tiistaina, helmikuuta 24, 2004

Dat Galenus opes, dat Iustinianus honores


Nimimerkki "Isosiskon" viimeisin kirjoitus on sarkasmiyrityksestään(?) huolimatta hieman hämmentävä. Reaalimaailmassa ymmärtämäni perusteella olen käsittänyt feminismiaatteen - joka muutoin näyttää olevan kyseisen kirjoittajan tekstien kantava voima - hyvin laaja-alaiseksi tasa-arvon aatteeksi. Silti kirjoitus näyttäytyy yhteiskunnallisesti epätasa-arvoisen - ja rivien välistä kenties elitistisenkin - näkemyksen äänitorvelta. Tahallista tai ei, tässä yhteydessä sellaiset käsitteet kuin "korkea luokka-asema tai "hyvä maku" uusintavat enemmän tai vähemmän pelkkien mielikuvien varassa olevaa yhteiskunnallista epätasa-arvoisuutta.

Joidenkin tiedekorkeakouluja käyneiden norsunluutorneista (vai saapasnahka-sellaisista ;-) katsoen sellaiset ominaisuudet kuin varallisuus, suhteet tai verkostot näyttäytyvät ikään kuin annettuina joko perhetaustan tai elämänkaaren alkuvaiheissa suoritetun koulutuksen kautta. Luonnollisesti joissakin tapauksissa niin on, mutta ei suinkaan aina. Inhimillisesti katsoen aina ei ole vaikea ymmärtää niitäkään Galenoksen tai kumppanien seuraajia, jotka jopa paikallislehtien palstoilla puhkuvat pyhää vihaa, jos paperikoneenhoitaja, veturinkuljettaja tai sähköasentaja rakentaa viereiselle tontille vielä komeamman linnan.

Samaa aihepiiriä sivuten saatoin todeta olevani samaa mieltä Minna Hapulin kanssa mitä tulee tavallisessa peruskoulussa menestymiseen ja asemaan kyseisen koulun oppilaiden sosiaalisessa yhteisössä. Henkilökohtaisia kokemuksia ei tietenkään pidä yleistää ja siksi toiseksi oma tuolloinen asemani peruskoulun(kin) keskiverto-oppilaana oli monessa mielessä helppo sivustaseuraajan osa, mutta Hapulin tapaan uskallan väittää, että näissä pikkukaupungin kouluissa hyvin pärjänneet pojat eivät suinkaan joutuneet toveripiirin kielteisen huomion kohteeksi. Useimmiten päinvastoin. He pelasivat - yleensä hyvin tai vielä paremmin - jääkiekkoa (joka silloin ei ollut mikään eliittilaji, vaan hyvin epämuodollinen vapaa-ajan harraste) samassa joukossa meidän tavallisten kanssa, saattoivatpa ajella mopollakin. Ja sen lisäksi pärjäsivät hyvin koulussa. Siinä se. Kärsivän neron tragedia taitaa olla jonkinlainen kollektiivinen myytti kiistämättä lainkaan sitä tosiasiaa, että yksittäistapauksissa syrjintää voi tapahtua sellaisissakin sosiaalisissa yhteyksissä, joissa minkään järjen mukaan sitä ei pitäisi tapahtua. Ehkä tässäkin suhteessa 1990-luku oli 1980-lukua ja sitä varhaisempia aikoja armottomampi.

Pauper Aristoteles cogitur ire pedes


Toveri Vygotski tai Vysotski - kuitenkin tovereista se, jonka nimiin ei mene harmaan kuulakkaassa vapunpäivän aamupäivässä torilla pulisonkit ja paksusankaiset silmälasit omistavan juontajan ja kiusaantumistaan poplarin pystyssä oleviin kauluksiin peittelevän Vasemmistoliiton tai SDP:n kansanedustajan johdolla yhteislauluna hoilattava Ystävän laulu - näki kielen ajattelua edeltävänä seikkana. Tämän ei-laulajatoverin hengessä(?) suomalaisen weblog-maailman Lännen Lokari kaipaili taannoin kirvestä luonnollisten kielten kimppuun idealla, että luonnollisen kielen monimutkaisuus on kielteinen asia rationaalisen elämän kannalta.

Tiedemiesten, kuten alkuperäisen tekstin kirjoittajan ja häntä kritisoineen kielitieteilijän sananvaihtoon en varsinaisen substanssin osalta pysty ottamaan kantaa, mutta jos haetaan edustajaa ei-luonnollista kieltä reaalimaailmassa käyttävälle ihmiselle, eikö mieleen tule jonkin tyyppinen dysfaatikko? Hänen kielensä rakenne on hänelle itselleen varmasti mitä loogisin, mutta onko se hänen kanssaihmisilleen? Miten tavoiteltavaa olisi siirtää valtakulttuuri kielellisesti dysfaattiseksi? Säästyisikö kansantaloudessa kielitieteilijöiden palkka vai kuluisiko se moninkertaisena uuden kielen opettajien palkkoihin?

Entä jos toveri Levin käsityksiä vastoin onkin niin, että kieli ei muovaa ajattelua, vaan ajattelu muokkaa kieltä? Vaikka sukupolvessa tai parissa muutettaisiinkin ihmisten kielellinen käyttäytyminen formaaliksi, tarvittaisiinko silti leegio ajatuspoliiseja estämään liian monivivahteinen ajattelu formaalin kielen tieltä?

Ei kommentteja: