Kevään merkkejä

Hiihtäminen maaliskuisessa vesisateessa on terveellistä. Se muistuttaa lopulta vaatteidenkin läpi siitä, että monilla asioilla, hauskoillakin, on aikansa.

Toisena lähestyvän kevään merkkinä näkyi iltapäivällä koululaisia eväslaatikoineen kotiin lähdössä. Menestystä ylioppilaskirjoituksiin.

Tiedekorkeakouluopinnot uhkaavat muodostua aikaisempaa vähemmän houkuttelevaksi jatko-opintoväyläksi. Vuosikymmeniin ei ole enää ollut tarkoituksenmukaista tiedekorkeakouluttaa koko ylioppilastulvaa, ja yliopistojen ohella tarjolla on koko joukko hyviä koulutusväyliä kunnon ammatteihin ja toimeentuloon.

Ehdotuksissa korkeakouluopintojen laajuuksien rajaamiseksi minua on hämmästyttänyt se, miksi pyritään estämään opiskelijoita rakentamasta itselleen työllistymisen takaava tutkinto. Mikä tahansa koulutus, yliopistokoulutus varmasti etunenässä, on kansantaloudelle liian kallista, jos se ei palvele valmistuvien työllistymistä. Olen muistaakseni joskus aiemminkin kirjoittanut, miten esimerkiksi perusopetuksen yläasteen tai lukion lehtorin virkoihin saatetaan käytännössä edellyttää 250 opintoviikon laajuisia aineyhdistelmiä muodollisen 180 opintoviikon minimivaatimuksen sijasta. Muodollinen vaatimustaso lienee korkealla muuallakin kuin opetusalalla.

Jos työelämä on tähän saakka tottunut saamaan laajoja tutkintoja suorittaneita moniosaajia(?), miten helposti mukaudutaan ehdotusten mukaiseen uuteen tilanteeseen? Saavatko työpaikkoja hakiessa "vanhat", laajan tutkinnon suorittaneet kohtuuttoman edun "nuoriin", uudenlaisen rajatun tutkinnon suorittaneisiin nähden? Ei kuulosta kovin reilulta.