Liukasta ja autonostalgiaa

Kulta on päivän piispaa emännöimässä. Jalantijärvi ei ole vielä jäässä, eikä myöskään äärimmäisen huonoa makua osoittanut ehdotukseni perinnetoiminnasta kirveen mukaan ottamisen muodossa saanut vastakaikua.

Aamulla piti käväistä parturissa, mutta käväiseminen kehittyi parituntiseksi Tuulilasin lukemiseksi. Jono oli pitkä. Itse en omalla vuorollani sitä kauaa seisottanut. Millin terä hurisi hetken, ja taas loistaa nahkakuula ilman turhia verhoiluita.

Polkupyörällä ajo lumisessa säässä oli hankalaa, kuten aina ensilumen yllättäessä. Nastarenkaita tuohon ei ole. Pitäisiköhän hankkia? Jotkut autoilijatkin olivat vielä jättäneet kesärenkaat alle. Punainen Hiace suti itsensä poikittain pieneen ylämäkeen noustessa.

Näillä keleillä tulee mieleen oma toistaiseksi ja toivottavasti ainoa talvirengasmunaukseni. Aikanaan kun olin päivittänyt sosioekonomisen asemani köyhästä opiskelijasta köyhäksi työläiseksi, ja auton ylläpitoon alkoi olla hieman rahaa, minulla oli pakkomielle nelivetoisiin ajopeleihin. Jälkimmäinen niistä oli monille sotaväen käyneille tutusta Puna-armeijan rauhanaseesta siviilikäyttöön kesytetty Volgan mutkan tuote. CCCP luki monessa paikassa. Se ei pikkuliukkaista hämmästynyt, joten renkaanvaihto pitkittyi. Olihan kesärenkaissakin kohtuullinen pintakuvio. Kirkon nurkilla edellä ajava auto joutui hidastamaan, ja peräänajokolarihan siitä meinasi tulla. Varmuus liikkeellelähdössä, ohjattavuudessa ja ylämäissä ei tarkoita varmuutta jarrutuksissa. Onneksi edellä ajava huomasi hyökkäämässä olleen punaisen paholaisen ja väisti toiselle kaistalle. Vilkutteli perään leveä hymy naamallaan. Tuskin olisi hymyillyt, jos ei olisi päässyt vaihtamaan kaistaa.

Kyseinen korkeahko ja lyhyt ajopeli oli hurjasta maineestaan huolimatta todella hyvä ajettava oikeissa olosuhteissa: pikkuteillä, kaupungissa ja tietenkin maastossa. Matka-ajossa se kyllä oli hidas ja meluisa. Yllättävän bensapihikin tuo oli. Muutamankin kerran sillä ylitettiin jyrkkiä ratapenkkoja. Ja jos ei heti onnistunut, ja pyörät putosivat johonkin matalampaan kohtaan, niin hidas välitys päälle ja siitä noustiin aina. Hääautonammekin se palveli, varoituslaitteilla ja tarkoitukseen modifioiduilla VAK-kilvillä varustettuna aiheuttaen häävieraissa joko huvittuneisuutta tai pahennusta. Taisi hieman poiketa totutuista lainalimusiineista.

Tyyppivika eli moottorin pakkastulppien vuoto ja viidennen vaihteen aiheuttama vieroksumisreaktio voimansiirtopuolella (miksi hyvä alkuperäiskonstruktio piti pilata yliloikkarilla "ajomukavuuden" tai "taloudellisuuden" nimissä - ei se niitä kumpaakaan tainnut paljon parantaa) koitui menopelin kohtaloksi. Korjattaviahan nuo olisivat olleet, mutta melko kalliisti.

Nyt turha autonostalgisointi riittäköön. Kyseisiä vimpaimia ei enää saa. Jos joskus olisi rahaa, niin Volgan mutkasta Suomenkin teille tuotettava tyylikäs farmari olisi kiva. Siinä tosin on kuulemma sähkölaitevikoja. Niiden kanssa vielä ehkä pärjää.

Hänellä on kunnioitettavan asiallinen asenne elämänmenoon. Ammattilaisen ja amatöörin välinen merkitysero saa puhekieleen verrattuna uusia merkityksiä, kun muistellaan amatööri-sanan etymologiaa.