Kyytirättärit

Kuljen lähes päivittäin noin 25 km:n yhdensuuntaisen työmatkani linja-autolla. Käytössäni, kuten lähes jokaisella työ- ja koulumatkalaisella, on kuukauden kerrallaan voimassa oleva seutulippu. Se maksaa 51 euroa kuukaudessa. Vertailun vuoksi yksi yhdensuuntainen matka maksaa 4,20 euroa. Seutulippua subventoidaan julkisista varoista huomattavan paljon.

Julkisen maantieliikenteen subventointi tuotteliaalta rahvaalta, siis veronmaksajilta niin luonnollisina kuin oikeushenkilöinäkin, kerätyillä rahoilla ei ole Suomessa mitään uutta. Se ei pohjimmiltaan suinkaan ole 1900-luvun ja yltäkylläisyyden ajan idea. Jo keskiajalta periytyi kyytilaitos, joka velvoitti maanteiden varsilla asuvat talonpojat tarjoamaan kyydityksiä valtion asioissa liikkuville. Kulut maksettiin kyytitalonpojille - jos maksettiin - veroina kerätyillä valtion varoilla. Muutenkin raskaina sota-aikoina ja kaikenlaisten huijarien hämätessä tekaistuilla valtakirjoilla lukutaidotonta kansaa tämä oli raskas velvoite.

Kyytilaitoksesta säädettiin jo Alsnön säännössä 1280-luvulla; silloin tarkoituksessa vähentää rasitusta, jota "rikkaat miehet" aiheuttivat yöpymällä "köyhien miesten taloissa". Yöpyminen kun oli keskeinen osa matkustamista ennen rautateitä. Lopullisesti kyytilaitoksen viimeiset ilmentymät, muutamat jäljellä olleet kestikievarit Lapissa ja Turunmaan saaristossa, lakkautettiin vasta vuonna 1955. Kyytilaitoksen käytännön rasitus oli poltettu jo edellisellä vuosisadalla höyryveturin tulipesässä kansaa painamasta.

Nykyinen "kyytilaitosjärjestelmä" eli julkisin varoin subventoitu joukkoliikenne on alkuperäistä tasa-arvoisempi. Kukaan ei ole erikseen oikeutettu tai oikeudeton nauttimaan yhteisin varoin järjestettävästä liikenteestä, mikäli maksaa usein todellisiin kustannuksiin nähden melko muodollisen maksun (muodollisuudesta voidaan eri liikennöitsijöiden taksoja tutkittaessa toki olla montaa mieltä, mutta 51 euron kuukausilippua pitäisin sellaisena). Periaatteelliselta kannalta valtion voimin aloitetun rautatieliikenteen voi nähdä luoneen pohjan tälle ajattelutavalle.

Entä kyytirättärit? Viime yönä nukutti taas harvinaisen huonosti. Jostain syystä tuo sana pyöri mielessä. Kyytirättäri oli henkilö, jonka tehtäviin kuului neuvoa maksullinen kyyti ja majoitus sellaisille, joilla ei ollut oikeutta valtion kustantamiin palveluksiin. Hommassa varmaankin tarvittiin ajoittain samankaltaista luonteenlaatua kuin villin lännen sheriffeiltä elokuvissa.