Punaisia ajatuksia

Viikonlopun voi sanoa menneen hukkaan. Suunnitelmiini kuului haravointia, minkä kaksi sateista päivää tehokkaasti esti. Aivan kuin pilkallisesti aurinko näyttäytyi tänään hetken ennen pimeän tuloa.

Eilen illalla nautitusta halvasta punaviinistä tuli huono olo. Ei se johtunut siitä, että viini oli halpaa, vaan siitä että se oli punaista ja ennen kaikkea sitä oli liikaa. Nyt taas muistaa, että niin värillä kuin määrälläkin on väliä. Ehkä tämä oli juuri sitä merkkiä, mitä eräässä takavuosien radiohupailuklassikossa sanottiin käytettävän voiteluaineena jossakin Itä-Euroopan teollisuuskombinaatissa. Aamulla olisi harmittanut vielä enemmän, jos sää olisi ollut haravoinnin kannalta suosiollinen.

Kävimme illalla kullan kanssa tankkaamassa auton. Kanta-Teboiliamme kun ei enää ole, ajelimme moottoritien varteen, jossa bensiiniä myydään keskusliikkeen nimissä bonussaldoa kasvattamaan. Yksi mittari oli rikki ja ehjille pitkä jono. Emme jääneet odottamaan. Seuraava vaihtoehto oli kylmäasema veturitallin nurkilla. Vesitorni näytti ylväältä laskevan auringon punaamaa taivasta vasten. Toinen kylmäasema mainosti viitisen senttiä kilpailijoita alemmalla litrahinnalla. Solidaarisuus Ken Saro-Wiwan muistoa kohtaan voitti tälläkin kertaa rationaalisen taloudellisen ajattelun. Entä jos tuo ei olisi kylmäasema? Jos kaukaista heimoa jo valmiiksi sekavissa oloissa teurastuttaneeksi sanotun yhtiön täkäläinen liike vaikka työllistäisi kesällä sen pulleamman ja finnikasvoisemman asiakaspalvelutyöstä kiinnostuneen pikkukaupunkilaisnuoren? Ja eiköhän bonusbensastakin osa tule simpukankuoresta. Siinäpä hevoselle taas mietittävää.