Turvallisuuspolitiikkaa

Maanantaina jäi kuulematta tohtorieverstin esitelmä, joten höpistäänpä aiheesta hieman itse.

Jokunen aika sitten Tasavallan presidentti otti jälleen kantaa jalkaväkimiinakysymykseen pitäen kummallisena sitä, jos Suomi jäisi Ottawan miinakieltosopimuksen ulkopuolelle. Ruotuväki-lehden numerossa 5/2004 uutisoitiin puolustusministeriön jalkaväkimiinaselvitystyöryhmän (kiva sana) laskelmia siitä, mitä jalkaväkimiinojen korvaaminen muilla asejärjestelmillä tulisi maksamaan, jos Suomen puolustuskyky haluttaisiin säilyttää entisenlaisena. Summat ovat suuria, koska Suomen perinteisessä puolustusdoktriinissa miinat muodostavat myös kaukotaistelukyvyn merkittävän osan syvän suluttamisen muodossa. Korvaavat, Ottawan sopimuksen sallimat, kaukovaikutusvälineet olisivat raskaiden raketinheittimien kaltaisia kallita asejärjestelmiä.

Myös jalkaväkimiinojen sensorivaikutusta korvaavat asejärjestelmät ovat puolustusministeriön laskelmien mukaan kalliita. Tässä kohden tosin voidaan kysyä, tulisiko miina-ansaa verrata mieluummin paukkuvalohälyttimeen tai vastaavaan yksinkertaiseen härveliin vai maastonvalvontatutkaan. Puolustusministeriö lienee käyttänyt jälkimmäisen kaltaisia laitteita vertailun perustana.

Ottawan sopimuksen allekirjoittajamäärän kasvaessa viuhkamiinasta näppärästi viuhkapanokseksi uudelleen nimetty perinteisten jalkaväkimiinojen korvaaja suoraan alenevassa polvessa on myös vanhoja miinoja kalliimpi ase.

Puolustusministeriöstä korostetaan, että jalkaväkimiina-asia on täysin poliittinen päätös. Yksinkertainen kansanmies toivoo, että hyvää ja kaunista tarkoittavat poliitikot muistaisivat, että valitettavasti politiikkaa on joskus ollut tapana jatkaa toisin keinoin.

Onneksi käytännön tasolla operatiivisia toimia vaativat turvallisuuspoliittiset toimenpiteet eivät meillä tänä päivänä yleensä liity aseisiin. Tietoturvallisuus on yhden jos toisenkin organisaation oman turvallisuuspolitiikan kuuma peruna.

Ja mitä tekee kaikenkarvaisten vekkulien verkkomatelijoiden kultakaudella Kalevankankaan akatemian korkeaa tietotekniikkatutkimusta harjoittava ja opetusta antava laitos? Päättää poistaa opetusohjelmasta laitoksen ainoan varsinaisen tietoturvallisuuskurssin. Tietoturvallisuuden opettaminen kuulemma siirtyy osaksi muita kursseja. Oppinaineiden integraatio on muodinmukainen asia monessa koulutusmuodossa, mutta eikö alan korkeinta opetusta järjestävälle instituutiolle olisi sopivaa syventyminen erikseen tämänkin kaltaiseen ajankohtaiseen asiaan. Ehkä tietoturvallisuuden käytännön hallinnan tyyppiset ammattikouluasiat nähdään tuleville atk-maistereille liian rahvaanomaisina?

Aiheesta kiinnostuneille tosin annettaneen lohdutukseksi Hervannan kartta kouraan ja kerrotaan, mistä lähtee bussi nro 23. Hyvä niin, mutta oudolta ratkaisu kokonaisuudessaan silti tuntuu.

Asiaa sivuten: MikroPC-lehden nro 3/2004 pikku-uutinen antaa lukijan ymmärtää, että RSA-salaus on sama asia kuin RSA Securityn tuottama SecurID -kortti. Mielenkiintoista. Ja eikun vain vähentämään lisää tietoturvallisuuden koulutusta.