Työpäivä pihalla
	Työmaalla pidettiin henkilökunnan virkistäytymisiltapäivä. Parempaa tapaa sellaisen toteutukseen tuskin olisi kuin ulkoilu kevättalvisessa säässä. Olisi ollut tilaisuus työmaan kustannuksella kokeilla laskettelua ensimmäistä kertaa elämässäni, mutta jätin tilaisuuden käyttämättä. Rankassa maineessa olevat ladut houkuttivat kokeilemaan, ja maineensa veroisia ovatkin. Lähdin alkuun hieman omia latuja, ja yhytin kollegat mehu- ja teetauolta. Heidän oli tarkoitus taittaa matkaa rauhassa, mutta kun kärkeen lähti Hanna, joukon pirkatar, ei jälkipäätä näkynyt. Synteettinen pito loppui nopeasti. Esko suositteli tervavoidetta. Eihän nyt pakkaskelillä ja kovalla ladulla mitään tervaa, pullikoin mutta kokeilin silti. Ja toimihan se. Matka tuntui opasteiden näyttämää lyhyemmältä.
Koululaiselämää
	Huomaan viettäväni nykyisin paljon aikaa kouluissa. Tarkoitan koulua paitsi opiskelu- ja opetusinstituutiona myös puhtaasti tilana. Koulutilaan yhdistyy kollektiivisessa tajunnassa tiettyjä enemmän tai vähemmän perusteltuja piirteitä, joista nykyarkkitehtuurissa joskus tietoisestikin pyritään eroon. Yksi tällainen mielikuva on tiukkaa ryhmäytymistä korostava luokkien (ryhmien "yksityisen" tilan) erottaminen käytävistä ja saleista (yleinen tila). Ero ei ole yksilön ja yhteisön välinen. Yksilö sulautuu ryhmään. Ero on ryhmien välinen. Arkkitehtuuri palvelee luokkajakoa. Maanantaina päättynyttä ensiapukurssia käytiin vanhassa kansakoulussa. Samaisessa 1880-luvulla rakennetussa rakennuksessa aloitin oman tähän asti päättymättömän koulutieni elokuussa 1976. Työmaalla huomattava osa ajasta tulee vietettyä 1950-luvulla ja 1960-luvun alussa rakennetun ammattikoulun jykevien kiviseinien sisällä. Koulutie jatkuu lähinnä harrasteluonteisten opiskelujen merkeissä nyt varsin postmodernissa rakennelmassa. Kolme koulurakennusta ja kolme aikakautta. Esiteollinen, teollinen ja jälkiteollinen. Eivätkö nuo kuvissa esiintyvät 1880-luvun, 1950-luvun ja 2000-luvun koulurakennukset jollakin tavalla kuvasta sellaista, mitä mielessämme liitämme noihin - sinänsä melko epämääräisiin ja epähistoriallisiin - määrityksiin? Jotakin yhteistä silti on. Se ei välttämättä näy ulkopäin otetuissa kuvissa, mutta kaikkien noiden rakennusten sisällä vaikuttaa lukuisista muutostöistä huolimatta yhä ero ryhmän tilan ja yleisen tilan välillä ja jako eri ryhmien tiloihin. Tilojen käytön suunnittelun kannalta muutoin ei kai käytännössä voisi ollakaan. Ellei opiskelu niin ainakin opetus tapahtuu paljolti ryhmissä ja hyvä niin, ja ryhmät tarvitsevat opiskelurauhan. Pitääkö koulu yllä ryhmittelyä ja luokkajakoa muussakin kuin arkkitehtonisessa mielessä?