Lehtikatsaus

Jatketaan printtimedia-aiheesta, kun kaksi päällisin puolin melko erityyppistä ja monen mielestä kai erilaiselle lukijakunnalle tarkoitettua lehteä tuli iltapuhteeksi selattua.

Puolustusvoimien virallinen äänitorvi, Ruotuväki-lehti, kertoo, että maavoimien alueellista organisaatiota suunnitellaan kevennettäväksi. Nythän alueellinen maanpuolustus käsittää kolme maanpuolustusaluetta, jotka jakautuvat edelleen sotilaslääneihin. Tulevaisuudessa organisaatiotasoja olisi vain yksi. Nykyinen maanpuolustusalue tuntuu maallikon näkökulmasta kovin suurelta kokonaisuudelta alueorganisaation pohjaksi.

Maanpuolustuksen alueorganisaation kaksiportainen historia on Suomen oloissa melko pitkä. Aluejärjestelmä otettiin käyttöön 1930-luvulla siten, että ylemmän tason organisaationa toimivat hieman nykyistä suuremmat sotilasläänit ja alemmalla tasolla sotilaspiirit. Sotilaspiirit noudattelivat usein suojeluskuntapiirien rajoja, ja sotilaspiirien säilyminen alueellisena alemman tason organisaationa nykyjärjestelmän käyttöönottoon eli vuoteen 1993 saakka ylläpiti tavallaan suojeluskuntajärjestön organisatorista perintöä. Operatiiviselta kannalta katsottuna nykyinenkin alemman tason organisaatio eli sotilaslääni toki jakautuu pienempiin toiminnallisiin organisaatioihin eli sotilasalueisiin, mutta ymmärrettävistä syistä niistä ei yleisesti ole kovinkaan paljon tietoa saatavissa.

Ruotuväen mukaan varusmiehet eivät enää kauaa astu armeijan harmaisiin, kun maastopuku vähitellen otetaan käyttöön myös ns. palveluspukuna. Kasarmiolojen kanssa vähemmän tuttuja ajatellen voitaneen sanoa palveluspukua varusmiesten arkipuvuksi "siisteissä sisätöissä" ja vastaavissa toimissa. Vanhan kunnon verikauhankin perillisten tie kuuluu olevan päättymässä, kun tulevaisuuden sotilaan varustukseen kuuluu lippalakin sijasta lapinkävijä- tai safarihenkinen lierihattu. Sen sanotaan suojaavan paremmin auringonpaisteelta ja kosteudelta kuin lippiksen, mutta etusektorin osalta rohkenisin itse olla toista mieltä.

Hieman toisentyyppistä maanpuolustushenkeä ajava lehti nimeltä Muutoksen kevät ei vielä uutisoinut hiljattain turkistarhaan tapahtuneesta suuriskusta. Strategiaa? Lehden hurjimmat ajat taitavat olla onneksi takanapäin. Sen sijaan yhden artikkelin näkökulma moottoriteiden rakentamista vastustaneeseen, alunperin pääkaupunkiseudulta lähteneeseen, mutta erityisesti täällä Hämeessä Helsinki-Tampere-tien viime vaiheiden rakentamisen yhteydessä kuuluisuutta saavuttaneeseen Monoa moottoritielle -liikkeeseen oli mielenkiintoinen. Liikkeen vetäjistöllä epäilemättä oli tiettyä taipumusta teatraalisiin, varsinaiseen toimintaideaan kuulumattomiin elkeisiin, mutta liikkeen kuihtumisesta on minusta turha moittia sen enempää yksittäisiä henkilöitä tai heidän toimiaan kuin mediaakaan. Liike ei - tietenkään - pystynyt estämään demokraattisesti päätettyä moottoritien rakentamista, ja viimeistään liikkeen suurimman kritiikin kohteena olleen Helsinki-Tampere-tien valmistuminen syksyllä 2000 teki siitä tavallaan tarpeettoman nykytilannetta ajatellen. Liikkeen tehtäväksi jäi osoittaa, että kaikki eivät ole maan liikennepolitiikasta yhtä mieltä. Eriävien mielipiteiden osoittaminen erilaisin lain sallimin muodoin kuuluu demokratiaan. Sen sijaan laillisten päätösten toteuttamisen laiton vastustaminen tai estäminen ei siihen kuulu. Sellainen ei ymmärtääkseni kuulunutkaan liikkeen alkuperäisiin suunnitelmiin, olivat kytkennät sen ja erilaisten tihutöiden välillä sitten totta tai valhetta.