Ykkösluokan talvipäivä

Sää suosi perinteistä kolmen kunnan laturetkeä. Kirkonkellot säestivät matkaan lähtöä. Ladut oli tehty hyvissä ajoin, ja ne olivat kovapohjaisia ja hyviä hiihtää. Pelloilla ja järvien jäillä oli tuulettomassa säässä hiihtäjällä melkein kuuma, mutta latu pysyi kuosissaan. Metsät henkivät vielä vahvasti talvea.

Hiihdin puolisoni peesissä täyden kierroksen. Matkan varrella jotkut arvailivat reitin pituutta. Luulen sen olleen lähempänä 40 kuin 50 kilometriä. Vaikka latu oli hyvä, oli reitin merkinnässä paikoin puutteita. Kartta oli hyvä matkatoveri.

Mehua tarjoiltiin matkan varrella sijainneilla urheiluseurojen majoilla ja yhdellä koululla. Taukopaikoille oli tullut verkkaisesti juttelemaan ja makkaraa paistamaan monia hiljenneiden syrjäkylien viimeisiä asukkaita, vanhuksia, kuka suksin, kuka jalan. Talven harvoja tilaisuuksia tavata väkeä.

Viimeinen etappi Viialasta kotiin olisi ollut varsin kuiva ilman vyöllä keikkunutta termospulloa. Hiihtäjiä oli säätilaan nähden yllättävän vähän. Kiinnitti huomiota, että lapsia ei ladulla näkynyt käytännössä lainkaan. Pienemmillekin menijöille olisi ollut sopivia lenkkejä tarjolla. Varttuneemman ikäpolven osuus oli sitäkin suurempi.