Kunnan demokratiaa

Oman kylän paikallislehden yleisönosastolla kritisoitiin tänään peruskoulun yläasteen ja lukion koulurakennusten kuntoa. Kritiikki on aiheellista. Viimeksi mainittu, valkoisella rappauksellaan ja liuskekivijalallaan nousevaa Suomea ja tulevaisuudenuskoa edustava korkea talo rakennettiin viitisen vuosikymmentä sitten kasvavan pitäjän tarpeisiin epäilemättä parhaista saatavissa olleista materiaaleista. Pula-ajan parhaista. Uusi osa nousi toisella pikkupaikkakunnan rakentamisen huippukaudella 1960-1970-lukujen taitteessa yhdessä useiden elementtikerrostalojen kanssa. Rakennus näyttää läheltä katsottuna monen silmiin masentavalta laatikolta. Sinänsä nerokas arkkitehtoninen idea tiedon portaista avautuu vain, kun rakennusta katsotaan ylhäältä päin. Vaikkapa ydinkeskustassa sijaitsevan peruskoulun ala-asteen 1950-luvun jälkipuoliskolta peräisin olevan koulurakennuksen yläkerroksista.

Mainittujen koulurakennusten kunto ei vastaa kaikkia nykypäivän vaatimuksia. Eivät luokkien järjestäjät toki joudu tulemaan kouluun kahta tuntia muita aiemmin lämmittääkseen luokan uunin, kuten sata vuotta sitten, mutta halkeileva sisätilojen rappaus, tuulella rikki menevät salin ikkunat ja hajuaistilliset epäilykset homeesta kertovat omaa kieltään.

Viitekirjoituksessa vaadittiin kaupungin kokouspalkkiojärjestelmän piiriin kuuluvia päättäjiä luopumaan kokouspalkkioistaan koulun korjauksen hyväksi. Ajatus on hyvä. Veturimuseon hallintoelinten jäsenet eivät ole nostaneet kokouspalkkioita sitten kevään 1996 museon edun vuoksi. Veturitalli kun on ajalta, jolloin oppilaat lämmittivät sitä uunia. Kyse on luonnollisesti hyvin marginaalisesta asiasta.

Laajakantoisemmin ajatus kokouspalkkioiden poistamisesta ei kuitenkaan ole itsestäänselvä. Kuntatasolla demokraattisen yhteiskunnan sääntöjen mukaan päättävään asemaan päätyminen ei ainakaan pienissä taajamissa yleensä vaadi mainittavaa taloudellista panostamista. Silti kuntatason päättäjät joskus joutuvat hoitamaan luottamustoimiaan ansiotyönsä kustannuksella. Kyseinen historiallinen, mutta silti edelleen olemassaoleva seikka on kokouspalkkioiden tosiasiallinen peruste. Perustetta on vaikea kiistää ilman uhkaa siitä, että ruohonjuuritasolla kansalaisten elämään vaikuttavasta päätöksenteosta tulisi vain hyvintoimeentulevien harraste muiden joukossa. Olisiko ideoita?