Hämeenlinnasta kissalaan

Tämänpäiväinenkin näyttö elektroniikan ja tietoliikennetekniikan koulutusohjelman perustutkinto-opiskelijoille meni hyvin. Tehtävän pääpaino oli Linuxin asennuksessa ja web-palvelimen konfiguroinnissa (mielestäni hieman erikoinen painotus ko. tutkintoon). Periaatteessa yksinkertaiselta kuulostavaa asiaa oli höystetty monenlaisilla erikoisvaatimuksilla.

Opiskelijat joutuivat näytössä tekemään töitä tosissaan kellon käydessä koko ajan. Havainto, jonka arvioijatoverini tamperelainen Linux-ekspertti Tatu ja minä teimme, oli opiskelijoiden sisukas peräänantamattomuus. Hanskoja tai asennuslevyjä ei lyöty tiskiin, vaikka jokin ei vielä n:nnellä kerrallakaan onnistunut. Viimeisillä minuuteilla tuli työvoitto muutamille.

Päivän päätteeksi käväisin Hämeenlinnassa vaateostoksilla. Matka taittui linja-auton kyydissä hämäläisissä maalaismaisemissa ja osin kapeita sorateitä pitkin vanhan Sääksmäen kautta Hattulaan, Tyrväntöä ja Lepaata sivuten Parolaan ja sieltä edelleen kaupunkiin. Hauhonkin puolella käytiin välillä. Viimeiset ammattikoululaiset jäivät pois Retulansaaren tienhaarassa. Viime vuonna matkustin tätä reittiä silloin tällöin, ja usein olin Retulan ja Hämeenlinnan välillä ainoa matkustaja. Nyt aivan näin ei ollut.

Vaatekaupasta mukaan tarttui kahdet housut ja paita. Jostain syystä vaateostokseni, silloin harvakseltaan, kun niitä tulee tehtyä, suuntautuvat usein Hämeenlinnaan. Kotikylässä ei miestenvaatekauppaa ole ollut vuosiin.

Pidän paljon Hämeenlinnasta kaupunkina. Ilmapiirissä on samanlainen, ulkopuolisen mielestä ehkä hämäläisen sisäänpäinkääntynyt ja juuri sellaisena kotoinen, leima kuin Tampereessa tai Valkeakoskessa, mutta silti Hämeenlinna on erilainen. Linnan seutua tai keskusta-alueen ahdasta ruutuasemakaavaa kulkiessa tuntee ympärillään lepäävän historian. Viime syksyltä mieleeni jäi erään sikäläisen kiinteistönvälitysfirman ikkunassa ollut mainos ns. rivitaloasunnosta. Hyvällä alueella, peruskorjattu hiljattain, paljon tilaa ja muut hyvän rivitaloasunnon määritteet. Rakennusvuosi 1790 oli kirjaimellisesti toisesta maailmasta muiden asuntomainosten joukossa.

Keskustassa, "Reskalla" ja sen ympäristössä, oli hurjasti väkeä. Kaksi peräkkäistä pyhää taitaa aiheuttaa ihmisissä melkoisen hamstraustarpeen. Tiiriön automarkettien tilanteen saattoi hyvin kuvitella.

Kotiin päin lähdin junalla. Hämeenlinnan rautatieasema ei ole alkuperäinen. Jos olisi, se kuuluisi maan vanhimpiin asemarakennuksiin, kuvista päätellen tyyliltään samansuuntaisena Tikkurilan alkuperäistä tiiliarkkitehtuuria edustavan, nyt museona toimivan luomuksen kanssa. Sisällissodan loppuvaiheissa Hämeenlinnan alkuperäinen asema tuhoutui, ja vuonna 1921 tilalle valmistui uusi barokkivaikutteisen raskastyylinen rakennus Thure Hellströmin piirustusten mukaan. Arkkitehdin teokset vaihtuivat seuraavalla vuosikymmenellä ankaraan funktionalismiin mm. Riihimäellä ja Porissa yhä käytössä olevissa asemarakennuksissa.

Ollaan Hämeenlinnan aseman rakennustyylistä mitä mieltä hyvänsä, on sen tunnelma perjantai-iltana omanlaisensa. Sotilaita on luonnollisesti paljon. Lomille lomps. Osalla oli vielä baretti, osalla karvalakki. Käytetäänköhän armeijan karvalakista vielä muuatta harvinaisen rivoa termiä? Se tosin taisi koskea nimenomaan harmaata sellaista. Täällä musta oli muotiväri.

Asemalla, kuten asemilla usein, oli paljon myös laitapuolenkulkijoita. Jostain syystä Hämeenlinnan asemalla heitä tuntuu näkyvän suhteellisen paljon. Asemaravintolaan ei eräällä huomattavan päihtyneellä ollut asiaa useasta yrityksestä huolimatta.

Junasta noustessa naapurin Jussi osui samaan eteiseen. Töistä oli tulossa, mutta oli ehtinyt käydä myös messuilla. Mielenkiintoisin uutuus oli kuulemma ollut teippinä pohjiin pantava pitovoide. Kyyti olisi ollut tarjolla asemalta kotiin, mutta polkupyörä odotti jo sateesta pois pääsyä.

Puolisoni tuli autolla vastaan lähellä kotia. Kääntyi risteyksessä takaisin päin. Oli tärkeää asiaa. "Mää menen ostaan kissanruokaa." Kotona tosiaan oli hento kissalapsi. Eläinraukka oli harhaillut kullan työmaan seutuvilla useamman päivän. Sijaiskodissaan tuo on tuntunut viihtyvän ihan mukavasti nämä hetket. Hyväkäytöksinen kisu on valloittanut tämän kommuunin asujaimiston sydämet :-) Kotikarkurin kotiväkeä etsitään.