Liukastelua Hämeenlinnassa

Työpäivä meni Hämeenlinnassa kokoustaessa ja mietiskellessä, miten toisenlaista olisi osallistua neuvotteluun, jos omista neuvotteluvaltuuksista olisi edes kohtuullinen selvyys. Muutenkin tähän projektiin vasta tulleena asia meni pariin otteeseen improvisoinnin puolelle. Onneksi normaali ihminen on poikkeustilainteiden käsittelyssä yleensä tietokonetta parempi. Peruuttamattomia poikkeuksia tapahtuu harvemmin.

Kaupungin kadut olivat kummallisen liukkaat huolimatta ahkerasta hiekoittamisesta. Kotikylässä polkupyöränkään alla ei tuntunut olevan liian liukasta. Neuvottelupaikka Punaportti sijaitsi rautatieasemaan nähden toisella puolella keskusta-aluetta. Sinne kävellessä huomasi taas moneen kertaan, miten suuri kaupungin kokonaiskuvan kannalta on Puolustusvoimien rakennuskannan merkitys. Varsinkin 1800-1900-luvun taitteen ja itsenäisyyden ajan alkuvuosien sotaväen rakennuksia on paljon. Kaupunki oli kumman hiljainen aamun kääntyessä aamupäiväksi. Hiihtoloman jälkeisen maanantain kankeutta? Iltapäivällä liikenne oli jo tutun vilkasta. Hämeenlinnan kokoisen kaupungin liikenteen kutsuminen vilkkaaksi kuulostaa varmasti oudolta pääkaupunkiseudulla - suuren maailman metropoleista puhumattakaan - eläville, mutta Hämeenlinnakin on vilkas paikka vanajanhämäläiseen pikkukaupunki- ja kylämaisemaan tottuneelle.

Kotiin päin vei vielä modernisoimaton Sm2-sähkömoottorijuna. Kovin montaa vuotta tuotakaan 1970-luvun henkistä matkustustunnelmaa ei enää päässe kokemaan. Junaa odotellessa oli aikaa nauttia cola asemakahvilassa.

Kotona odottivat lumityöt ja sen jälkeen sukset. Lunta hippuili vielä, mutta sateen laantuessa alkoi liikkeellä olla yhä useampi suksipari aukaisemassa latua.