuna minun aamuinen lenkkini. Ei voi kuin ihailla. Kotona pieni lepotauko nurmikolla, sitten suihkuun ja grillaamaan "avaruusperunoita" eli foliossa kypsennettäviä perunoita. Perunat ja raikas salaatti ovat aivan erinomainen ruoka nautittavaksi kuumana päivänä.

Tätä kirjoitellessa on muuten tullut huomattua, että se lauantaina hankittu tuuletin oli hyvä investointi.

Aamutunnelmia ja vissyä

Otsikointikin onnistuu näemmä. Tännehän voi heittää melkoisen vapaasti HTML-elementtejä tekstin sekaan. Hyvä juttu.

Olinpa kerrankin ahkera ja tulin töihin pyörällä. 25 km lenkki kauniina kesäaamuna tuulettomassa säässä, virkistävä suihku ja matalahiilihappoisen vissyveden lipittäminen on kyllä parhaita kuviteltavissa olevia aloituksia työpäivälle.

Tänään pidetään koko päivä käsitöitä. Opiskellaan työpisterasioiden asennuksia ja parikaapelien päättämistä kytkentäpaneeliin. Yhtenä talvisena viikonloppuna autotallissa aikani kuluksi väsäämät kytkentäharjoituslevyt (pari työpisterasiaa, kytkentäpaneeli, televerkon erotusrima, paikka kytkimelle tai moniporttitoistimelle, ISDN-sälää ym. pientä per levy) pääsevät taas vähäksi aikaa päivänvaloon. Yllättävän hyvin ne ovat tehtävänsä täyttäneet tähän saakka.

Tänään aloittaa noin 15 000 nuorta ihmistä varusmiespalveluksensa. Onnittelut isänmaallisen valinnan johdosta ja menestystä sotilasuralla! Tasan 15 vuotta, yksi kuukausi ja yksi päivä on siitä, kun itse astuin palvelukseen. Todellako niin kauan? Kyllä aika onkin taas mennyt. Ensimmäisestä päivästä jäi mieleeni saapuminen Hämeenlinnan rautatieasemalle, jossa komennettiin seinän viereen odottamaan kuljetusta Parolaan. Ja autokuskin karskiksi tarkoitettu kehotus katsoa "kaikki kaupungin h...at tarkkaan, kun niitä ette pitkään aikaan näe". Perillä olikin sitten melkoinen kiire pari viikkoa. Loppusaldoksi koko ajasta jäi paljon mukavia muistoja, joita aika vielä on jälkeenpäin kullannut. Hyvä kokemus kaiken kaikkiaan. Toivottavasti kaikille tänään aloittavillekin tulossa olevat kuukaudet tai koko vuosi muodostuu sellaiseksi.

Aloitetaanpa päivän työt. Mukavaa työpäivää työläisille, lomapäivää lomalaisille ja palveluspäivää isänmaan puolustajille!

Onnistuin näköjään lisäämään sähköpostilinkin weblogiini. Siitä ei tullut lainkaan tyylikäs, mutta tuli jotain kuitenkin. Toivoisin saavani sen ansiosta joskus muutakin postia kuin tarjouksia osakkeista, muuten vain nopeasta rikastumisesta, aikuisviihteestä tai miehittäjäryssien ajamisesta pois Karjalasta (viimeksi mainittua älköön tulkittako stalinistiseksi toiveeksi, se on eräänlainen sfnetin poliittisten ryhmien sisäpiirin juttu).

Ihmisten weblogit ovat ulkoasultaan tyylikkäitä. Se on ihailtavaa. Itse olen aivan liian laiska, että templaten toiseksi kääntäisin. Tai mitään sen suuntaista, omista CSS-tyyleistä puhumattakaan. Kaikki tuollainen pohdinta tulee tietysti ajankohtaiseksi, jos Blogger-palvelu lakkaa toimimasta. Tämä nykyinen käytäntö on käyttäjälle hyvin helppo. Ei tarvitse keskittyä kuin tekstiin, jos ei muuta halua. Olisikohan tämä lähellä vanhan kunnon Vannevar Bushin Memex-ideaa henkilökohtaisella tasolla (vaikka mikrofilmien kanssa ei tarvitsekaan pelata)?

Huomenna alkaa viimeinen viikko opetusta datanomitutkintoon valmistavan ryhmän kanssa. Kaksi viikkoa on ollut minusta oikein mukavaa. Opiskelijoiden mielipiteet arvatenkin vaihtelevat. Loppuviikosta päästiin "oikeisiin töihin".

Työasema- ja laitekaapelien tekeminen UTP-"lakusta" on monien aikuisopiskelijoiden mielestä hauskaa. Se on usein myös tasa-arvoistava oppimiskokemus. Joku tietotekniikan teoreettisempien asioiden kanssa vaikeuksissa oleva kokee onnistumien iloa saadessaan nopeasti aikaan kauniin ja toimivan kaapelin. Sen sijaan joku enimmäkseen näppäimistön ääressä viihtynyt ajurin viilaaja saa paiskia töitä kunnolla, että johtimet löytävät oikeat paikkansa ja testeri suostuu näyttämään vihreää valoa. Tässä ryhmässä kaikki pärjäsivät mukavasti kaapelien kanssa. Käsityöihmisiä.

Työelämän yhteistyökumppanit asettavat hyväntahtoisen huvittuneena toisinaan kyseenalaiseksi tarpeen opiskella tämän kaltaisia asioita tietojenkäsittelyalan tutkinnoissa. Sähköalan tutkinnoissa tilanne on hieman toinen, kun kaiken sorttiset kaapelit kuuluvat niissä jo yleissivistykseen. Totta on, että nykyisillä tarvikehinnoilla voi tulla edullisemmaksi ostaa myös työasema- ja laitekaapelit valmiina kuin tehdä niitä itse. Mutta olen sitä mieltä, että työasemakaapelin tekemisen kaltainen pieni asia omalta osaltaan auttaa ymmärtämään atk-verkon komponenttien toimintaa juuri sellaisella konkreettisella tasolla, jota ammatillisen tutkinnon suorittajalta edellytetään. Viimeistään siinä vaiheessa, kun lähettävä ja vastaanottava pari kytketään ristiin, valkenee useimmille kierretyn parikaapelin periaate atk-verkossa. Tällä kertaa oppimiskokemus näytti opettajan näkökulmasta suorastaan järisyttävältä. Kunpa vielä aivan kaikki muistaisivat, että värillä ei ole väliä, kunhan se on 1-3 ja 2-6.

Aikaisemmin kirjoitin, että en ole pariin vuoteen ollut tekemisissä työvoimapoliittisen koulutuksen kanssa. Yhden hiuksenhienon eron olen ollut havaitsevinani nykyisessä silloiseen tilanteeseen ja varsinkin jonnekin vuosiin 1995-1998, jolloin erityisen paljon olin näiden koulutusten kanssa tekemisissä.

Havainto herättää kysymyksen, miksi ihmisiä ei kohdella ihmisinä. Onko järjestelmän todella tarkoitus passivoittaa ihmisten luonnollinen toimeliaisuus? Palataanpa hetkeksi menneisyyteen.

Kun lama alkoi 1990-luvun alussa, maailma oli toisenlainen. Se oli juuri silloin hyvin epävakaa pitkän vakaan kauden jälkeen. Mielestäni 11.9.2001 alkanut "epävarmuuden aika" ei ole ollut mitään verrattuna siihen epävarmuuden aikaan, jolloin Neuvostoliitto lakkasi olemasta. Paremminkin tämä nykyinen aika on länsimaisille yhteiskunnille turvallista pax Americanan aikaa. Jos dramatiikkaa kaivataan, niin 24.8.1991 voisi olla sopiva suuren muutoksen päivämäärä, kun Venäjä (sic!) ja Ukraina julistautuivat itsenäisiksi Neuvostoliitosta. Pahimmillaankin terrorismi on vain kiusantekoa (sinänsä traagista monille) ja jotain paljon, paljon vähemmän kuin viimeisen (toivottavasti) maailmansodan jälkeisen vuosikymmeniä kestäneen status quon päättyminen.

Yhtä kaikki, Suomessa alkoi lama 1990-luvun alussa. Idänkaupan arvo putosi vuonna 1991 lähes 13 miljardista markasta 4,5 miljardiin markkaan. Lasku oli huima 1980-luvun jälkipuoliskon pienten vuotuisten idänkaupan arvon muutosten rinnalla.

Kun verrataan idänkaupan arvoa eri toimialojen tämän arvoisen tuotoksen tekemisessä vaadittaviin työpanoksiin ns. panos-tuotostaulukon avulla, voidaan laskea, että vuosina 1990-1991 idänkaupan väheneminen jätti lähes 40 000 ihmistä vaille työtä. Kolme neljäsosaa näistä ihmisistä menetti työnsä juuri vuonna 1991 idänkaupan romahdettua.

Pahimmin itäisen tilauskannan vähenemisestä kärsivät kulkuneuvo- ja paperiteollisuus. Vuoden 1991 aikana paperitehtailta kilometritehtaalle lähti 7 000 työntekijää. Telakoilla, rautatievaunupajoilla ja muilla kulkuneuvoja valmistavilla tehtailla ovea näytettiin lähes 5 000 työntekijälle.

J. K. Paasikiven pelkoja mukaillen voi todeta Suomen joutuneen tuolloin kuolettavan riippuvaiseksi idänkaupasta. Mutta on hyvä muistaa, että idänkaupalla oli pitkään myös suotuisia vaikutuksia Suomen talouselämän kannalta: ajatellaan vaikkapa idänkaupan tasapainottavaa vaikutusta 1970-luvun puolivälin öljykriisin koetellessa länsikauppaa.

Idänkauppa ei ollut laman ainoa syy. Rakentamiseen käytettyjen investointien väheneminen lähes 32 miljardilla markalla vuosien 1990 ja 1992 välillä johti siihen, että uusien rakennuksien aloittamisvauhti väheni vuosittain yli kymmenellä miljoonalla kuutiometrillä eli 65 Tampere-talon verran.

Rakennustoiminta tarjoaa työtä sekä välittömästi että välillisesti eri ammattiryhmille kaivurikuskeista kirjanpitäjiin. Tuotoksen arvon ja siihen vaadittavien työpanosten avulla voidaan laskea rakennustoiminnan vähenemisen lisänneen työttömyyttä yli 100 000 hengellä vuosien 1990 ja 1992 välisenä aikana.

Vuosien aikana näiden, ja muiden alaspäin menneiden toimialojen, vaikutukset ja kerrannaisvaikutukset edelleen kertaantuivat, kunnes maassa oli se kuuluisa puoli miljoonaa työtöntä, mutta tämän kehityskulun tueksi en pysty esittämään edes estimaatteja.

Tämä taloushistoriasta ja 1990-luvun alun laman syistä. Kun lama iski, se iski lujaa. On mielenkiintoista, että noihin aikoihin jotkut tahot pitivät vasta säädettyä sisällöltään mielestään askarruttavaa valmiuslakia (22.7.1991/1080) ja poikkeustilalakia (22.7.1991/1083) paitsi kansainvälispoliittisen tilanteen, myös taloudellisen laman seurauksena. On kuitenkin huomattava, että lait on säädetty ja ennen kaikkea valmisteltu jo ennen Neuvostoliiton varsinaista hajoamista ja laman vaikutusten näkymistä suuremmassa määrin. Se salaliittoteorioista. Toinen asia on, että syksyn 1992 tietyn perusyhtymän kertausharjoituksissa valtioiden välisen politiikan (hyvällä mielikuvituksella varustettu) moukka oli huomaavinaan, että jotakin isoa oli muuttunut sitten turvallisten 1980-lopun varusmiesaikojen.
1990-luvun alussa joka tapauksessa tapahtui jotakin suurta. Siksi silloin työttömiksi jääneitä ymmärrettiin. Yhteiskunnassa oli vielä 1990-luvun puolivälissä jonkinlaista talvisodan henkeä. "Tänään sinä, huomenna ehkä minä" oli ajattelutapa, eikä pudonneita pidetty omaan tilanteeseensa syyllisinä.
Vähitellen huomattiin, että maailman suuret tapahtumat eivät tällä kertaa tehneet sen suurempaa tässä maassa. Samalla Suomessa alkoi nousukausi, osin siksi että muuan yhtiö oli onnistunut keskittämään resurssinsa oikein myös laman aikana (salaliittoteoreetikoille kysymys, joka ihme ja kumma ei vielä ole luonut yhtään romaania maan dekkarikirjallisuuteen: miksi vuorineuvos Kairamo kuoli virallisen tiedon mukaan oman käden kautta?). Se oli nousukausi joillekin. Saman niminen tänä vuonna julkaistu elokuva ei kaikesta humoristisuudesta huolimatta ole täysin sisällyksetön yhteiskuntapoliittiselta kannalta.
Joskus joistakin ihmisistä tulee nilkkejä. Liiaksi hienostuneita rahvaanlapsia. Nousukausi on tilanne, jossa niin voi käydä. Jotkut niistä, jotka kokevat istuvansa vihreällä oksalla, ottavat asemansa annettuna. Asemansa pönkitykseksi he polkevat niitä, jotka tuolle oksalle eivät syystä tai toisesta ole päässeet. Korutonta kertomaa on erään nuoren verkkopäiväkirjan kirjoittajan huomio 4.7.2003.
Herra, miten nostan ihmisten itsetunnon sille tasolle, jolle se kuuluu?

Kävimme puolisoni kanssa tänään Tampereella ostoksilla. Jotkut kotitaloushyödykkeet ovat suosimamme keskusliikkeen suurissa automarketeissa edullisempia kuin pienemmissä kaupoissa. Tosin hintaero pienentyi Tampereen tappioksi, kun Toijalaan avattiin kyseisen ketjun verraten suuri market.

Tarttuipa mukaan tukevan oloisella jalustalla varustettu tuuletinkin. Tältä odotetaan paljon yläkerran työhuoneen ilmaston osalta hellepäivinä. Nyt ei muuta kuin taas kuumien päivien iltoja odottelemaan. Tällaiset säätilansa puolesta lapsuuden ja nuoruuden koulun alkamisajankohdan mieleen tuovat päivät eivät oikein tunnu sopivan heinäkuuhun.

Kulutusjuhlan vastapainoksi kuljetimme henkilöautolastillisen varastotiloihin kertynyttä keräyskelpoista pahvia ja pahvitölkkejä automarketin kierrätyspisteeseen. On surullista, että käyttäjien piittaamattomuuden vuoksi pienemmiltä paikkakunnilta on pahvin ja pahvitölkkien kierrätyspisteitä lakkautettu. Niihin survottiin pahvilaatikoita kokonaisina, työnnettiin astiaan kuulumatonta materiaalia ja tehtiin muuta sopimatonta. Nyt paperinkeräyssäiliöihin sullotaan sitten pahvia ja muuta sinne kuulumatonta. Ehkäpä nekin lakkautetaan väärän käytön vuoksi joskus. Ikään kuin ihmiset haluaisivat hukuttaa jätteisiin jos ei itsensä niin lapsensa.

Kävimme lounaalla Koskipuiston Rossossa. Mielenkiintoinen sukupuolieroihin liittyvä havainto tuli taas tehtyä. Nyt ei kylläkään tarvitse olla hyvin, hyvin vihainen ;-) Kultani on kananpojan ystävä, joten hän tilasi sellaista. Minä päädyin tällä kertaa kasvisvaihtoehtoon. Ruoat toi eri tarjoilija kuin oli ottanut tilauksen vastaan. Hän tarjosi kasvisruokalautasta puolisolleni ja kananpoikaa minulle kuin olisi itsestään selvää, että mies on lihan perään enemmän kuin nainen. Eihän toki ollut tuon miellyttävän nuoren miehen vika, että yleiset käsitykset nyt vain ovat tällaisia.

Keskustassa oli meneillään viime hetken valmistelut Tampere Takeoff-tapahtumaan liittyvien GP-pyöräilykisojen tiimoilta. Järjestyksenvalvojia oli kadunkulmassa jos toisessakin, ja ajoreittiä testailtiin.

Minnehän Anttilan valikoimista ovat kadonneet ne edulliset 10 CD-äänilevyn boksit klassisen musiikin eri tyylikausilta? Tyytyväisten kuluttajien levyhyllyihin arvatenkin.

Miksi kirjoittaa mitään päivästä, joka ei ollut muuta kuin yksi päivä muiden joukossa? Vihmova sade tekee kasveille hyvää. 1980-luvun legendoihin kuuluneella berliiniläisyhtyeellä nimeltä Alphaville oli vuosia menestysaikojensa jälkeen kappale nimeltä Summer rain. Se oli kaunis.

Fraasia "En ymmärrä" käytetään puhekielessä mielenkiintoisella tavalla. Asiallisesti ottaen se tarkoittaa, että puhuja toteaa omat kognitiiviset kykynsä riittämättömiksi käsittelemään jotakin havaitsemaansa asiaa tai asiaintilaa. Näin käytettynä fraasi on paikallaan.

Mutta usein "En ymmärrä" sisältää implisiittisen väitteen siitä, että havainto tai asiaintila on puhujan mielestä jollakin tavalla väärä. Fraasiin siis sisältyy moite. Tämä on tavattoman itsekäs tapa käyttää fraasia. Aivan kuin maailman puhujan ympärillä pitäisi sopeutua tämän omiin kognitiivisiin rakenteisiin ja informaationkäsittelyjärjestelmiin.

Tämä tuli mieleeni kummastellessani ulkomainospylväisiin kiinnitettyjä Hulk-elokuvan mainoksia. Ajattelin, että en ole mielestäni koskaan ymmärtänyt Marvel-sarjakuvien suosiota ja kummastelin, kun sellaisen pohjalta on tehty elokuva. Selvää on, että moni niistä pitää, koska taloudellista voittoa tuottavaksi tarkoitettu elokuvakin on tehty. Aloin miettiä, tunnenko ketään, joka niitä harrastaisi. Koulussa luokallani oli muuan Martti, lupaava matemaatikon alku ja kaikin puolin mukava mies, joka niitä joskus taisi lukea. Muita ei nyt tullut mieleen. Minulla ei ole mitään syytä lausua arvottavaa "En ymmärrä" -fraasia asiantilan suhteen. Sen sijaan voin kyllä tunnustaa oman tietämättömyyteni sarjakuvan suosion syistä.

Asiaan liittymättä, toinen nykypäivän kulttuurin muoto, jonka suosion perusteita en aivan ymmärrä (jälleen täysin arvoneutraalisti ilmaistuna), ovat liveroolipelit. Tuo ilmeisen monivivahteinen osallistuvan kulttuurin muoto sisältänee niin paljon erilaisia yhteyksiä perinteisempiin kulttuurin muotoihin - mm. kirjallisuuteen ja teatteriin - että kaltaistani kansanmiestä huimaa. Kuitenkin jos sanoisin jollekin asianharrastajalle: "En ymmärrä liveroolipelien suosiota", tämä otettaisiin helposti arvolatautuneena moitteena ja kulttuurimuodon harrastajien väheksymisenä. Näin pahasti arvoneutraali "En ymmärrä" -fraasi on kärsinyt siihen käytännössä ladatusta arvottavasta sisällöstä.

Sarjakuvista vielä. En ole sarjakuvakulttuurin aktiivikuluttaja. Kotimainen, arkinen B. Virtanen on suosikkini. Joskus tulee lueskeltua muutakin. Tänään selailin ruokaa sulatellessa Lassi ja Leevi -albumia "Kosto elää". Suureksi Lassin ja Leevin ystäväksi en ole koskaan tunnustautunut. Mutta se on hauskaa ja harmitonta lukemista eli juuri sellaista kuin viihdesarjakuvalta toivotaan.

Pyydän, että seuraavaa ei otettaisi pilkallisena, koska se ei todellakaan sellaiseksi ole tarkoitettu.

"Lapsinero Lassi" harjoittaa monologia: "Tehokkaat aivoni ratkaisevat nyt maailmankaikkeuden arvoituksia. Hämmästyttävää! Kaikki luonnonlait voidaan pienentää yhdeksi yksinkertaiseksi yhdistetyksi tekijäksi."
Leevi: "Todellako? Mikä se on?".
Tähän Lassi vastaa: "Tehokkaat aivoni ovat jo kyllästyneet tuollaisiin yksinkertaisiin ongelmiin ja työskentelevät nyt sen arvoituksen kimpussa, miksi tytöt ovat niin inhottavia."

Hymyilin olemattomaan partaani, kun tämä - ja Lassin ja Susannan välinen jännite muutoinkin - toi mieleeni tietyt asiat weblogien välisissä keskusteluissa. Lassilla ja Leevillähän on tämä kerhokin, H.I.T. eli Häipykää inhottavat tytöt :-)
Lasseja ja Susannoita voi weblogien hahmoista varmaan löytää ken haluaa, mutta kuka on hyväsydäminen, hedonismiin taipuvainen ja filosofoiva Leevi?

Tänään oli nurmikolla parturointiaika. Ruohon paras kasvuvaihe alkaa jo taittua. Toivottavasti kesän jälkipuolikaan ei olisi liian kuiva. Viime kesänä keinokastelemattomien nurmikkojen kasvu käytännössä tyrehtyi koko loppukesäksi helteisiin.

En tiedä, onko oikein julkaista verkossa vanhoja tenttikysymyksiä, mutta yritetään. Kyseessä on opetushallinnon tutkinnon ns. A-osan eli julkishallinnon perusteiden ja yleishallinnon tentti 9.7.2003 Tampereen kesäyliopiston järjestämänä. Kyseiseen tutkintoon valmentavilla monien kesäyliopistojen järjestämillä kursseilla opiskelijat tietääkseni vaihtavat vanhojen kysymysten tärppilistoja keskenään. Tässä vähän täydennystä (sanatarkkoja muotoja en muista, kun kysymyspaperit piti palauttaa):

1. Miten erotetaan toisistaan hallintoasiat ja tuomioistuinten käsittelemät asiat?
   
2. Hallinnon ohjausjärjestelmät
   
3. Eurooppa-oikeuden säännösten tyypit ja niiden velvoittavuus kansallisessa oikeuskäytännössä
   
4. Miten virheellinen päätös voidaan korjata hallinnossa?
   
5. Kunnianloukkausrikokset
   
6. Kuntien välinen yhteistyö kuntalain perusteella
   

Kysymykset olivat yksiselitteisiä ja noihin varmasti olisi pystynyt vastaamaan hienosti vaikka lukion yhteiskuntaopin ja lakitiedon kurssit suorittanut abiturientti, mutta minulla oli lainlukeminen jäänyt häpeällisen vähälle. Työssä tai muuallakaan arkipäivässäni tällaiset asiat eivät kovinkaan usein tule esille, joten käytännön kokemuksistakaan ei ollut juuri apua (kysymyksessä 6 ei kuntayhtymän perussopimuksella pitkälle pötkitä). Kysymys 3 oli ainoa, josta luulin tietäväni edes jotakin enemmän kuin pelkkää ympäripyöreää jaarittelua. Tentin jälkeen oikeastaan hävetti palauttaa vastaukset. Täytyy yrittää lukea ahkerammin sitten uusintaan, vaikka en lukumiehiä olekaan. Ei sillä, että tämän suorittaminen olisi minulle erityisen tarpeellista, mutta kun hommaa lähti yrittämään, ei sitä kehtaisi keskenkään jättää.

Mielestäni verkkopäiväkirjan ööö - tuota pitäjä kirjoittaa todella hyvin ihmisten välisestä läheisyydestä ja sen kaipuusta.

Nyt olen hyvin, hyvin vihainen ja kirjoitan asiasta, josta weblogeissa aina joskus vihaisesti tavataan kirjoittaa. Nimittäin tasa-arvosta. Siitä sukupuolten välisestä tasa-arvosta nimittäin. Sitä on taas karkeasti loukattu.

Olin illansuussa kommuunimme kauniimman asukkaan kanssa rullaluistelemassa helteisen sään mukaisessa liikuntavaatetuksessa. En voinut olla huomaamatta, miten vastaantulevista autoista yksi jos toinenkin karvainen naama kääntyi meihin päin ja röyhkeimmät hidastivat vauhtiaankin. Tällaista ei koskaan - korostan: ei koskaan - ole tapahtunut, kun olen harjoittanut liikunnallisia aktiviteetteja yksin tai miespuolisten tovereiden seurassa. Tasa-arvon kannalta on huutava vääryys, että naiset keräävät huomiota enemmän kuin miehet. On toinen huutava, suorastaan kiljuva ellei jopa karjuva vääryys, että naiset ovat kauniimpia kuin miehet. Jos itse haluaisin saman määrän katseita, joutuisin todennäköisesti luistelemaan alasti. Tämä on räikeä esimerkki siitä, miten paljon enemmän miehet joutuvat näkemään vaivaa ja miten paljon enemmän he joutuvat uhraamaan saadakseen saman määrän huomiota kuin naiset.

Tasa-arvon vuoksi yhteiskunnan onkin järjestettävä kaikille miehille sukupuolenvaihdos. Silloin kaikki pääsevät nauttimaan katseista, ilmaisista drinkeistä ja vonkaamisesta sekä kyykyttämään miehiä. Lisäksi kaikkien on silloin mahdollista omaksua feminismi, tuo ihmistietoisuuden ylin aste, joka vapauttaa maailman Amerikan lipusta, hämähäkeistä, pyssyistä, diplomi-insinööreistä ja maskuliinis-seksistisestä diskurssista.

Näin on!

You're Sweden!

After years of trying to rule the world around you, you've
finally put aside violence in favor of advocating peaceful resolution.  There's
still a little Viking in you, but mostly you like Nobel Prize winners and long
nights by the fire.  And safe cars.  You always read the safety manual
in airplanes, and you're just a little cold.
Take the Country
Quiz at the Blue Pyramid

Täytyi sitten kokeilla tätä vekkulia testiä. Ei kauhean paha tulos.

Diggi-loo diggi-ley, himlen öppnade sig. Det är knappt man sina ögon tror. Åh, jag ville gärna önska åt alla gyllene skor... :-)

Olin etukäteen ajatellut viettää nämä heinäkuiset työviikot mahdollisimman matalaa profiilia pitäen, alakerran miellyttävän viileissä opetustiloissa ja tavaten mahdollisimman vähän muuta oppilaitoksen väkeä (aikuiskoulutus pyörii kesälläkin jossakin mittakaavassa) tätä työn alla olevaa ryhmää lukuun ottamatta. Kieltämättä suhtautumistavassani huomasin yhtäläisyyksiä IT Viikko -lehden hauskojen Helpdesk-pakinoiden päähenkilöön, mutta jospa kesätyöläisen olisi lupa keskittyä vain näihin opetushommiin.

Tänään lintukotoni sitten tuli häirityksi. Veljesoppilaitoksen tietohallinto soitteli toisen toimipisteen saneerauksen olevan juuri nyt siinä vaiheessa, että talotekniikkajärjestelmiä aletaan asentaa paikalleen heti lomien jälkeen, eli kuidut ja kuparit ovat paikkansa löytäneet. Eipä muuta kuin iltapäivän lopuksi paikan päälle ihmettelemään. Siististi oli työt tehty. Se, mitä aktiivilaitteita talotekniikkajärjestelmään vaaditaan, selvisi pian. Muutkin tarpeet kartoitettiin samalla.

Homman taloudellinen puoli tuli tässä vaiheessa hoidettua kuntoon linja-autopysäkillä. Talousjohtaja odotteli samaa bussia kotiinpäin, ja siinä sitten sovittiin tämän hankinnan menettelytavat. Hieno juttu. En haluaisi olla sovinistinen, mutta tämänkaltaisissa tilanteissa olen ollut huomaavinani, että virallisemmankin luonteiset asiat hoituvat miesten kanssa usein jouhevammin ja vähemmän muodollisesti kuin naisten kanssa. Pystyisin kyllä nimeämään heti lukuisan joukon tässä suhteessa suuresti arvostamiani naisiakin. Mielelläni olen stereotypioineni väärässä. Ehkä tämä on tavalla tai toisella sukupuolisidonnaista. Miesten on keskimäärin helpompi neuvotella keskenään ja naisten taas keskenään. Mitenhän mahtaa olla?

Joissakin kuntasektorin laitoksissa laite- ym. hankintoja säätelevät hyvin tarkat hankintasäännöt. Pienehkötkin hankinnat tulee usein kilpailuttaa, ja ilman erityisiä perusteita valita aina halvin tarjous. Tämä on kuntatalouden kannalta ymmärrettävä seikka. Tietohallinnon näkökulmasta tätä periaatetta noudattaen joudutaan kuitenkin joskus hankaluuksiin. Esimerkiksi laajennettaessa olemassa olevaa laitekantaa voi kilpailuttaminen ja hinnan perusteella ratkaiseminen johtaa laitekannan epäyhdenmukaisuuteen, joka vaikeuttaa myöhemmin ylläpitoa. Vaikka tarjouspyynnön speksaisi miten tarkkaan tahansa, eivät tarjoajat välttämättä tarjoa aivan sitä, mitä on pyydetty, ja päätöksentekijöiden silmien edessä esittäytyy edullisimpana joku "uusi ja hinta-laatusuhteeltaan erinomainen tuote, joka lisäksi on 100 % yhteensopiva olemassa olevaan laitekantaanne". Sitten tämän Suomeen dumpattavan upouuden Vinku-Intian ihmeen edullinen hankintahinta maksetaan asennus- ja ylläpitotyötunteina.

Ajatellaan vaikkapa Ethernet-kytkimiä: monen erilaisen kytkinmerkin ja -mallin olemassaolo tarkoittaa monen erilaisen hallintamenetelmän ja -ohjelmiston käyttöä. Pieniä asioita, mutta atk-tuen kiireisen arkipäivän työn kannalta kuitenkin turhia hidasteita, jotka vaikeuttavat usein tärkeintä tehtävää, käyttäjäkunnan välitöntä palvelua. No, tässä yhteydessä näiden ongelmien kanssa ei joutune painimaan.

Heikko kuntatalous ei muuten ole ainoa syy, miksi hankinnoissa painotetaan halvimpia ratkaisuja teknisistä näkökohdista piittaamatta. Se on tietenkin vastaansanomaton ja monessa kunnassa täysin todellinen syy. Mutta vaikka määrärahoja olisikin käytettäväksi, päätöksiä viime kädessä tekevät ja niistä ainakin poliittisen vastuun kantavat luottamushenkilöt eivät valitettavasti aina ymmärrä kuin euroja. Juuri tekniset ja muut sisällölliset seikat ovat heille joskus täysin tuntemattomia. Eurot ja niiden säästäminen voi joskus olla ainoa päätöksentekijöiden ymmärtämä ratkaisuperuste.

Kunnallishallinnosta kun päästiin puhumaan, niin lyhyt mielipidekirjoitus aiheesta sallittakoon. Seuraavat huomiot eivät ole syntyneet nykyisen työpaikkani poliittisen johtamisen käytännöistä, vaan ne ovat kunnallista päätöksentekoa toisessa kunnassa varsinkin viime vuosikymmenen loppupuolella seurailleen allekirjoittaneen mietteitä.

Mielestäni on oikein, että kunnallisen itsehallinnon korkein paikallinen päätösvalta on demokraattisesti valituilla luottamushenkilöillä. Mielestäni on myös hyvä, että näihin tehtäviin valikoituu ihmisiä mitä moninaisimmista lähtökohdista. Kaikkien ei tarvitse olla johtamansa toimialan sisällöllisiä asiantuntijoita. Liiallinen meritokraattisuus johtaa kapea-alaisuuteen ja ratkaistavana olevien asioiden muuhun yhteiskuntaan vaikuttavien suhteiden hämärtymiseen.

Se, mitä itse kaikilta luottamushenkilöiltä toivoisin, olisi, että nämä arvostaisivat tehtäväänsä niin paljon, että oma-aloitteisesti hankkisivat mahdollisimman paljon - ja puolueettomuuden takaamiseksi mahdollisimman monelta taholta - tietoa päätöksentekonsa kohteina olevista asioista. Jonkun päättäjän mielestä voi olla hienoa leikkiä Takapajulan parlamentaarikkoa ja odotella kaikenkarvaisia lobbaajia luokseen ja sitten jaella näille audiensseja. Voipa joku kuvitella itsensä Junttilan tsaariksikin, joka armollisesti sallii alamaistensa häntä lähestyä, jos sallii. Ikävä kyllä näillä persoonilla asioiden ratkaisuperusteet nojautuvat ensisijaisesti usein lujiin arvoihin ja asenteisiin, joita ei minkään ulkopuolelta tulevan informaation sallita järkyttää. Tämä sama vaara muuten piilee meritokraattisissa järjestelmissä, joissa jonkin kenties kapean sektorin erikoistuntija kieltäytyy ottamasta vastaan asiantuntemuksensa ulkopuolelta tulevaa informaatiota, ja rakentaa ratkaisuperusteensa vain omien, monien ratkaistavana olevien käytännön asioiden kannalta täysin riittämättömien, tietojensa varaan. Kognitiivinen dissonanssi taitaa vihloa liian kovaa sisäiseen kehtolauluunsa tuudittautuneita kyläpoliitikkoja. Tällaisia valtaapitäviä on onneksi varsin vähän, monissa toimielimissä ei yhtään. Yhtäältä lähdekritiikki, toisaalta oikeanlainen nöyryys tiedon edessä olisivat poliittistenkin päättäjien arvokkaita ominaisuuksia.

Lopetan poliittisen palopuheeni täältä tähän. Hyvää yötä!

Yö oli kuuma. Väittämää ei pidä tulkita sovinistis-feministis-seksistisistä lähtökohdista käsin. Heräsin jo viideltä, eikä uni enää sen jälkeen maittanut. Taidan tehdä hallitukselle esityksen nukkumiseen tarkoitetun paikan siirtämiseksi kuumien öiden ajaksi muutaman metrin kauemmas auringosta ja peltikatosta.

Pyhäpäivä ja puolisollani työpäivä. Onneksi hän sai viettää ansaittuja vapaita reissujen jälkeen arkena. Sunnuntai-Hesarin lukeminen kuistilla kahvimukin kera kuuluu omiin pyhäaamurutiineihini. Naapurin Jussi kuuluu polkaisevan kauniin Lambrettansa käyntiin ja lähtevän maakuntaan. Lintutorneille tai ehkä kalaan. Tuntemattomat ovat polkunsa. Oma toimintasuunnitelmani päiväksi on laiskottelua kirjan ääressä. Taidan valita teoksen "Kunnan hallintomenettely". Vai olisinko rohkea ja avaisin peräti "Hallintomenettelyn perusteet"? Historiaa lukuun ottamatta olen aina ollut huono lukemaan asiallisia kirjoja kannesta kanteen. Opiskeluaikana kirjatentit olivat minulle pienoinen kauhistus. Auskultointiaikana Tampereen "Tekulla" muuan NLP-fakiiri määritti allekirjoittaneen kinesteettiseksi oppijaksi. Mitähän noin hieno termi oikeastaan tarkoittaa, ja onko sillä jotakin tekemistä NLP-tekniikoiden kanssa?

Minusta on tullut tirkistelijä. Seuraan edelleen Pinserin listan alkupään weblogeja. Ehkä joskus vielä opin senkin, miten niitä "tilataan".

Minna Hapuli kirjoittaa siitä, miten rakennustarvikealan liikkeissä naisiin kohdistuu vähättelyä. Kokemuksesta uskaltanen suositella tamperelaiselle muuatta nykyisin Hatanpään valtatiellä sijaitsevaa keittiökalusteliikettä. Palvelu on ystävällistä ja asiallista, ja vaikka asentajaa joutuukin käytännön työssä ohjaamaan, tämä ei ole katso sukupuolta siinä, ketä kuuntelee. Toisaalta ehkä pienemmillä paikkakunnilla palvelu muutoin on ystävällisempää kuin isoissa keskuksissa. En ole tavannut ainakaan täällä näitä tunnettuja rautakaupan karkuun juoksevia myyjiä, vaan osaavia ihmisiä, joilla on paljon asiakkaita ja kiire sekä halu palvella kaikkia heitä. Tiedän myös, että täällä voi kaunis nainen mennä maatalousliikkeeseen ostamaan ison rautakangen ja tulla kohdelluksi yhtä reilusti kuin kuka hyvänsä isäntämies.

Hyvää sunnuntaipäivää! Palaillaan astialle.

Tänään pidettiin talkoot Veturimuseolla. Museon toiminta perustuu osaksi vapaaehtoistyöhön. Talkootöinä kunnostetaan museokalustoa ja tehdään erilaisia ylläpitoluonteisia töitä.

Rautatieharrastus on termi, joka herättää joskus kysymyksiä. Onko se pienoisrautateiden rakentelua? Vai junien bongailua? Molempia, ja muutakin, on vastaus. Rautatieharrastajat jakavat itsensä karkeasti sanottuna ainakin kolmeen eri ryhmään. (1) pienoisrautatieharrastajat, mikä ei vaatine suurempia selityksiä, (2) junabongarit, jotka valokuvaavat junia, tarkkailevat aikatauluja ja kirjoittelevat asianharrastajien julkaisuihin sekä (3) hardcore-harrastajat (anteeksi nimitys, parempaakaan en keksinyt, koska "hardware" ei oikein tuntunut sopivalta tähän), jotka toimivat konkreettisen (museo)rautatieliikenteen parissa, usein kirjaimellisesti kädet rasvassa. Aktiiviharrastajien keskuudessa nämä kolme roolia sekoittuvat usein toisiinsa samoissa persoonissa.

Museon ylläpidossa painottuu kolmanteen ryhmään kuuluvien asianharrastajien rooli. Työ on käytännön työtä konkreettisten esineiden parissa.

Tänään oli jollakin tavalla unelias tunnelma, ainakin itselläni. Tietty vakiojoukko pitkin eteläistä Suomea oli kokoontunut tuttuun tapaan paikalle. Erityistä suunnittelutilaisuutta ei tarvittu. Työkohteet löytyivät kuin itsestään. Pian kaksi kulmahiomakonetta soitti duettoa veturinpyörän kimpussa. Toisaalla tutustutaan 1950-luvun sähköjärjestelmän ongelmiin. Välillä pidetään evästauko ja keskustellaan suunnilleen kaikesta maan ja taivaan välillä. Yhden, muille täysin vieraan työtoverin menetys otetaan lähes henkilökohtaisena menetyksenä. "Kölniläinen on harvinainen Suomessa", todetaan kun katsellaan otoksia alkukesän vanhojen kuorma-autojen kokoontumisajoista.

Jotkut iältään nuoret harrasteet kulminoituvat joskus henkilöihin. Elävän rautatiehistorian harrastus juontaa Suomessa juurensa 1960-luvulle, pienoisrautatieharrastus vuosikymmenen kauemmas. Jo ikään ehtinyt mies, joka on käytännössä perustanut Jokioisten Museorautatien, Toijalan Veturimuseon ja suuresti vaikuttanut Suomen Rautatiemuseon kohoamiseen valtakunnalliseksi erikoismuseoksi, on harrastusalalla totemi. Tänäänkin tämä oli mielenkiintoista huomata: Olavi Kilpiön avatessa suunsa puheliainkin rautatieharrastaja hiljenee. Kunnia heille, joille kunnia kuuluu.

"Rälläkkäduetto" ja muu pikku puuhastelu jatkui koko päivän. Työpäivän jälkeen talkoolaisia odotti veturitallin sauna grillimakkaroineen ja juomineen. Viimeksi mainitusta huomautettakoon, että perinteen mukaan Toijalan talkoisiin eivät ole koskaan kuuluneet saunakaljat tai vastaavat juomat. Talkooväki saunoo ja juttelee mieluusti kauan. Lähden jo ehtookellojen aikoihin kotiin. Lieneekö tällä tekemistä sen kanssa, että nyt paikalla olevista olen harvoja parisuhteessa eläviä. Muuten, hyvä sato kannattaa korjata ajoissa talteen (pienenä vinkkinä, jos tätä weblogia lukee joku sinkkunainen/-tyttö...:-)

Itse ihmettelen, miten jotkut voivat viettää näin hienon lauantain vaikka jossain poppitapahtumassa, eivätkä kiskojen katveessa ;-). Tämä kuvaus tuskin kertoo juurikaan siitä, miksi toiset haluavat harrastaa rautateitä "hardcore"-tyylisesti. Olen kirjoitellut asiasta huomiota ennen kuin edes kuvittelin alkavani pitää julkista verkkopäiväkirjaa. Sallittakoon kaksi reilun puolentoista kuukauden takaista kuvausta hieman tätä toiminnallisemmista talkoopäivistä, vaikka ne eivät ehkä sen enempää asian syvimmistä syistä kerrokaan:


Talkootunnelmia 17.5.2003

Paikalle saapui ydinjoukko: Esko, Ilkka poikineen ja Marko. Työkohteena oli pihamaalle talven aikana kertyneiden painavahkojen "museoesineiden" siirto paremmille sijoituspaikoille. Ilkka oli puhunut työkaverinsa Jalosen hoitelemaan nostoja haarukalla varustetulla pyöräkuormaajallaan. Samalla kokeiltiin kiskoauton liitevaunun liikkuvuutta. Se lähtikin rullaamaan pois tieltä kiltisti vain parin miehen käsivoimia totellen. Hyvä asia tiistaita ajatellen: konevoimaa ja aikaa vieviä kytkentöjä tarvitaan vähemmän.

Ilkan kanssa suunnittelimme nostot ja siirtoreitit valmiiksi. Tämä työ tosin oli helppo, koska tiesimme Jalosen armoitetuksi ammattimieheksi, joka hoitaa nostot vaikka ne olisi suunniteltu päin mäntyä. Jalonen tuli Caterpillarillaan paikalle sovittuun aikaan, eikä montaa sanaa vaihdettu, kun kampiasetinlaitteen teline jo roikkui ketjuilla pyöräkuormaajan haarukassa matkalla uuteen paikkaansa tallin seinän vierelle. Nopeaan tahtiin siirrettiin paikalleen myös esiopastin, pääopastin jalustoineen ja kampiasetinlaite.

Esko totesi Jaloselle, että sinä aikana kun käväisemme kahvilla, hän voisi tehdä pienen koeajon Pillarilla. Esko taisi odottaa vastaukseksi lähinnä naurahdusta, joten hänen ilmeensä oli varsin näkemisen arvoinen, kun Jalonen yksikantaan totesi "Olepa hyvä" ja työnsi virta-avaimen Eskon kouraan. Eipä Esko tietenkään ensimmäistä kertaa ollut ison koneen puikoissa -- kirjaimellisesti puikoissa, koska Pillaria voi halutessaan ajaa myös sauvaohjauksella ratin sijasta, joskin Esko käytti mieluummin rattia -- ja hän pyöräytteli parit kauniit piruetit veturitallin parkkipaikalla. Eskon ajoesityksen jälkeen ja Jalosen edelleen sitkeästi kieltäytyessä minkäänlaisesta korvauksesta siirryimme kahville.

Kahvipöydässä tallin entiseen miehistöhuoneeseen aikanaan rakennetussa talkoolaisten taukotuvassa jutustelu liikkui maansiirtokoneissa. Jalosen suureksi ihastukseksi Esko oli tuonut näytille paksun albumillisen vuosien varrella ottamiaan valokuvia puskutraktoreista, pyöräkuormaajista ja vastaavista työkoneista pitkin Suomea ja naapurimaita. Keskustelu alkoi aiheesta, onko Volvo parempi pyöräkuormaaja kuin Caterpillar. Eskolla oli usean vuoden kokemus Volvosta, eikä ilmeisesti kovinkaan myönteinen. Jalonen sen sijaan piti Volvoa parempana, hänelläkin kun joskus oli sellainen ollut. Tähän aiheeseen palattiin vähän väliä.

Kahvittelujen jälkeen Jalonen lähti. Sateiseksi muuttunut sää houkutti loppupäiväksi sisätöihin.


Talkootunnelmia 20.5.2003

Mielenkiintoinen päivä. Veturimuseon avajaispäivä ja siksi pidin vapaapäivän, kun se kerran oli mahdollista. Luvassa oli kevyttä pienimuotoisten avajaisjuhlallisuuksien valmistelutyötä. Muun muassa Lättähattu liitevaunuineen piti siirtää pitkälle raiteelle. Kiskoautojunaan rakennetaan sitten kahvitarjoilu yleisölle. Liitevaunu liikkuu käsin työntämällä, ja hieman raskaampaa vetoyksikköä päätimme siirtää raidetraktorilla. Paikalla oli talkoolaisista suunnilleen sama ydinjoukko kuin lauantainakin; kuka milläkin syyllä puhunut päivän vapaaksi ansiotyöstään.

Asiat eivät aina mene suunnitelmien mukaan. Tänään se havaittiin usean konkreettisen esimerkin kautta. Pientä esimakua tulevasta antoi raidetraktorin dieselmoottorin sammuminen vähän ennen, kun se piti kytkeä kiskoautoon asennettuun vetoaisaan. Syy ei ollut sen vakavampi kuin kiinni unohtunut polttoainehana. Deutz-teollisuusmoottorin ilmaaminen tapahtuu moottorin vakiovarusteisiin kuuluvalla käsikäyttöisellä pumpulla. Saksalainen kun on täsmällinen ja ennalta varautuva.

Mutta paljon enemmän työtä tuotti väärin ajoitetun työnnön seurauksena tapahtunut kiskoauton moottoripään ensimmäisen akselin putoaminen kiskoilta pehmeään maahan. Museolla vierailleen päiväkotilaisryhmän vuoksi kaikkia ajatuksiaan ei oikein voinut lausua ilmoille.

Muutama puhelinsoitto paljasti, että paikkakunnalla ei ollut yhtään vapaata nosturia apuun ennen iltaa, jotta vajaa 20-tonninen kiskoauto olisi saatu kiskoille. No, lapioita, rautakankia, lankkuja ja järeä hydraulitunkki - ja ennen kaikkea reipasta talkoohenkeä - löytyi omasta takaa. Lisäksi raahattiin paikalle käsittämättömän painavat luiskalevyt, joilla menneiden sukupolvien veturimiehet avittivat kiskoilta suistuneita laitteita takaisin oikeille urille. Kiskoauto nousee tunkilla milli kerrallaan. Välillä se pitää laskea ja nostopaikkaa vaihtaa. Uponneen pyörän ympäriltä kaivetaan maata. Pyörän alle pitää saada jotakin kovaa. Edes lankkuja.

Hiki virtaa ja kello käy. Avajaisiin on aikaa enää kaksi ja puoli tuntia. Kaksi tuntia. Puolitoista tuntia... Epäonnistuneen ensimmäisen yrityksen jälkeen rakennettiin luiskalevylle kunnon peti jykevistä lankuista, ja tuo yksinkertainen, mutta äärimmäisen toimiva tekniikan taideteos pääsi ties miten monen vuosikymmenen jälkeen siihen tehtävään, johon se oli aikanaan valettu. Raidetraktorin alkuperäinen kuljettaja ei halunnut enää astua koneen ohjaimiin, joten veto tuli sitten omalle vastuulleni. Hehkutus, starttaus, käsikaasun säätö kohtuullisille kierroksille. Suunnanvaihtovipu eteen, vaihde kakkoselle. Kytkin hitaasti ylös. Vetoaisan kytkin kiristyy. Raidetraktori sutii hetken paikallaan. Viiden ja puolen tonnin painoisesta vetäjästä ei ole pehmeään maahan osin uponneen 20-tonnisen kiskoauton kesyttäjäksi. Hieman lisää kierroksia koneeseen, suuntakampi taakse ja vetoaisan vapaaliikkeen sallima pieni vauhdinotto. Mitenhän tässä käy? Nyt puree! Kevyesti sutien raidetraktori vetää kiskoauton uponneen pyörän ensin luiskalevyn harjalle. Vielä hieman eteenpäin, ja kiskoauto laskeutuu kiskon harjalle niin pehmeästi kuin teräs voi teräksen päälle laskeutua. Esko tuulettaa kiskoauton vieressa. Sammutan moottorin ja tuuletan minäkin raidetraktorin portailta. Arkipäivän kohokohtia. Tämän takia kannattaa elää :-)

Avajaisjuhla pääsee alkamaan aikataulussa. Uusi kaupunginjohtaja Ihamäki kunnioittaa tapausta läsnäolollaan. Hän tuli museolle vielä uudelleen illemmalla, jolloin Ilkka vei hänet katsomaan vesitornia, jonka kunnostuksen museokäyttöön pitäisi alkaa syksyllä. Illansuussa esitetään videolle siirretty kaitafilmi Toijalan maisemista noin 30 vuoden takaa. Esityksen vaatimattoman ennakkomainonnan huomioon ottaen paikalla on mukavasti väkeä, varsinkin kaupungin johtoporrasta ja paikallishistoriasta kiinnostuneita. Keväisen illan valo heijastuu veturitallin yläikkunoista jättäen armeliaasti tilaa pienen dataprojektorin valolle. Ikävä kyllä pitäjäseuran aktiivit eivät ehtineet paikalle, he olisivat selostaneet mykkäfilmiä hienosti. Selostan siis itse, vaikka juuri ja juuri omakohtaisesti muistan joitakin elokuvan valmistumisen aikaan sattuneita tapahtumia. Esityksen jälkeen yleisö taputtaa. Ihmettelen näin positiivista vastaanottoa, mutta toisaalta: miksi kaiken pitäisi aina olla suurta ja näyttävää? Vanha viileä, kaikuva talli ja vieressä seisovat jyhkeät veturit riittävät tunnelman luomiseen.

Päivän lopuksi siirretään ulkona ollut kalusto takaisin paikoilleen. Mitään odottamatonta ei nyt tapahdu. Esko, Ilkka ja Marko jäävät tallille saunaan. Minä lähden palauttamaan lainaamaani dataprojektoria työmaalle. Illalla ei hyvänyönsuukon jälkeen tarvinnut kuin painaa pää tyynyyn, ja uni tuli heti.

Työviikko on onnistuneesti takana. Työmaalla päästiin opiskelijaryhmän kanssa hyvinkin viikon tavoitteisiin, ja opiskelijoiden innostuksen ja aktiivisuuden johdosta ne joiltakin osin myös ylitettiin.

Illansuussa kävin rullaluistelemassa. Nyt elämäni ensimmäistä kertaa sauvojen kanssa. Rullaluistelu on muutoinkin perheessämme varsin uusi harrastus, tänä keväänä aloitettu. Tuntui vekkulilta huomata, miten liikeradat ovat muovautuneet luisteluhiihdon mukaan (kompelönä ihmisenä teen sitäkin väärällä tekniikalla), ja lyhyet luistimen "terät" tuntuivat liu'ussa ikään kuin loppuvan kesken.

Toinen hauska havainto lenkillä oli se, miten paljon sauvojen käyttö vaikuttaa vauhtiin. Nelijalkaisena pääsee kovaa. Eläinpoweria :-) Ei niin, että vauhti olisi meikäläisen kaltaiselle satunnaiselle harrastelijalle mikään itsetarkoitus, mutta kyllä tuossakin ehti jo vauhdin hurmaa kokea. Sauvojen käyttö luonnollisesti lisää myös ylävartalon rasitusta, mikä on oikein hyvä asia fyysistä työtä tekemättömälle veltolle ruumiille. Aloittelijalle kymmenen kilometrin lenkki oli aivan riittävä.

Rannesuojat eivät oikein soveltuneet käytettäväksi sauvojen kanssa, joten siltä osin piti sitten ottaa riski. Onkohan niitä tarkoituskaan käyttää sauvoessa, vai onko siihen tarkoitukseen eri mallit?

Minulla on tunne, että lauantaista tulee mukava päivä.

Hups. Tämäkin verkkopäiväkirja on saanut paikan Pinserin listalla. Sepustuksen ja sepustelijan yhteinen nimi alkoi yhtäkkiä vaikuttaa oudolta noin jalossa seurassa. Vielä hetki sitten ihmettelin, miksi verkkopäiväkirjalla pitäisi olla erityinen nimi. Sehän yleensä kertoo kirjoittajansa maailmasta. Tuntui reilummalta ristiä verkkopäiväkirja itsensä mukaan kuin kehitellä sille mitään sen paremmin komealta kuin humoristiseltakaan kalskahtavaa nimeä.

Mutta nyt muiden joukossa omalla nimellä julkaistava weblog näyttää tavattoman egoistiselta.

Quod scripsi, scripsi. Eikä miehen nimi weblogia pahenna, ellei mies itse. Vai miten se menee?

Monologisia verkkopäiväkirjoja seuraava ei niinkään koske, mutta kun tullaan verkossa käytävään keskusteluun (niin Usenetissa kuin weblogienkin välityksellä tai miten vain), olen ollut omalla nimellä esiintymisen kannattaja siitä asti, kun tähän keskustelumuotoon tutustuin. Nimimerkkien käyttöä toki voidaan perustella erilaisilla turvallisuus- ja intimiteettisuojaan liittyvillä näkökohdilla. Toisaalta jos jotakin ei uskalla tai halua kirjoittaa omalla nimellään, voidaanko olettaa että kirjoittaja todella on sanojensa takana?

Ai niin. Mistä muuten tiedetään, että "Juuso Hyvärinen" ei ole nimimerkki ja hänen webloginsa maailma vain kuvaus yhdestä kuvitteellisesta maailmasta muiden joukossa?

Palataanpa arkeen.

Tänään saamassani tilinauhassa näytti kuukausittainen korvaus vaatimattomasta työpanoksestani nousseen parisataa ecua edellisestä. Tämäpä outoa. Asiaa piti kysyä hallintoväeltä, koska en mielestäni ollut millään tavoin edesauttanut asiaa. Selvisi kuitenkin, että kyseessä oli rutiininomainen säädösten mukainen tarkistus.

Ei niin, etteikö asia olisi käytännössä hyvä. Mutta olen Tommi Perkolan kanssa pitkälle samaa mieltä siitä, että varallisuus sinänsä ei ole hyvän elämän mittari. Luulenpa, että kyseinen ajattelutapa ei suinkaan ole vain vihreän eri sävyjä tunnustavan vaihtoehtoväen motto, vaan melko yleinen näkemys kansan syvien rivien keskuudessa. Sen ei tarvitse kertoa sen enempää tavoitteettomuudesta kuin laiskuudestakaan. Aivan yhtä hyvin sen voi nähdä kertovan arvomaailmasta, jossa materialistinen maailmankatsomus ei ole vallannut kaikkea.

En ole yleensäkään ollut kovin innokas selvittämään, mistä kaikesta työpanoksesta voisi rahallista korvausta vaatia. Tätä taiteenlajia harrastaviinkin joskus törmää. Mutta riittävästi saa riittää. Sanassakin sanotaan: "Älä anna köyhyyttä, älä rikkauttakaan. Anna ruokaa sen verran kuin tarvitsen." (Sananl. 30:8-9). Se, mikä itse kullekin pohjoismaisessa hyvinvointivaltiossa on tarpeeksi tuota "ruokaa", on varmasti yksilöllistä.

Suomen valtio (ja kunta sekä kirkko) saa tietysti vaakunaeläimen mukaisen osan tästäkin korotuksesta, mutta enpä silti ole verojakaan suuremmin manannut kuin kaksi kertaa elämässäni. Molemmat sattuivat opiskeluaikana, kun keikkaluonteisten töiden ansiot olivat ennakoitua suuremmat, ja verottaja muisti ennen joulua velvoittavalla raha-anomuksella Suomen yhteiskunnan hyväksi. Omaa tyhmyyttähän tuo oli: olisi pitänyt olla ahkerampi laskelmoija ja toimia ajoissa. Minusta on aivan hyvä, että verovaroja käytetään muiden hyvien tarkoitusten lisäksi vaikkapa tähän, tähän, tähän, tähän tai tähän. En tietenkään rakasta veroja sinänsä, mutta väittäisin kyllä saavani niiden vastineeksi hyviä palveluita monelta eri julkisen sektorin osa-alueelta. Nuo linkkien takana olevat asiat tuli listattua hieman tarkoitushakuisesti. Ne jakanevat mielipiteitä enemmän kuin vaikkapa terveydenhuolto tai koulutus.

Prostituutiokeskustelu näyttää nousseen esiin uuden säädöshankkeen ansiosta. Aihetta en ole tullut juurikaan pohtineeksi, mutta erääseen seikkaan olen kiinnittänyt huomiota. Seksipalvelujen ostokieltoa vastustavien tahojen argumenttina esitetään joskus se, miten prostituutio on harjoittajalleen yksi mahdollisuus muiden joukossa. Kiistämättä näennäisesti paremmassa asemassa on nainen, joka voi valita (1) rahattomuuden, (2) pienipalkkaisen työn ja (3) prostituution väliltä kuin hänen kanssasisarensa, jolle on tarjolla vain kaksi ensin mainittua vaihtoehtoa. Kyseessä on valinta, päätöksenteko. Mutta päätöksiä ei voida tehdä yksinomaan valintatilanteessa vaikuttavilla perusteilla. Päätöksentekijän tulee aina pohtia myös päätöksensä seurauksia.

Sallittakoon hieman ontuva rinnastus: Jos itse olisin tilanteessa, jossa valintana olisi (1) rahattomuus, (2) työ ojankaivajana ja (3) mahdollisuus hankkia leveämpi elanto itämafian pyssymiehenä, en oikein osaisi iloita tuosta kolmannesta vaihtoehdosta. Vaikka se voisi onnistuessaan tuoda rikkauksia, ovat ilmeiset riskit epäonnistumiseen ja sen katastrofaalisiin seurauksiin liian suuret - eettisistä näkökulmista puhumattakaan, joskin tuonkaltaiseen valintatilanteeseen joutuvalle niillä ei välttämättä ole suurta merkitystä. Mutta onko siis ruokalista, jossa on tarjolla pastaa ja parsaa olennaisesti huonompi kuin sellainen, jossa on tarjolla pastaa, parsaa ja paskaa?

Yöuni jäi muutamaan tuntiin. Rakentavat keskustelut kesäyössä rakkaan ihmisen kanssa voittavat kyllä nukkumisen mennen tullen. Hieman arkipuhetta syvällisemmällä tasolla käytävät keskustelut eivät kuulu - eivät ainakaan saisi kuulua - pelkästään myöhäisteini-iän ja aikuisuuden väliseen "harmaaseen" (vaiko vaaleanpunaiseen? :-) elämänvaiheeseen. Aloitteen keskusteluun voi muuten tehdä sukupuolesta riippumatta. Mikään ei vaadi, että aloitteen ihmissuhde- tai vastaavia asioita koskevaan keskusteluun saa tehdä vain nainen tai että vaikkapa auton huoltotarvetta koskevaan keskusteluun vain miehellä on aloiteoikeus. Tämä kirjoittamani mitäänsanomattoman itsestäänselvä ajatus tuli mieleeni, kun tuoreehkona verkkopäiväkirjojen lukijana olen tullut huomanneeksi, että weblogeissa (ainakin Pinserin suosituimmuuslistan kärkipäässä) kirjoitetaan paljon ihmissuhteista ja joskus käydään jopa jonkinlaista "tytöt vs. pojat" -sanailua, joissa feminiiniset asiat ja arvot symboloituvat yhdenlaisten ja maskuliiniset toisenlaisten ideaalityyppien kautta

Aamulla töihin lähtiessä ulkona tuoksui samalta kuin 15 vuotta sitten Panssariprikaatin kasarmialueella Parolassa kuuman kesän aamuina. Silloin harrastetut aamulenkit olivat minusta hyvä idea. Sopivan lyhyt ja sopivan reipas hölkkä aamuvarhaisella herätti mukavasti päivän puuhiin. Sen jälkeen ei kyllä itse ole tullut aamuvarhaisella juuri ruumiinkulttuuria harrastettua. Ihminen kun on niin mukavuudenhaluinen.

Jokunen reipas oli tänäkin aamuna lähtenyt lenkille. Minä painun sorvin ääreen. Hauskaa päivää työläisille ja lomalaisille!

Töissä mukava meininki jatkui. Jo toisena päivänä alkaa näyttää siltä, että kolmessa viikossa taidamme saada kohtuullisen paljon asioita käsiteltyä. Oppimismotivaatio ei tietenkään yhtäjaksoisesti pysy yhtä korkealla tasolla15 täyden työpäivän pituisella jaksolla, mutta jo alussa yleensä näkee yleisen suunnan ja mahdollisuudet.

Iltapäivän lopulla kotona siirtelimme kasveja paikasta toiseen. Auringonkukat ovat kasvaneet hitaasti penkissään johtuen siitä, että tuli otettua riski - tietenkin näin kylmänä keväänä kuin tänä vuonna - ja istutettua ne suoraan kasvupaikalleen ilman esikasvatusta sisällä. Sen sijaan aivan toisaalla, hyvin varjoisassa paikassa lintujen talviruokinnan jäljiltä villeinä alkunsa saaneet Helianthus annuukset ovat ehtineet jo mukavaan mittaan. Villeinä syntyneiden mahdollisuudet kukkia niin varjoisassa paikassa näyttävät kuitenkin epätodennäköisiltä, joten siirsimme ne aurinkoon samalla harventaen vielä hyvin matalia myöhemmin itäneitä taimia.

Basilika näyttää kärsineen kovasti alkukesän kylmistä öistä. Tuo herkullinen yrtti palelee jo viiden lämpöasteen oloissa. Suojaaminen olisi näemmä ollut tarpeen. Toisaalta mäkimeirami voi hyvin, ja onhan basilikan ja oreganon välinen paremmuus vain makuasia.

Hyttysiä oli ilmassa hämmästyttävän paljon, ja ne kävivät ahnaasti ihmisen kimppuun. Tuntui kuin ilmassa olisi ukkosta, vaikka vasta tänään oli ensimmäinen lämpimäksi sanottava päivä pitkään aikaan. Itäisellä taivaalla näytti muodostuvan pieni ukkossolukin, mutta se katosi näkyvistä pian.

Reilun viikon laiskuuteen tottunutta ihmistä taitaa leipätyönteko väsyttää näin alkuun. Taidan kömpiä yöpuulle.