Osa n+1

Päivällä iski ties miten monennen kerran epäilys siitä, että maan koulutuspolitiikan korkein virkamiesjohto tuhoaa pikkuhiljaa toisen asteen ammatillista koulutusta tuottamalla valtavia ohjeistuksia oppimisen ja opetuksen välineellisistä asioista. Ohjeistuksia, joiden varsin ohut ydin on kätketty hienojen termien ja paljon sanahelinän massaan. Prosessi on hieno sana ja näyttää olevan muotia. Mutta sitä ei vahingossakaan käytetä esimerkiksi prosessiteollisuuden merkityksessä. Eihän teollisuudesta puhuminen ole tarpeeksi hienoa asiaa ammattikoulussa, eihän? Itse ammattitaidosta ei taideta juurikaan olla kiinnostuneita korkean johdon tasolla. Sen puolen hoitaa joku muu. Työelämä. Tuo sanahelinässä koskaan tarkemmin määrittelemätön mystinen työelämä. Se joka joskus rohkeni vaatia palvelukseensa osaavaa ja koulutettua työvoimaa ja saikin vaatimuksen ryhtyä tuottamaan sitä itse. Koulut tuottakoot sanahelinää korkeiden rouvien ja herrojen mallin mukaan.

No niin, tämä oli taas tätä. Lisävalituksenaiheena oikea kyynärpää tuntuu kipeytyneen eilisiltaisesta ja on kiusannut tehokaasti tämän päivän. Ihme sinänsä, koska ei paikan päällä mitään tuntunut sattuneen. Onneksi olen vasuri. Mutta jatketaan muilla, positiivisemmilla aiheilla.

Pelastakaa kadunmies Usko

Illalla pidettiin Vapaaehtoisen pelastuspalvelun perinteinen seutukunnallinen taajamaetsintäharjoitus. Vapaaehtoispelastajia oli seudun pikkupaikkakunnilta paljon, mutta olipa mukana Forssan, Hämeenlinnan ja Tampereenkin aktiiveja.

Hämeessäkin suurin osa pelastuspalvelua työllistävistä tapauksista on ihmisten katoamisia. Niiden selvittämiseen viranomaisvoimat eivät mitenkään yksin riitä. Niin ikäviä kuin katoamistilanteetkin ovat, voi silti sanoa onneksi, koska toinen suuria vapaaehtoisjoukkoja vaativa uhkakuva ovat suuronnettomuustilanteet. Niitä ei onneksi juurikaan tapahdu. Koko maan mittakaavassa edellissyksyinen Myyrmannin juttu taisi olla viimeisin esimerkki tällaisista tilanteista.

Katoamiset eivät suinkaan aina ole ulkoilijoiden tai marjastajien metsään eksymisiä. Itse asiassa taajama-alueella katoamistilanteet tapahtuvat useimmiten asutuilla seuduilla. Melko usein on näilläkin seuduilla etsitty dementoituneita vanhuksia. Luonto ja metsät ovat toki lähellä, mutta kaupunkimaisessa taajamassa kaupungissa asuvan etsintä aloitetaan yleensä taajamaetsintänä, ellei ole tietoa siitä, että kadonnut nimenomaan olisi lähtenyt metsään. Rakennetussa ympäristössä tapahtuva etsintä on lukuisten katvealueiden vuoksi usein vaikeampaa kuin maastoetsintä. Perinteistä näkötuntumaharavointiakaan on rakennetussa ympäristössä usein vaikea toteuttaa.

Tällä kertaa oli kadonnut kahden hieman kosteahkoa elämää viettäneen kaveruksen porukka. Varttuneempi herroista löytyi hyvin nopeasti (itse asiassa hänet harjoituksen johto toi ikään kuin tyrkylle testaamaan etsijöiden huomiokykyä ennen kuin koko paletti oli edes käynnissä). Organisaatio oli täydessä käynnissä noin kaksi ja puoli tuntia katoamisilmoituksen jälkeen. Tositilanteessa kuuden kunnan alueelta ei kerätä kahdessa ja puolessa tunnissa tällaista joukkoa edes ilta-aikaan, mutta ennalta sovittu harjoitus on erilainen tilanne. Tosin jonkinlainen, vaikka pienikin, ryhmä on tositilanteessakin toiminnassa hyvin pian katoamisilmoituksen jälkeen ja täydentyy useampikymmenpäiseksi muutaman lähitunnin aikana. Nykyisin suositun etupainotteisen strategian mukaan tositilanteessa toiminta käynnistyy itse kunkin ryhmän tai jopa yksilön osalta siinä vaiheessa, kun hän saapuu paikalle, jotta etsijöitä saadaan liikkeelle mahdollisimman pian. Harjoituksessa, jossa on hyvissä ajoin ennalta tiedetty kokoontumisaika, toiminta käynnistyy kerralla koko joukolle.

Harjoitusta johtaneet poliisiviranomainen ja paikallisen SPR:n ensiapuryhmän johtaja (yllättäen he saivat avukseen paikalle omasta mielenkiinnostaan tulleen rajavartiolaitoksen upseerinkin) järjestivät koulutuksellisesti haastetta siten, että noin kuusihenkisten etsintäpartioiden johtajiksi nimettiin ulkopaikkakuntalaisia. Joka partioon tuli toki vähintään yksi alkuasukasopas, mutta joka tapauksessa johtajalle tuli tavalla tai toisella harjoittelua kaupungin kartan lukemisesta ja kulkureittien suunnittelusta. Pääsin urjalalaisvoittoiseen partioon, jonka ytimen muodostivat johtajana toiminut Teppo tyttärineen. Tuttuja jo ensimmäisestä pelastuspalvelutoimintaan tutustumisestani saakka.

Saimme varsin helppoja tehtäviä alkaen hautausmaan tarkastamisesta. Käsketyn kohteen tarkastamisen jälkeen seurasi kuljetuksen odotus seuraavaan kohteeseen. Viestitys hoitui pelastuspalvelun yleiseen tapaan tähtimäisessä VHF-radioverkossa. Niina ja Tanja yrittivät härnätä leppoisaa isäänsä minkä jaksoivat ja pitivät partion henkeä yllä välillä kohtuullisen pitkiksikin venyneinä odotusaikoina. Erittäin innostunut tulokas Ari kertaili vesistöetsintäkokemuksiaan selkosilla, jossa vapaaehtoista pelastuspalvelutoimintaa ei vielä jokunen vuosi sitten kuulemma tunnettu. Janika ja minä edustimme maan hiljaisia. Ei sillä, etten olisi välittänyt osallistua jutusteluun, mutta jouduin keskittämään odotusaikojen huomioni kameran kanssa tappelemiseen. Paristojännite oli sittenkin liian alhainen pakastuvassa illassa, ja kuvan ottamisen jälkeen paristot sai kaivaa kotelostaan ja lämmitellä käsissä taas käyttökuntoon. Varaparistojen mukaan ottamisen olin laiminlyönyt. Kuvia on luvassa huomenissa.

Loppujen lopuksi kadonnut musta lammas löytyi väsähtäneenä rautatiealueelta. Oma partiomme kuuli asian radion kautta saatuamme valmiiksi tarkastustehtävän toisella laidalla kaupunkia. Harjoitus oli perusharjoitus. Hyvä sellainen ja oman kokemukseni perusteella todenmukainen. Nuorisotalolla pidetyssä palaute- ja loppukeskustelutilaisuudessa etsijäjoukolle maittoi lämmin kahvi ja sämpylä.

Loppuun vielä yksi weblogismin sisäänpäin lämpiävä ajatus. Kirkkaan värinen haalari, jonka selässä punainen risti valkoisella pohjalla tai valkoinen nuoliristi sinisellä pohjalla voisi olla mutu-pohjalta aika hyvä tuntomerkki siitä, että kantaja ei pode tätä kuuluisaa NNFP-oireyhtymää ;-)