Ystäviä ja vihollisia

Päivän säätila oli kuukauden verran edellä aikataulusta. Illalla tuoksui keväälle.

Ilta kului ensiapu 2:n viimeisen kurssikerran merkeissä. Henkinen ensiapu oli illan pääosassa. Se on vähän tunnettu, mutta mitä tärkein asia. Kun yhteisöllisyys murenee yksilöllisyyden tieltä niin hyvässä kuin pahassa, ei yksilöllä ole oman elämänsä henkisissä kriiseissä yhteisön tarjoamia porkkanoita ja keppejä - kuten läheisverkostoja ja tiukkoja käyttäytymiskoodeja - tukenaan. Yhteiskunta tarjoaa ammattiapua, mikä resurssien puutteesta johtuen on liian usein kemiallista. Tietenkin on tilanteita, jolloin farmakologian keinot tulevat tarpeeseen, mutta on myös tilanteita, joissa ne ovat oireiden häivyttämistä syihin puuttumatta tai ovat verrattavissa pintanaarmun hoitamiseen teho-osastolla.

Asiaa sivuten, lieneekö ollut Claes Andersson taannoisessa paneelikeskustelussa vai joku muu kun sanoi, että ihmisellä tulisi olla ainakin kahdeksan sellaista läheistä, joita hän voi kutsua ystäviksi ystävä-sanan suomalaiskansallisen syvällisessä merkityksessä. Miten monella tavoite mahtaa täyttyä? Minulla ei täyty. Entä millä tavoin tietoverkkoviestintä muokkaa kuvaa yhteisöllisyydestä ja ihmisten välisistä suhteista?

Toiseen aihepiiriin liittyvänä kurssilla katsottu videofilmi "Väkivallan todelliset kasvot" muistutti taas siitä, miksi suuri osa uudesta ja vanhemmastakin elokuvaviihteestä on liian suurelta osin täyttä roskaa. Hyväkin filmi-idea kun voidaan pilata liittämällä toteutukseen täysin tarpeetonta, epäuskottavaa väkivaltaa. Mahtaisiko saaste-elokuvan suosio olla lainkaan nykyisen kaltaista, jos temppuilun seuraukset mallinnettaisiin todenmukaisen rumalla tavalla?

Pohjimmainen kysymys on, miksi sivistyneenä itseään pitävän yhteiskunnan kulttuuri-elämässä väkivallan esittämistä voidaan pitää viihteenä. Tämänkaltainen toiminta sitävastoin on mitä kunnioitettavinta.

Tuo mainittu väkivallan vastainen videofilmi oli tehty vuonna 1991. Yllätin itseni ajattelemasta, miten erilaisilta ihmiset näyttivätkään silloin nykyiseen katukuvaan verrattuna.

Se E-kirjaimella alkava nimi

Tänään tässä sekalaisessa kirjoituskokoelmassani on käynyt normaaliin eloon verrattuna melkoinen määrä turisteja, kertoo kävijälaskuri. Laskuri tietää kertoa myös, että suurin osa on etsinyt Echelonia. En ainakaan tunnusta, että sellaisen solu täällä väijyisi, mutta taisipa tuo surullisenkuuluisaksi tulleeseen Soneran sähköpostijärjestelmän virheilmoitukseen liittyvä nimi tulla kirjoitettua muutama päivä sitten.

Soneran virallisluonteisen tiedotteen rivien välistä juttu on luettavissa samankaltaiseksi hieman harkitsemattoman nörttihuumorin ilmentäjäksi kuin olivat aikanaan MTV3:n soittosarja-asiakkaiden DNS-nimipalveluun määritetyt ROT-13:lla "salakirjoitetut" työasemien nimet tai hiljattain esiintynyt H & M -vaatekaupan web-palvelun virheilmoitus.

Echelon-nimeen tuntuu liittyvän mystiikkaa hipovia mielikuvia. Minusta järkiperäisintä suhtautumista tuon tyyppisiin järjestelmiin kuvaavat Puolustusvoimien ja sitä kautta myös vapaaehtoisen maanpuolustustyön puitteissa aina toisinaan esiin nousevat tietoturvallisuuteen liittyvät selonteot, joiden mukaan elektroninen tiedustelu tulee ottaa huomioon kaikessa rauhan ajankin viestiliikenteessä. Ei tarvitse edes ajatella ison pahan suden/karhun/kotkan (yliviivaa tarpeeton) kyttäävän tiedon valtatiellä kulkijaa jonkun linkin takana. Esimerkiksi salaamaton sähköposti sinällään on kuin avoin kirjekuori siitä kiinnostuneelle pikkukiusan tekijälle. Kun sähköisessä viestinnässä käyttää maalaisjärkeä, ei tarvitse olla aina niin ryppyotsaisen huolissaan yksityisyyden suojasta. Ei toki niin, että kaikki olisi moraalisesti hyväksyttävää, mutta pragmaattisella suhtautumistavalla pärjää myös ei-niin-täydellisessä toimintaympäristössä.