Komento takaisin!

Väsyttää. Joskus ajatusten taka-alalle hiipii pelko, revinkö itseäni eri suuntiin. Eilenkin työpäivän jälkeen kaksi eri kokousta ja kotiin vasta illan kääntyessä yöksi. Tämänaamuinen tekstiviesti vapautti yhdestä uhanneesta lisävelvoitteesta. Tämä ilta menee työmaan kuvioissa. Käynnissä oleva aikuisopiskelijan viikko näkyy ammatillisellakin puolella erilaisena lisäohjelmana.

Haluaisin kuvitella, että erilaisten projektien ja muiden toimien johtolangat yhtyvät jossakin, jonkinlaisella järkevällä tavalla. Mutta onko niiden yhtymäkohta vain oma mieleni, omat toiveeni ja uskomukseni. Entä mikä kaikki on oikeasti tärkeää?

Töissä on aloitettu tutkintovaatimuksiin kuuluvana komentopohjaisen käyttöjärjestelmän opiskelu. Esimerkkinä käytetään Linuxia. Oma suosikkini on SuSE, jota käytän demonstraatioissa, mutta luokassa on Mandrake-miehiäkin. He saavat toki halutessaan käyttää omaansa. RedHatin ystäviä ei tässä ryhmässä tunnu olevan; heihinkin toisinaan törmää. En ole erityisen innostunut väittelemään eri Linux-distribuutioiden keskinäisestä paremmuudesta. Käytön perusasioissa ei taida suuria eroja olla, asentamisessa sen sijana enemmänkin.

SuSEa (tai Mandrakea) asennettaessa kävi opetuksen kannalta erittäin kiusallinen tilanne. Muuan osaava opiskelija ei saanut PC-työasemaansa asennettua sen paremmin SuSEa kuin Mandrakeakaan, vaan vielä sitkeän vianhaun ja kokeilun jälkeenkin asennus jämähti viimeistään uudelleenkäynnistykseen. Vaihdettiin työasemaa, ja siihen asennus onnistui. Opetuksen lomassa ryhdyin asentelemaan SuSEa koneeseen, johon asennus ei alunperin onnistunut. Nyt se meni nappiin kerralla. Alkuperäistä asennusyritystä seuranneena olen melkoisen varma, että opiskelija teki alunpitäenkin kaiken aivan kuin piti. Silti tapahtui tämä "magic touch". Mitään järkevää perustetta alkuperäisen asennuksen onnistumattomuudelle ei löytynyt. Oppimisen kannalta tämä on huono asia.

Saatan olla turhan vanhanaikainen ja ennakkoluuloinen, mutta pidän Linuxia ja muita Unix-tyyppisiä käyttöjärjestelmiä edelleen ensisijaisesti palvelinjärjestelminä. Epäilemättä ne toimivat erinomaisesti työpöydilläkin, mutta ammattikäytössä Windowsin asema on työasemapuolella vahva. Ottamatta kantaa eri tyyppisten käyttöjärjestelmien tekniseen tai taloudelliseen paremmuuteen toimistokäytössä, soisin Unix-tyyppisten yleistyvän peruskäytössäkin puhtaasti pedagogisista syistä. Toki Linuxit, FreeBSD:t ja vastaavat voidaan verhoilla toinen toistaan näyttävämmillä KDE:illa tai Gnomeilla, mutta halutessaan niitä pystyy "ajamaan" komentopohjaisella puolella aivan toisessa määrin kuin esimerkiksi Windows XP:tä. Toisaalta realistisesti ajatellen aivan eri asia on, miten moni tietokoneen käyttäjä todellisuudessa tarvitsee taitoja käskeä työkaluaan komentoja kirjoittamalla.

Tietoteknisen perusosaamisen kannalta komentopohjaisten käyttöjärjestelmien vähittäinen katoaminen on eräänlainen vahinko. Tietenkin useimmat tietokoneen avulla tehtävät työt hoituvat jouhevammin graafisessa käyttöympäristössä kuin komentopohjaisessa. Mutta komentopohjaisen käyttöjärjestelmän hallinta antaa tietynlaista syvyyttä käytännön taitojen osaamiseen sellaisille, jotka tarvitsevat tai ovat kiinnostuneet hieman valmisohjelmistoja tai räätälöityjä sovelluksia syvällisemmästä tietokoneen käytöstä.

Tietotekniikan peruskurssien tuottama osaamistaso lienee ollut perusteiltaan vahvempi MS-DOS- ja Unix-aikana kuin nykyään Windowsin vallattua peruskäytön kentän. Asian olen huomannut paitsi omassa työssäni, myös viime keväänä huvikseni suorittamallani WWW-ohjelmointiin johdattaneella kurssilla. Paljon opiskelijoiden ja opettajan energiaa meni varsinaisen Perl- ja PHP-koodaamisen kannalta toisarvoisiin asioihin, kun piti opiskella kansioiden luontia, tiedostojen siirtoa, käyttöoikeuksien määrittelyä ja muita perusasioita Linux-serverillä. Tätä taustaa vasten olen enemmän kuin tyytyväinen, että Opetushallituksen vahvistamissa tutkinnon perusteissa painotetaan myös komentopohjaisten järjestelmien osaamisvaatimuksia tietotekniikka-alan ammatillisissa tutkinnoissa.