Työtä ja vapaa-aikaa

Työmaalla alkaa hillitön näyttöputki (enkä nyt tarkoita CRT:tä :-) hiljalleen rauhoittua. Hoidettavanani on kevään aikana ollut kahden koulun tutkinnot. Aivan kuin muinoin jaarli Birgerin aikaan, tuli nytkin etelän suunnalta haasteita Rapolan maille. Mutta kantahämäläisen veljesoppilaitoksen tietokoneasentajien suoritukset saatiin tänään päätökseen. Onnittelut loppuun saakka jaksaneille.

Yhdistysrekisteri on vanhan hyvän ajan organisaatio sikäli, että sinne pitää edelleen toimittaa kirjallisesti kolmena kappaleena sellaisenkin rutiiniasian kuin nimenkirjoittajien muutosilmoituksen kaavakkeet. Tosin vanhoja arvokkaan näköisiä paksulle paperille painettuja kaavakkeita ei enää käytetä, vaan Patentti- ja rekisterihallituksen sivuilta tulostettavissa olevia PDF- tai Word-lomakkeita. Tulostetut lomakkeet eivät näytä ollenkaan niin hienoilta kuin ne vanhat. Lisäksi joutui kartuttamaan valtion kassaakin kymmenellä eurolla. Eurokorotuksia tässäkin.

Iltaohjelmassa oli kevyttä lenkkeilyä hyvässä seurassa ja sen päälle palaveri myös hyvässä seurassa. Alkukesäksi taitaa olla luvassa riittämiin reipashenkistä puuhastelua.

In stereo

Markku Jantunen - onnittelut kisamenestyksestä! - kirjoittaa yhdestä akateemisten piirien stereotypiasta, jota en ole oppinut ymmärtämään: humanististen alojen opiskelijoista vaihtoehtoväkenä. Oma käsitykseni akateemisesta maailmasta on tietenkin hyvin rajoittunut, mutta oma stereotypiani - aivan yhtä kliseinen sellainen - tyttöhumanistista on pitkähiuksinen, silmälasipäinen, pianonsoittoa harrastava runotyttö, josta tulee isona kielenopettaja ja poikahumanistista suoraselkäinen siilitukkainen reservinupseeri, josta tulee isona historianopettaja. (Ja koska stereotypioihinkin tarvitaan happy end, nämä kaksi menevät naimisiin ja elävät elämänsä onnellisina loppuun saakka arvostettuina vanhempina lehtoreina ja kunnanvaltuuston ja/tai rotaryklubin ja/tai nuorisoseuran jäseninä.)

Stereotypiamme ovat hauskoja, varsinkin kun ne lienevät yhtä paljon oikeassa kuin väärässä :-)