Ei ollut enää montaa koulupäivää

Työmaalla pidettiin oman talon tuleville tietokoneasentajille - heillä kevätlukukausi ei pääty vielä tämän viikon lopussa, kuten monilla muilla ammattikouluissa opiskelevilla - näyttö lähiverkkojen palvelin- ja työasemajärjestelmistä. Tehtävänä oli lähinnä Active Directoryn pystyttäminen ja hallittavan rakenteen luominen sen objekteja käyttämällä. Ohessa asennettiin verkkokortteja ja työasema-Windowseja. Kokonaisuutena saavutettiin melko hyvä tulos. Yhdellä asian selvästi omakseen ottaneella nuorella miehellä oli tämänkaltaisessa tehtävässä harvinainen täydellinen ja loppuun asti mietitty suoritus. Windows-maailmalle tyypillisesti Active Directoryn saa toimimaan ainakin tyydyttävästi monilla erilaisilla ratkaisuilla, joista jotkut ovat enemmän ja jotkut vähemmän kauniita. Erilaista hallittavuuden tasoa tarjoavien ratkaisujen väliset erot eivät välttämättä tule käytännössä näkyviin pienissä verkoissa. Jos tyydytään samaan toiminnallisuuteen kuin vanhoilla kunnon NT-työjuhdilla, ei Active Directorya juuri tarvitse pintaa syvemmältä viilata.

Työpäivän jälkeen päätin lähteä käymään Hämeenlinnassa. Ei sinne sen suurempaa asiaa ollut kuin nauttia päivällinen jossakin halvassa paikassa (ei hyvä idea, koska halpa paikka on oletusarvoisesti roskaruokapaikka; halusin silti myrkyttää elimistöäni). Tämä oli viimeisiä mahdollisuuksia ennen kesää päästä linja-autolla pikkuteitä Tyrvännön kautta. Linjaa ajetaan vain koulujen lukukausien aikana.

Matkustajia ei juuri ollut. Yksi mies matkusti kaupungista vähän matkaa haja-asutusalueelle päin ja yksi nainen nousi Retulan paikkeilla kyytiin Hämeenlinnaan saakka. Kuljettajalla oli apumiehinään kaksi pikkupoikaa. Eivät ilmeisesti omia, vaan lainassa. Opastivat Pekaksi kutsumaansa kuljettajaa milloin mistäkin linja-auton kuljettamiseen enemmän tai vähemmän liittyvästä asiasta. Erityksen tärkeää oli, että kaikkia pakettiautoa isompien ajoneuvojen kuljettajia pitää tervehtiä näkyvästi. Tunnistivat kilvan vastaan tulleita traktorimerkkejä. Ford on maallikollekin yleensä helppo sinisen värinsä takia, samoin Massey-Ferguson punaharmaana. John Deereä en olisi itse tunnistanut. Mainioita pikkumiehiä. Tuli taas kerran huono omatunto ajatuksesta, että jos meillä olisi mahdollisuus saada lapsia, olisin mieluusti ollut poikalasten isä. Ajatus on kaikessa kiinalaisuudessaan järjetön, mutta eri harrasteiden kautta olen huomannut tulevani kohtuullisen hyvin juttuun ainakin tietyn sorttisten poikien kanssa.

Saisin tarkkailla paljon nykyistä paremmin, mitä suuhun tulee ajettua, mutta tilanne varusti kalorirajoittimella roskaruokapaikassa nauttimani päivällisen. Edelläni syömään oli tullut luokkaretkiryhmä. Epäoikeudenmukaista stereotyypitystä tai ei, mutta luulen kyseessä olleen ESY-ryhmän eli tarkkailuluokan; en oppilaiden käyttäytymisen vuoksi vaan siitä syystä, että ryhmä ei ollut kovin suuri, ja siinä oli vain yksi tyttö. Ammattikoululaisia nämä eivät ikänsä puolesta voineet olla. Peruskoulun yläasteikäisiltä vaikuttivat. Kalorirajoittimena niin minulle kuin muillekin lähipöydissä istuneille toimi yhden pojan toteuttama syödyn ruoan ponnekas palauttaminen takaisin: pöydälle, lautaselle, rinnuksille ja minne oksennus nyt sattuikin lentämään. Myönnän neitimäisyyden, mutta ruoka ei tuon purkauksen katsomisen jälkeen juuri maistunut. Sen sijaan oli mielenkiintoista seurata muun luokan suhtautumista. Onnettomalle ei naljailtu. Paremminkin oltiin huolestuneita. Opettaja (jota pidin "tarkkiksen" opettajana olemuksen lisäksi silläkin perusteella, että hän järjesti oppilaansa kuin komppanian jonoon ruokalan ulkopuolella) ja henkilökunta tarttuivat nopeasti siivoustoimiin ja muut oppilaat avustivat innolla. Luokan tyttöedustus näytti toteuttavan hoivaviettiä pahoinvoivan suhteen (tässä yhteydessä on ihmeteltävä, elänkö aivan eri maailmassa kuin ne weblogistit, jotka näkevät naispuoliset luodut lähinnä itsekkyyden ja kierouden ruumiillistumana).

Kotiinpäin ei ollut kiire. Valitsin pikajunan IC:n sijasta. Jälkeenpäin tuli mieleen, että noihin aikoihin olisi voinut päästä rautatieasemaa lähemmäs kotia hyppäämällä pikkuteitä kiertelevään iltalinja-autoon. Hämeen Linjan tämä maakuntavuoro on usein ajettu mielenkiintoisen vanhakorisella autolla.

Siitä puhe, mistä puute

Lännen Lokarin taannoinen kirjoitus lienee tarkoitettu aivan muuhun kuin sosiaaliturvan kritisointiin. Taustalla oli varmaankin jalo tarkoitus - ihmisryhmien välisen tasa-arvon lisääminen eri elämänalueilla on kannatettavaa vaikka sitten sarkasmien keinoin - mutta ronski esitystapa sai miettimään sosiaaliturva-asioita.

Mitä etuja sosiaaliturvan lakkauttaminen toisi kansalaisten enemmistölle (jos se toisi etuja vain vähemmistölle, ajatus lienee kuolleena syntynyt)? Joskus sanotaan, että verotaakka kevenisi, mikä on totta. Mutta olisiko kevennys merkittävä? Verovaroin kun ylläpidetään paljon muutakin julkista toimintaa kuin sosiaaliturvaa. Sosiaaliturvan vaikutusta verotaakan suuruuteen en tämän enempää pohdi, koska viitseliäisyys ei riitä hakemaan konkreettisia lukuja ajatusten pohjaksi. Mutu-menetelmällä väitän, että valtaosalla veronmaksajista sosiaaliturvan lakkauttamisen vaikutus olisi havaittava mutta ei huomattava. Sosiaaliturvan suhteen pääosa veronmaksajista lienee elämänkaarimittakaavassa nettomaksajan ja nettohyötyjän rajamailla.

Kokonaan eri asia - itse asiassa ideologinen suuremmassa määrin kuin empiirinen - on se seikka, että sosiaaliturvan ja muiden julkisen vallan interventioiden voi nähdä vahingoittavan markkinoiden toimintaa.