torstaina, helmikuuta 26, 2004

Lumi peittää koiran jätöksetkin


Lumentäyteinen lomapäivä tämäkin. Päivä kului paitsi lumitöissä, myös parturimatkalla kaljun hankinnassa ja rästissä olleiden harrastetoiminnan paperitöiden merkeissä. Hiihtolenkki oli yhtä raskas kuin eilinenkin. Paksu suojalumi jäätyi voidepesän alueella kiinni. Olisi pitänyt olla niitä havuja. Sikliä tarvittiin useaan otteeseen.

Ilta kului pitkän pöydän ääressä pelastamassa maailmaa. Uusia kasvoja oli tullut joukkoon harvinaisen järeillä maastokulkupeleillä.

Koirat ja niiden jätökset puhuttavat verkkopäiväkirjailijoita. Koiria ja koiraihmisiä vastaan minulla ei ole mitään, vaikka olenkin enemmän kissaihminen. Mutta joidenkin - korostan vain joidenkin - koiranulkoiluttajien käytös on välinpitämätöntä, kun koiran annetaan tehdä tarpeensa pientaloalueilla pihakäytävien portinpieleen tai muulle selvästi asuintonttiin kuuluvaksi havaittavalle alueelle. Vertaisin sitä samaan kuin roskien heittelyä toisten tontille. Sivistyneet koiraihmiset keräävät keskusta-alueiden ulkopuolellakin lemmikkinsä jätökset talteen, mistä heille hatunnosto.

Ei kommentteja: