Vihastelua ja ihastelua

Työpäivä meni jälleen Helsingissä. Intercity vei ja Intercity toi. Olen oppinut arvostamaan kovasti uudemmassa vaunukalustossa olevaa radionkuuntelumahdollisuutta. Matka sujuu mukavasti ilman erityisempää lukemistakin kuulokkeet korvilla.

Onnettomuudeksi menomatkalla ainoa ilman häiriöitä kuuluva kanava viidestä tarjolla olleesta oli Yleisradion rinnakkaisohjelman perillinen suoraan alenevassa polvessa. Perille päästyä piti oikein katsoa, ovatko Pasilassa keksineet, miten sontaa koodataan radioaalloille, mutta mitään erityistä likaista vanaa ei ainakaan näkynyt nousevan taivaalle YLEn mastoista, eikä edes tuoksu muistuttanut Valkeakosken tehtaanpiipuista. Kun vähemmän vakavamielisen radioaseman studioon rahdataan ohjelmaa juontamaan kaksi sivistystasoltaan metsäläisen asteelle jäänyttä äijää, kuulostaa lopputulos olevan keskinäisille typeryyksille ja "vitseille" hihittelyä, ylimielistä asennetta kuuntelijoita ja mahdollisia lähetykseen soittajia kohtaan ja muuta tarpeetonta mölyä musiikin seassa. Radiomafia, joka joitakin poikkeuksia lukuunottamatta oli mielestäni vielä aivan kelpo kanava, erehtyi jossain ohjelmassaan pitämään toimittajina joitakuita ääliöitä. Samanlaisia, mutta ilmeisesti kuitenkin eri henkilöitä, kuulostivat olevan tämän aamun juontajat. Samainen kanava valisti kuulijoitaan faktalla, että ihmisen aivot ovat keskimäärin hänen nyrkkinsä kokoiset. Ei kai toimittajan etiikkaan kuulu kertoa yleisinä faktoina oman henkilökohtaisen elämänsä asioita?

Se vihablogismista tällä kertaa. Pasilassa näkee vielä muun muassa Dv16-sarjojen vaihtovetureita. Näiden 1950-luvun veturitekniikkaan pohjautuvien kaunotarten Tampella-MAN-dieselmoottorissa on omanlaisensa käyntiääni, jota voisi varsinkin matalilla kierroksilla kuvailla hörsköttämiseksi. Se on erilainen kuin rataverkollamme paljon yleisemmän Dv12-dieselveturin Tampella-MGOn matala murina. Dv12:ssa (ja Dr13-linjaveturissa kaksin kappalein) käytetty 16-sylinterinen korkealla ahtopaineella ja välijäähdyttimellä varustettu V-moottori (MGO V 16 BSHR) käy tasaisemmin kuin Dv16:n "kasipyttyinen".

Dv16:ssa (kuten sen edeltäjissä Dv11:ssä ja Dv15:ssä) alunperin länsisaksalaisperäinen moottori on tyyppiä MAN W8V 22/30. Dv11:ssä ja Dv15:ssä tarkka tyyppimerkintä on MAN W8V 22/30 A.m.A., jossa W8V tarkoittaa W-tyypin kahdeksansylinteristä rivimoottoria, 22 on sylinterin halkaisija senttimetreinä, 30 on iskun pituus senttimetreinä ja A.m.A. ahtimella varustettua mallia. Aamun päätähdessä Dv16:ssa tyyppimerkintä on W8V 22/30 A.m.A.u.L., jossa lisäys u.L. tarkoittaa välijäähdytintä.

Edellä laverreltu älköön hukatko sitä, mikä äänimaisemassa oli tärkeintä: vanhan dieselveturin käyntiääni on todella kaunis. Sitä täydensi vielä pysähtymistä tarkoittavana vihellinopasteena annettu matalaäänisen viheltimen äänimerkki. Veturin kahdesta viheltimestä matalampaa kutsutaan joskus karkeaksi. Se on huono nimi kuvaamaan vanhan vihellintyypin lempeää, paineilman täyttämää henkäystä.

60 vuotta sitten

Tänä yönä tulee kuluneeksi 60 vuotta jatkosodan loppuvaiheisiin lukeutuneesta Neuvostoliiton epäonnistuneesta loppuratkaisun tekoyrityksestä eli Helsingin suurpommitusten alkamisesta. Suuret ilmahyökkäykset toteutettiin kolmessa aallossa (6.-7.2.1944, 16.-17.2.1944 ja 26.-27.2.1944). Neuvostoliitto pyrki murskaamaan Suomen sodankäyntikyvyn yhteiskunnan infrastruktuurille ja eheydelle tärkeitä siviilikohteita vastaan kohdistetuilla pommituksilla samaan tapaan kuin länsiliittoutuneet menettelivät Saksan ja Japanin suhteen. Tässä mielessä Venäjän Tsetseniassa tai NATOn Kosovossa käyttämä strategia ei ole ollut mitään uutta sotahistoriassa.

Helsingin ilmapuolustus perustui suurimmalta osin ilmatorjuntaan. Hävittäjätorjuntaan soveltuvia yksiköitä ei ollut ennen saksalaisten aseapuna antamaa 12 Messerschmitt Bf 109:n evoluutioversio G6 -hävittäjistä koostunutta yksikköä, joka kykeni avioniikkalaitteidensa puolesta yötorjuntaan.

Hyvin suuri merkitys oli myös vihollisen harhauttamisella. Kaupungin itäpuolelle rakennettu vale-Helsinki houkutti useat pommikonelautat pudottamaan pommikuormansa strategisesti toisarvoisille alueille. Harhautuksen tehoa lisättiin sytyttämällä roihuja vale-Helsinkiin kuvaamaan palavaa kaupunkia.

Suomen sotahistorian mielenkiintoisiin kysymyksiin kuuluu se, miksi Neuvostoliitto keskeytti Helsingin suurpommitukset kolmen hyökkäyksen jälkeen. Suurvallan resurssit tuskin olivat este. Sodanjälkeisistä ajoista saakka virallinen selitys on ollut se, että propagandan ja vastavakoilun keinoin Neuvostoliiton sodanjohdolle saatiin uskoteltua kaupungin tuhoutuneen hyökkäyksissä lähes täysin. Valvontakomission kerrotaan olleen yllättynyt Helsingin verraten hyvästä kunnosta saapuessaan kaupunkiin välirauhanteon jälkeen.