Selittelyn makua

Eilisen Heikki Mäki-Kulmalalta lainaamani tekstinpätkän tarkoitus ei ollut kiistää sitä seikkaa, että kansainvälisessä politiikassa Suomen asema 1970-luvulla oli monessa suhteessa vaikeampi kuin nyt.

Juuri tuohon seikkaan historian liian innokkaan uudelleentulkinnan ongelma kohdistuukin. Ne toimintavapauden rajoitteet, jotka ehkä voimakkaastikin häiritsivät poliittisen vallan käyttäjien toimintaa eivät sellaisinaan ole yleistettävissä kansan pääosan elämään. Historiantutkimus painottuu perinteisesti poliittiseen historiaan eli pitkälti poliittisen vallan käyttäjien historiaan. Tähän on ainakin kaksi pääsyytä. Varsinkin varhaisempia ajanjaksoja tarkasteltaessa poliittinen vallankäyttö on ollut omiaan synnyttämään lähteiksi kelpaavia dokumentteja. Toiseksi poliittinen historia on usein suuren yleisön mielestä kiinnostavaa.

Luonnollisesti sotien ja muiden suurten mullistusten aikana poliittisen historian tapahtumat vaikuttavat voimakkaasti koko kansan elämään. Edelleen poliittisen historian valta-aseman vuoksi tästä voi syntyä harha, jonka mukaan valtapolitiikka vaikuttaisi aina ja suoranaisella tavalla kansan elinoloihin.

Suomen 1970-luvun sosiaalihistoria näyttää aivan erilaiselta kuin saman vuosikymmenen poliittinen historia.

Mutu-menetelmällä tuotetussa jokamiehen historiakeskustelussa tehdään 1970-lukua koskien usein kaksi virheellistä päätelmää. Ensimmäinen on kyllä oikeansuuntainen, mutta vahvasti liioiteltu. Siinä katsotaan, että Suomen kansainvälispoliittinen asema suhteessa yhtäältä Neuvostoliittoon ja toisaalta länsivaltoihin olisi ollut sama kuin jonkin kyseisessä tilanteessa mieleen juolahtavan Itä-Euroopan valtion asema (jos halutaan olla ankaria, on tapana ottaa esimerkkivaltioksi Saksan Demokraattinen tasavalta, jos taas joviaaleja, otetaan Jugoslavia). Toinen, tätä suurempi virhe tehdään siinä, että vedetään yhtäläisyysmerkit tuon kyseisen itäeurooppalaisen valtion ja Suomen kaiken yhteiskunnallisen kehityksen välille. Siten saadaan Suomen 1970-luku näyttämään hyvin ankealta ja silloiset "toisinajattelijat" lähes Raatteen tai Kollaan miehiltä.

Manse-asiaa useammalta kantilta (extrana aidon LTU-teorian muodostuksen salainen kaava)

Mistä johtuukin, että jutut, joissa puhutaan junista, osuvat aina silmään. Tampereen kaupungin sähkölaitoksen omistuksessa olleista vanhoista työjuhdista Ähkystä ja Puhkusta kertoessaan Tommi Perkola heitti ilmaan mielenkiintoisen ajatuksen tekniikasta 1:nä ja ihmisyksilöstä 0:na. Tästä kohta lisää, mutta sitä ennen hieman raskaampaa metallia.

Aikanaan työesteet estivät hyvät harrastukset eli pääsyn katsomaan veturien lähtöä Tampereelta. Perkolan linkittämät kuvat olivat mukava löytö. Siispä sen kunniaksi:

Puhku on Valmetin vuonna 1952 valmistama Move 51m-II -tyyppinen veturi. Tehtaan tyyppimerkinnässä Move tarkoittaa moottoriveturia, 51 on tyyppi (5 on Move-sarjan suurin malli ja 51 sen ensimmäinen evoluutioversio, jossa on alkuperäiseen verrattuna vahvistettu runko), m tarkoittaa mekaanista voimansiirtoa ja II vahvistaa 51:n ykkösen eli tarkoittaa myös ensimmäistä evoluutioversiota. Yksinkertaista, eikö totta? Puhku myytiin uutena Enso-Gutzeitin tehtaalle. Tehdas halusi vaihtaa sen 1960-luvun lopulla uuteen hydraulisella voimansiirrolla varustettuun vastaavaan (Move 51h, jolle ei enää ollut annettu sarjamallin mukaista järjestysnumeroa; jos olisi, se olisi ollut XII), ja antoi Valmetille vaihdossa vanhan veturin. Valmet sai sen myytyä Tampereen kaupungille lämpövoimalan työjuhdaksi vuonna 1976.

Ähky on Puhkun nuorempi sisar, tyypiltään Move 51h-VIII (ja kuka ehtii ensimmäisenä kertomaan, mitä tuo valmetinkielinen merkintä tarkoittaa?) vuodelta 1960. Sen osti uutena Valtionrautatiet käyttäen veturia aluksi tyyppimerkinnällä Vv13 (Vv=väliraskas vaihtoveturi), sittemmin vuodesta 1976 nimellä Tve3 (Tve=työkoneveturi). VR myi laitteen Tampereen kaupungille vuonna 1982, kun Tve3-sarjan vetureita korvattiin voimallisesti Tve4:llä (joka sekin alkaa vähitellen olla historiaa).

Kaikkea tietoa ei aina löydä verkosta. Edellisestä tietoiskusta kunnia kuuluu tampereemmiähelle Lehtosen Timolle ja Resiina-lehdelle 1/1995.

Sitten nolliin ja ykkösiin. Luvuilla 1 ja 0 sinänsä ei ole merkitysarvoa. Merkitys syntyy, kun niillä halutaan ilmaista jotakin. Hyvä-huono- tai tärkeä-merkityksetön-tyyppisten käsitteiden suhteen 1 ja 0 eivät binäärisinä ole kovin toimivia lukuunottamatta jyrkkiä ideologisia järjestelmiä.

Hyvän LTU-teorian (*tm) tapaan valitaan merkityksen muodostajaksi olemassaoleva teoria tekniseltä tai luonnontieteelliseltä alalta. Minusta Perkolan idea on mielenkiintoinen erityisesti, kun merkityksen muodostajaksi valitaan vaikkapa soveltuvan alan ammattikouluopinnoista (ehkä peruskoulussa tai lukiossakin näitä nykyisin käsitellään?) tuttu Manchester-koodaus, jossa jännite (tms.) vaihtuu jokaisen 0:n tai 1:n kohdalla.


Otetaan äärinaiivi ja arvosidonnainen esimerkki. Olkoon siis 0 ihminen ja 1 tekniikka ja merkitään niiden avulla jotakin niin epämääräistä kuin "asioiden yleinen tila". Sitä voi yhtä hyvin nostaa joku Gandhin tapainen yksilö kuin Hitlerin tapainen yksilö laskea. Samoin sitä voi nostaa joku höyrykoneen tyyppinen tekniikka ja laskea ydinpommin tyyppinen tekniikka.

Nyt vain sijoitamme "asioiden yleisen tilan" paikalle jonkin haluamamme tarkasteltavan asian ja valitsemme kulloinkin mieluisan koodaustavan vaikkapa yllä olevasta saksalaisilta tiedemiehiltä kaapatusta kuvasta (Tommy! Onhan sinulla salaiset paperit mukana? Kirotut sakut ovat aivan kannoilla!), niin saamme aikaan mitä hienoimpia LTU-teorioita. Odotamme innolla, milloin vaikkapa hän soveltaa niitä ihmissuhdekysymyksiin ;-)

Mutta toverit, muistakaa että Perkolaa tai minua ei missään tapauksessa saa mainita subjekteina tässä asiassa.

Yritetään lopuksi hiukan vakavammalla naamalla. Ihmisen ja tekniikan vuorovaikutus on äärimmäisen mielenkiintoinen asia. (Partaveitsiniekat voinevat selvittää minulle yksinkertaiselle kansanmiehelle, voiko yleensä verrata keskenään käsitteitä ihmisyksilö ja tekniikka, vai pitäisikö puhua samassa yhteydessä Sikuriina-Rullakartiina Typpi-Happosesta ja Valmet Move 51m-II:sta tai vaihtoehtoisesti ihmisistä yleensä ilman yksilöä ja tekniikasta yleensä).

Tekniikka ei juurikaan voi syntyä ilman ihmistä, mutta voiko se merkityksellistyäkään ilman häntä? Hyvät ystävät, olisin oikeasti kiinnostunut kuulemaan mielipiteitä.