Dominus tecum

Nyt on se sunnuntai jolloin lähdemme kävelylle.
Sataa räntää ja vettä.
Peltikatot kiiltävät
ja ovat, harmaat,
kevään iloisia merkkejä luonnossa.
(Hannu Mäkelä 1966)

Taisi olla toinen kerta runonlausuntaa tässä sepustuksessa. Ei ole vaaraa tulla tavaksi. Mutta ainakin Betonimylläriä lupaan joskus, sopivan tilaisuuden tullen, lausua.

Ei sada räntää ja vettä, mutta peltikatot kiiltävät marianpäivän aamuauringossa. Kävely tekisi hyvää. Eilinen kokonaisvaltainen lepopäivä nitisti flunssan lieväksi tukkoisuudeksi.

Eilen oli aikaa tapettavaksi. Tappovälineenä käytin Pinseriä ja viime vuoden Finlandia-voittajaa. Tappamisesta tuli taidetta, mutta ei niinkuin roskaviihteessä. Internet tarjosi moniulotteisen kevätkuvauksen, joka hyvinkin vetää vertoja Hannu Mäkelälle. Tai Waltarille, joka tanssittaa Eerik XIV:ttä teinien mukana Tukholman toreilla ja kujilla. Ammattinainen on ammattilainen.

Saisio kirjoittaa palkitussaan erikoisesti. Eri tavalla kuin "Elämänmenossa" (ainoa hänen teoksensa, jonka olen aikaisemmin lukenut) mutta erikoisen tutusti. Sitten keksin, ketä päivittäin lukemaani hänen tekstinsä muistuttaa. Ammattimies on ammattilainen.

Toivon, että edellä esittämäni vertaukset eivät herätä pahennusta. Se ei ole tarkoitukseni. Minulla on huono tapa ilmaista itseäni epäselvästi. Keuruun suuntaan pahoitteluni eilisestä moisesta. Ilmoittelen toki, jos tältä ilmansuunnalta löytyy asiallista hommaa. Viitteeni oli tarkoitus koskea ronskihkosti laitettua mainintaa maitotytöistä ja renkipojista. Aihetta sivuavat flame-sodat (ei taida olla relevantti termi?) on käyty muilla rintamilla, mutta minusta pellonraikas maitotyttö tai renkipoika on hyvin myönteinen käsite pessen mennen tullen kaikenmoiset trendikkäät ilmiöt Hellaan helluista Pohjankurun puujumalaisiin.