perjantaina, lokakuuta 24, 2003

Mustaa pekkaa


Aamulla linja-autoasemalla pitkä laiha nuorukainen pyrki seisoskelemaan ammattikoululaisten ringissä. Ehkä hän oli joskus kuulunut noiden poikien rinkiin. Nyt harittavat silmät ja horjahteleva asento tekivät eron muihin. Jutustelu oli vaivautunutta ja lopulta kukaan ei puhunut. Ei-kaivattu meni asemahalliin. Hiljaisuus jatkui sen jälkeenkin. Kortit jaetaan - tai otetaan - aika nuorena.

Ruokatunnilla kävin torin laidalla kahvilassa. Vastapäätä oli avattu joulumyynti. Nopeat syövät hitaat. Paikallislehti tiesi kertoa, että linja-autoaseman siirtoa uuteen paikkaan ollaan suunnittelemassa. Vastaan tuli joukko eläkeläisikäisiä iloisen nuoren naisihmisen heitä lempeästi ohjaillessa. Kohdatessa huomasi, että näille oli jo syntymähetkellä jäänyt käteen tavanomaista huonommat kortit. Niillä on silti pelattu arvokkaan hopeiseen vanhuuteen saakka.

Venelaiturissa oli kiinni enää viisi pientä venettä. Isot on nostettu jo aikaa sitten. Kaipa pienetkin viikonlopun aikana lähtevät talven viettoon.

Nyt pitää lähteä kuuntelemaan esittelyä Awacsista. Anteeksi militaristisuuteni, Avackista tietenkin. Emme toki ole hankkimassa valvonta- ja taistelunjohtolentokonetta, vaan päivittämässä info-TV-järjestelmää. Lisää kivoja leluja. Olisi lentokonekin kiva.

Ei kommentteja: