Nam, taas mustikkasoppaa

Jopas jotakin. Olen päässyt Kultainen kuukkeli -kisan mustikkasoppasarjaan. En olisi moista kunniaa arvannut tälle sepustukselle koituvan. Lämmin kiitos ehdokasasettelun äänestäjille.

Herrojen kanssa koulussa

Koulutustarkastaja on virka, joka kuulostaa tuimemmalta kuin todellisuudessa on. Kyse ei ole entisaikojen kansakouluntarkastajista, joista tarinoita riittää, vaan koulutustarkastajan työnkuva koostuu markkinoinnista, koulutussopimusten tekemisestä, opiskelijoiden ohjauksesta, rahoituskysymyksistä ja monenlaisesta tärkeästä, mutta ei niinkään kontrolloivaa valtaa uhkuvasta tehtävästä. Koulutustarkastajat työskentelevät oppisopimuskoulutuksen airuina oppisopimuskeskuksissa ja -toimistoissa ympäri maata.

Sankka koulutustarkastajajoukko vietti päivänsä tehtaanpiippujen juurella - ei nytkään tarkastamassa - vaan kuulemassa lähinnä terveisiä Arkadianmäeltä, osin Hakaniemestäkin. Nykyiselläkin vaalikaudella erityisesti ammatillista koulutusta sivuavissa tehtävissä työskentelevä kansanedustaja Jukka Gustafsson käväisi esittelemässä koulutuspolitiikan tulevia linjauksia. Vuosituhannen vaihteen IT-huumasta on vähitellen toivuttu, ja nyt painopistealueita ovat kone- ja metalliala, auto- ja kuljetusala, sosiaali- ja terveysala sekä koti-, laitostalous- ja puhdistuspalveluala - mitä perinteisimmät ammattikoulualat siis.

Merkittävä koulutuspoliittinen linjaus tulee olemaan myös oppisopimuskoulutusväylän avaaminen työttömille. Tämä palvelee paitsi koulutettavaa itseään myös työnantajien rekrytointia, koska oppisopimus on työnantajalle monessa mielessä edullinen ja riskitön koeaika. Luonnollisestikaan kysymys ei ole siitä, että oppisopimuksella pyrittäisiin työllistämään väkeä pystymetsästä. Suosituin oppisopimuksella suoritettava tutkintoaste on ammattitutkinto, mikä tarkoittaa sitä, että koulutettavalla on takanaan soveltuva ammatillinen perustutkinto (eli ammattikoulututkinto perinteisellä termillä ilmaistuna) tai erityisesti varttuneemmalla ikäluokalla sitä vastaava pitkä työkokemus. Oppisopimuskoulutettaviksi yritykset eivät muutoinkaan ole halukkaita ottamaan aivan aloittelijoita: esimerkiksi Tampereen seutukunnalla alle 20-vuotiaita oli viime vuonna vain 3 % oppisopimusopiskelijoista. Joskus erinäisiin ongelmiin lääkkeeksi tarjottu "kouluallergikkojen" valmistaminen ammattiin oppisopimuksella ei sanottujen realiteettien valossa toimi. Työnantaja haluaa sellaisen oppisopimuskoulutettavan, joka on osoittanut halunsa pitää sovituista säännöistä kiinni käymällä ammatillisen perustutkintonsa loppuun.

Tulopoliittisissa neuvotteluissa työntekijäosapuoli tullee kuulemma ajamaan muutosturvaa yritysten aikaisempaa suuremman uudelleenkoulutusvastuun muodossa. Yhtenä tekijänä taustalla on viime syksynä tuotantonsa Kiinaan siirtäneen itälappilaisen Salcompin tapaus, joka numeroina on Elisaa tai Wärtsilää pienempi, mutta aluepoliittisesti niitä merkittävämpi. Mieleen ei voi olla tulematta kysymys, voisiko jo ennen huonoja aikoja tapahtuva panostaminen työntekijäportaan koulutukseen tehostaa toimintaa siten, että tuotannon siirto- tai lopettamispäätöksiin ei niin helposti jouduttaisi. Siksi toiseksi heikkoon taloudelliseen tilanteeseen ajautuneelta yritykseltä voi olla vaikea vaatia osallistumista muutosturvaan.

Nyt on taas paasattu ammattikoulutuspolitiikkaa. Weblogien lukijoiden enemmistöä taitaa kuitenkin kiinnostaa enemmän tiedekorkeakoulupolitiikka. Siitäkin parit terveiset.

Opintotukiuudistus askarruttaa opiskelijalehdessä jos toisessakin. Kansanedustaja G:n mukaan keppiä enemmän kuin porkkanaa heiluttavista nykysuunnitelmista vastuu kuuluu opetusministeriössä vaikuttavista ministereistä ensisijaisesti sille, joka pitää neliapiloista enemmän kuin ruusuista. Ettäs tiedätte, ketä sitten sadatella ;-)

Tiedekorkeakouluopintoihin on tarkoitus avata konkreettinen avoin väylä eli tie avoimessa yliopistossa suoritettujen opintojen kautta. Tarkoitus on, että suoritettuaan 30 opintoviikon laajuiset opinnot oppiaineessa avoimessa yliopistossa opiskelija pääsee suoraan kyseisen aineen tutkinto-opiskelijaksi.

Avoimuus on demokraattisessa yhteiskunnassa aina kannatettava ajatus, mutta tuon tilaisuuden kannalta tärkeämpien asioiden tieltä jäi kysäisemättä pari asiaa. Höpistään niitä itsekseen nyt tässä. Ensinnäkin onko tiedekorkeakoulujen laitoksilla resursseja odotettavissa olevaan opiskelijatulvaan? Toiseksi onko paisuvalle akateemisten joukolle tarjolla mielekkäitä töitä? Ei ole kuin pari viikkoa, kun eräässä neuvottelussa Etelä-Pir.. anteeksi siis Vanajan-Hämeen yrittäjäjärjestöjen edustajat kauhistelivat niin odotettavissa olevaa työvoimapulaa joillakin perinteisillä merkantti- ja merkonomialoilla kuin sitäkin, mihin Pir... no per... siis Hämeen oman monitiedekuntaisen yliopiston tiettyjen koulutusohjelmien valmistama reservityövoima saadaan töihin. Miksi avointa väylää ei kohdennettaisi niihin oppiaineisiin, joissa on todellista osaajapulaa ja tarjottaisi ko. aineiden laitoksille resurssit pärjätä uusien opiskelijamäärien kanssa? Vai kohdistuuko avoimen yliopiston opiskelijoiden suosio luonnostaan niihin aloihin, jotka eniten tarvitsevat osaajia? Ihmisten rationaalisuutta halventamatta rohkenen hieman epäillä.

Lopuksi haluan korostaa, että epäilykseni ei missään määrin kohdistu avoimen yliopiston tarjoaman koulutuksen laatuun. Vaikka minä ja muut älyllisesti kunnianhimottomat harjoitamme avoimen yliopiston opintoja vain harrastemielessä samaan tapaan kuin kansalaisopisto-opintoja, en lainkaan epäile, etteivätkö ne voisi valmistaa tutkintoon johtavaan opiskeluun.

Savuavien piippujen juurelta savuttomille

Bussimatka pienestä teollisuuskaupungista isoon oli kallistunut 10 sentillä. Muuten, voiko tuo iso teollisuuskaupunki kutsua itseään teollisuuskaupungiksi pienen rinnalla? Viime vuosikymmenen lopulla teollisuudessa työskentelevien osuus väestöstä oli pienemmässä kaupungissa 37 % ja isommassa vain 18 %. Keskustan tehtaan piiput taitavat olla omaa menneen maailman suuruuttaan ja viihdyttäviä muistomerkkejä city-ihmisille.

Kaikki savuttomien tehtaanpiippujen juurella akateemisia opintoja harjoittavat eivät taida tuntea jätteiden lajittelua. Ainakin kahvilan bio- ja sekajäteastiat näyttivät siltä. Koskeeko akateeminen vapaus tuotakin - jollei kansalaisvelvoitetta - niin ainakin hyvää tapaa?

Kotiin vei Intercity. Sarjalippuun piti maksaa 1,20 euroa lisää, mutta lähes puolentoista tunnin odottelu ei kiinnostanut. Junan ulko-ovet eivät totelleet avausnappia. Olin vähällä sortua oman käden oikeuteen hamuamalla repussa kulkevaa kookasta avainnippua ja siihen kuuluvaa VR:n kolmioavainta, mutta junamies ehti ensin. Hänellä oli tyylikäs pitkävartinen kolmio.