sunnuntaina, lokakuuta 19, 2003

Ei-toivottua postia


Kävimme kullan kanssa pikku ajelulla. Talvirenkaiden ilmanpaineen tarkistus, iltapalan ostaminen ja yhden yhdistyksen muutamien papereiden vienti asianosaisen postilaatikkoon olivat tehtävälistalla. Renkaat olivat pitäneet hyvin ilmanpaineensa kesän ajan. Kyykistyessäni renkaan vierelle ilmaletkun kanssa puhelin putosi taskusta. Ehkä se halusi katsomaan rengaskaimaansa. Niinä 1990-luvun jälkipuoliskon vuosina, kun matkapuhelin alkoi toden teolla yleistyä, oli Nokian valmistamissa polkupyörän sisärenkaiden pakkauksissa Connecting people -logo. Se oli hauska. Kotiin ajaessamme ohitimme seurakuntatalon. Rovastin työhuoneessa paloi vielä valo. Hetkisen pohdimme, kävisimmekö tervehtimässä. Menimme kuitenkin suoraan kotiin.

Viikonlopun aikana olen saanut sähköpostilaatikkooni paljon postia. Paria viestiä lukuunottamatta kaikki on ollut roskapostia. Roskapostin poistaminen ei vaadi kuin silmänräpäyksen. Mozillan sähköpostisovelluksessa on monien mielestä myös toimiva roskapostisuodatus, mutta sitä en ole käyttänyt. Sitä saa, mitä tilaa: vastoin järkeviä tapoja oma sähköpostiosoitteeni on ollut ja on edelleen nähtävissä joillakin WWW-sivuilla. Käytän työmaan sähköpostipalvelua myös töiden ulkopuolisissa postituksissa, koska se on pienessä laitoksessa ollut sallittua (ja ajoittaista roskapostitulvaa lukuunottamatta työhön liittymättömien sähköpostiviestien määrä on pieni verrattuna työpostiin). Roskapostin ongelma pitäisi minusta ratkaista ensisijaisesti postipalvelimella. Asia ei ole yksiselitteinen, jos puhutaan julkisista postipalvelimista, joilla ei kai periaatteessa sopisi seuloa välitettäviä viestejä. Mutta työnantajan ylläpitämässä palvelimessa roskapostin seulonta olisi helpommin perusteltavissa. Asiaa selviteltiin joku aika sitten, ja varsinkin GFin Suomen edustus teki kiinnostavan tarjouksen. Asia on hieman laajakantoisempi kuin pelkkä ohjelmistohankinta. Raha on ollut pääasiallisena esteenä. Luulisin, että lähitulevaisuudessa roskapostintorjuntaohjelmisto asentuu yritysten ja laitosten postipalvelimen kaveriksi samaa tahtia kuin virustorjuntaohjelmisto on asentunut varsinkin kuluvana vuonna.

Roskaposti ei ole omalla työmaallani ollut palvelinta kohtuuttomasti kuormittava ongelma. Käytännössä spammia isompi ongelma on se, että kaikki käyttäjät eivät tee toiminnallista eroa tiedosto- ja postipalvelimen välillä. Toimintakäytännön kannalta minusta ei ole oleellista, ymmärtääkö näiden välisen eron tekniseltä kannalta katsottuna: asian voi ajatella niin yksinkertaisesti, että kaikelle on paikkansa sähköisistäkin asiakirjoista puhuttaessa. Kaikkia mahdollisia viestejä liiteasiakirjoineen ei ole tarkoituksenmukaista säilöä postipalvelimella, vaikka levytilakiintiö onkin verrattain väljä. Eihän saapuneita paperimuotoisia asiakirjojakaan säilytetä pysyvästi saapuneen postin lokerossa, vaan ne löytävät aikanaan tiensä oikeaan mappiin.

Ei kommentteja: