Tyhjät tynnyrit

Antti-Juhani Kaijanahon kokouskuvauksesta tuli mieleeni, miten lautakuntien ja vastaavien toimielinten kokouksissa - kuten usein muussakin elämässä - puheliaisuuden määrä ei ole välttämättä suhteessa puheiden takana olevien näkemysten perusteltavuuteen, eheyteen, relevanssiin tai muuten vain laatuun. Höpöttelijä (myös se luonnonlainomaisesti lähes jokaiseen toimielimeen kuuluva sanomisiaan toistuvasti "hauskoilla" jutuilla höystäjä) saattaa joko kätkeä puheidensa sisällöttömyyden puhetulvan alle tai ainakin hukuttaa painavan sanottavan kevyemmän sekaan.

Edustamilleen mielipiteille saa suuren painoarvon harkitsemalla, mikä on sanottavan arvoista, pysymällä hiljaa silloin, kun ei ole mitään sanottavaa ja avaamalla suunsa silloin kun sanottavaa on. Tarkoituksella en kirjoita "omille mielipiteilleen", koska demokraattisen yhteiskunnan toimielimissä julkisen vallan käyttäjän, kuten lautakunnan jäsenen, tulee edustaa ensisijaisesti taustaryhmäänsä, mieluummin laajempiakin ryhmiä (kokonaisen kunnan/kansakunnan/minkä tahansa suuren yhteisön edustaminen tosin on mahdollista lähinnä vain vaalilauseissa) eikä itseään.

Aivan kaikkeen ei ole pakko eikä edes suotavaa ottaa kantaa. En usko, että kenenkään, edes sen toimielimen jos toisenkin vakiojäsenen, KakKi-tutkinnon (kaikkien alojen kandidaatti) suorittaneen poliittisen jyrän tai räiskyvän persoonallisuuden, substanssiosaaminen ja -tietämys riittää asiallisten, sisällöllisesti painavien näkemysten lausumiseen jokaisesta toimielimen alaan kuuluvasta asiasta.

Kaijanaholle menestystä poliittisellakin uralla!